Ilta Sanoma

Kokenut ja menestynyt valmentaja katsoo Urheilun oikeusturvalautakunnan tehneen Ari Luusuan tapauksessa ratkaisunsa pahasti puutteellisin tiedoin.

Hiihtäjä Ari Luusua sai neljän vuoden toimintakiellon dopingrikkomuksesta.

Hiihtäjä Ari Luusua sai neljän vuoden toimintakiellon dopingrikkomuksesta. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Juhannusviikon yksi suurimmista suomalaisista urheilupuheenaiheista on ollut maastohiihtäjä Ari Luusuan dopingkäry. Asia tuli julki maanantaina, kun Urheilun oikeusturvalautakunta hylkäsi Luusuan, 34, valituksen neljän vuoden toimintakiellosta ja lähetti asiasta tiedotteen.

Luusuaa on vuodesta 2017 lähtien valmentanut Pekka Vähäsöyrinki, joka tuomittiin STT:n dopingjupakassa törkeästä petoksesta noin kymmenen vuotta sitten. Vähäsöyrinki, 65, sanoo IS:n haastattelussa, että ei ole ollut millään tavalla tietoinen suojattinsa dopingin käytöstä.

- Luin Arin kärystä lehdestä. Järkytyin, uutinen veti miehen kyykkyyn, Vähäsöyrinki kertoo.

- Ari syyllistyi dopingrikkeeseen, eli hän on tietysti toiminut väärin. Hän on tehnyt ison virheen, ehdottomasti asia on näin.

Pekka Vähäsöyrinki on pitkän linjan hiihtovalmentaja. Hän valmensi Ari Luusuaa vuodesta 2017.

Pekka Vähäsöyrinki on pitkän linjan hiihtovalmentaja. Hän valmensi Ari Luusuaa vuodesta 2017. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Kokenut valmentaja on kertomansa mukaan yrittänyt saada Luusuaa puhelimitse kiinni maanantain jälkeen, mutta ei ollut onnistunut siinä keskiviikkopäivään mennessä. Luusua ei vastannut myöskään IS:n soittoyrityksiin.

- Olen viime päivinä tutustunut Urheilun oikeusturvalautakunnan papereihin. Niiden ja oman reaalikokemukseni perusteella pidän täysin selvänä, ettei Ari ollut testaushetkellä enää varsinainen urheilija, vaan tavallinen urheilun harrastaja. Mitä enemmän papereita luen, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että oman virheensä lisäksi Arista tuli ajastaan pahasti jälkeen jääneen, huonon antidopingjärjestelmän uhri, Vähäsöyrinki näkee.

- Osittain näin on nähtävästi päässyt tapahtumaan sen vuoksi, että minä en kyennyt auttamaan urheilijaa oikeisiin ratkaisuihin - valitettavasti.

Visma Ski ClassiCS -kilpailusarjan maratonmatkoilla kilpaillut Luusua antoi positiivisen dopingnäytteen 20. heinäkuuta 2021. Näyte sisälsi drostanolonin aineenvaihduntatuotetta, joka kuuluu Wadan kiellettyjen aineiden listassa anabolisiin aineisiin. Lisäksi näytteessä oli meldoniumia.

Alkuviikosta Ski Classics ilmoitti mätkäisevänsä Luusualle 100?000 euron sakot sarjan antidopingsääntöjen mukaisesti.

Maratonmatkoilla kahdesti palkintopallille venynyt Luusua valitti Suomen urheilun keskuksen (Suek) tekemästä päätöksestä Urheilun oikeusturvalautakuntaan vetoamalla asiakirjojen mukaan siihen, että hän oli lopettanut urheilu-uransa jo hiihtokauden 2020-2021 jälkeen.

Lautakunnan mukaan asiassa on riidatonta, ettei Luusua ollut testaushetkellä kansainvälisen tai kansallisen tason urheilija, eikä hänellä ollut voimassa olevaa kilpailulisenssiä. Se kuitenkin näki Luusuan uran jatkuneen "ainakin elokuun loppuun 2021".

Ari Luusua on urallaan venynyt kahdesti palkintopallille Ski Classics -sarjan maratonmatkolla sekä voittanut sprinttihiihdon Suomen mestaruuden.

Ari Luusua on urallaan venynyt kahdesti palkintopallille Ski Classics -sarjan maratonmatkolla sekä voittanut sprinttihiihdon Suomen mestaruuden. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Suomen antidopingsääntöjen mukaan vain lisenssiurheilijat voivat saada toimintakiellon kiellettyjen aineiden käytöstä. Luusualla ei siis ollut voimassa olevaa lisenssiä, mutta toukokuussa 2021 hän oli tehnyt tallissopimuksen Visma Ski Classic -sarjassa kilpailevan Team Eksjöhusin kanssa. Ilmeisesti tämän tiedon perusteella Suek katsoi sprinttihiihdon Suomen mestarin olevan edelleen aktiiviurheilija.

- Jos hänellä ei olisi ollut sopimusta kanssamme, hän ei olisi saanut dopingrangaistusta, ruotsalaistallin pomo Espen Träldal arveli Aftonböadetin haastattelussa.

- Tiesimme Arin terveyshaasteiden aiheuttaneen harjoituskaudella hieman motivaatio-ongelmia, mutta oletimme hänen pääsevän niistä yli.

Vähäsöyrinki pitää kannastaan tiukasti kiinni.

