Ilta Sanoma

Hiihtoliitto on palkkaamassa Mika Kojonkosken koko mäkihyppyvalmennuksesta vastaavaksi lajijohtajaksi.

Hiihtoliitto on saalistamassa kevätvesiltä ison kalan: Mika Kojonkoski on palaamassa entisen työnantajansa palvelukseen laittamaan mäkivalmennusta kuntoon.

Hiihtoliitto on saalistamassa kevätvesiltä ison kalan: Mika Kojonkoski on palaamassa entisen työnantajansa palvelukseen laittamaan mäkivalmennusta kuntoon. Kuva: Timo Hartikainen

Suomalainen mäkihyppy on ollut jo vuosikymmenen syvällä alamaissa, ja yhdistetyssäkin mäkihyppyosaaminen on useimmiten ollut huippumenestyksen este Ilkka Herolalle ja Eero Hirvoselle.

Suomen hiihtoliitto on tulevia rekrytointejaan suunnitellessaan päättänyt paneutua ongelmaan toden teolla. Se kääntyi mäkihypyn entisen päävalmentajan Mika Kojonkosken, 58, puoleen. Liitto ja Kojonkoski ovat keskustelleet eräänlaisesta lajijohtajan roolista, jossa Kojonkoski laittaisi sekä mäkihypyn että yhdistetyn hyppäämisen valmennuskokonaisuuden kuntoon ja olisi valmentajien esimies.

- Neuvottelut ovat edenneet suotuisasti, Kojonkoski viestitti keskiviikkona Ilta-Sanomille.

Lue lisää: Kiinasta potkut saanut Mika Kojonkoski ehdolla huippupestiin

Mäkihyppyyn tuli tällä kaudella valonpilkahdus, kun Antti Aalto onnistui odotuksiin nähden hyvin Pekingin olympiakisoissa ja Eetu Nousiainen olympiakisojen jälkeisissä maailmancupin kilpailuissa. Vastaavasti Suomi teki Pekingissä surkeaa mäkihistoriaa, kun paikalle ei saatu miesten joukkuemäkeen edes edustusta.

Kojonkoskesta ei olisi nyt neuvoteltavassa mallissa tulossa päävalmentajaa kumpaankaan lajiin. Yhdistetyssä uudet päävalmentajaehdokkaat ovat Antti Kuisma sekä Kimmo Savolainen. Mäkihypyn päävalmentaja Janne Väätäinen on ilmoittanut Hiihtoliitolle haluavansa jatkaa.

Lue lisää: Näin kiinalaiset tukkivat potkut saaneen Mika Kojonkosken suun - "Pöydän putsaaminen on ollut työlästä"

Kojonkoskesta tuli vuonna 2012 Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön ensimmäinen johtaja. Hänen seuraajakseen nostettiin 2018 tämän viikon maanantaina urheilun ulkopuolisista syistä irtisanoutunut Mika Lehtimäki.

Rio de Janeiron olympiakisoissa 2016 paistoi aurinko, mutta se ei saanut pahasti alisuorittaneen Suomen joukkueen huippu-urheilujohtajaa, Mika Kojonkoskea, loistamaan kanssaan.

Rio de Janeiron olympiakisoissa 2016 paistoi aurinko, mutta se ei saanut pahasti alisuorittaneen Suomen joukkueen huippu-urheilujohtajaa, Mika Kojonkoskea, loistamaan kanssaan. Kuva: Rio Gandara / HS

Vuodet 2018-2021 Kojonkoski valmensi kiinalaisia mäkihyppääjiä, mutta saatuaan potkut viime loppuvuodesta hän ei ole ollut aktiivisesti työelämässä.

Norjan mäkihyppy oli heikossa tilassa, kun Mika Kojonkoskesta 2002 tuli päävalmentaja. Kuopiolainen käänsi suunnan täydellisesti.

Norjan mäkihyppy oli heikossa tilassa, kun Mika Kojonkoskesta 2002 tuli päävalmentaja. Kuopiolainen käänsi suunnan täydellisesti. Kuva: ANTTI HÄMÄLÄINEN

Kojonkoski on arvostetuimpia valmennusosaajia koko mäkihypyn historiassa. Vuosina 1997-1999 hän oli Itävallan, 1999-2002 Suomen ja 2002-2011 Norjan päävalmentaja, erinomaisella menestyksellä.

Ilta Sanoma
mercredi 30 mars 2022 17:06:00 Categories: Ilta Sanoma Mäkihyppy

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.