- Lopettaminen ei ole urheilijalle koskaan helppoa. Mitä Aria tunnen, uskon sen jopa pelottaneen häntä, koska hän kärsi elämässään silloin muistakin vaikeuksista. Rahakas tallisopimus pitkitti taatusti lopettamisprosessia jonkin aikaa kesällä 2021, mutta valmentajana havaitsin hänen päättäneen uransa viimeistään juhannuksena 2021, Vähäsöyrinki sanoo.

- Ari ilmoitti minulle tammikuussa 2021 lopettavansa kilpailu-uran hiihtäjänä keväällä 2021. Hän uudisti kertomansa Vasaloppetin jälkeen maaliskuussa 2021, ja kauden päätteeksi hän sitten ilmoitti minulle lopettamispäätöksestään henkilökohtaisiin syihin vedoten. Minun silmissäni hän siis lopetti kilpailu-uransa jo keväällä 2021. Hän kyllä piti vielä sen jälkeen harjoituspäiväkirjaa, mutta viimeiset harjoitusmerkinnät hän teki siihen kesä-heinäkuun taitteessa 2021.

Pekka Vähäsöyrinki kritisoi voimakkaasti suomalaista antidopingjärjestelmää.

Pekka Vähäsöyrinki kritisoi voimakkaasti suomalaista antidopingjärjestelmää. Kuva: Aki Paavola

Vuokatissa asuvan Vähäsöyringin mielestä Urheilun oikeusturvalautakunnan tekemä päätös, jonka mukaan Luusua olisi päättänyt urheilu-uransa aikaisintaan elokuun 2021 lopulla, on virheellinen.

- Päätös on ilmiselvästi tehty puutteellisin tiedoin. Suek ja Urheilun oikeusturvalautakunta eivät nähtävästi ole tehneet mitään ymmärtääkseen lopettamispäätöksensä kanssa raskaasti kipuillutta urheilijaa, päinvastoin, hän sanoo.

Vähäsöyrinki lisää, että hänen mielestään Suekin pitäisi ymmärtää "millaisia eri haasteita urheilijan lopettamisprosesseihin liittyy".

Vähäsöyrinki näkee Suekin kiikuttaneen lautakunnalle löyhiä todisteita.

- Kaikkein pahimpana asiana ja mokana pidän sitä, ettei Suek vaivautunut tai halunnut kuulla valmentajaa, minua siis, Arin lopettamisiin liittyvissä asioissa, hän perustelee.

- Olisin voinut kertoa, että Arin lopettamispäätös alkoi kypsyä tammikuussa 2021, kun hänen varpaansa paleltuivat vakavasti kilpailusuorituksen aikana. Olisin myös voinut kertoa, mitkä muut raskaat asiat söivät Arin motivaatiota tuon kevään kuluessa. Koska minua ei kuultu, pidän puutteellisin tiedoin hyväksyttyä Arin kilpailukieltoa ja julkista nöyryyttämistä inhimillisesti katsottuna pöyristyttävänä virheenä.

Vähäsöyringin mielestä Suomen antidopingtyön ytimessä ei ymmärretä, millaisia haasteita urheilijan lopettamispäätöksiin liittyy. Muutama vuosi sitten Vähäsöyrinki kävi muistelemassa hiihtolegenda Mika Myllylää, jonka ei näe lopettaneen uraansa

Vähäsöyringin mielestä Suomen antidopingtyön ytimessä ei ymmärretä, millaisia haasteita urheilijan lopettamispäätöksiin liittyy. Muutama vuosi sitten Vähäsöyrinki kävi muistelemassa hiihtolegenda Mika Myllylää, jonka ei näe lopettaneen uraansa "tavallaan koskaan". Kuva: Aki Paavola

Vähäsöyrinki kertoo hakeneensa Luusualle julkiselta sektorilta asiantuntija-apua kevään 2021 aikana, juuri urheilijan lopettamishaasteisiin liittyen.

- Olen epäonnistunut, koska olen ollut täysin pimennossa koko tästä nyt julkisuudessa esillä olevasta prosessista, enkä siis onnistunut auttamaan suojattiani, Vähäsöyrinki linjaa.

- Koen yhä olevani Arin valmentaja, vaikka yhteistyömme loppui reilu vuosi sitten. En pakene vastuuta, mutta jos joku syyttää minua nyt julkisesti dopingrikkeen järjestämisestä, reagoin siihen saman tien viemällä asian oikeuteen. Nyt jos koskaan Ari tarvitsee valmentajaa tuekseen, Vähäsöyrinki korostaa.

Miksi luulet Luusuan sortuneen käyttämään dopingia heinäkuussa 2021, vaikka katsot hänen lopettaneen uransa jo aiemmin?

- En voi tietää todellista syytä siihen, miksi Ari käytti dopingia uransa jo lopetettuaan. Oman vahvan veikkaukseni perusteella tämän virheen taustat liittyvät hänen henkilökohtaisiin ongelmiinsa, joista minulla ei ole oikeutta puhua julkisesti. Vain Ari voi niitä halutessaan avata. Uran lopettaminen ei ollut helppoa Mika Myllylällekään, joka ei tavallaan lopettanut koskaan, eikä se todellakaan ollut myöskään Arille.

Pitkän linjan menestynyt maajoukkuevalmentaja Vähäsöyrinki oli valmennuskuvioista sivussa vuoteen 2016 asti. Luusuan lisäksi hän valmensi pari kautta Kerttu Niskasta ja Juho Mikkosta.

Ilta Sanoma
mercredi 22 juin 2022 22:30:00 Categories: Ilta Sanoma Maastohiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.