Ilta Sanoma

Manchester United kärsi kirvelevän tappion Arsenalille.

Cristiano Ronaldo osui Arsenalia vastaan. Se ei auttanut. Lontoolaiset nappasivat kolme pistettä 3-1-lukemin.

Cristiano Ronaldo osui Arsenalia vastaan. Se ei auttanut. Lontoolaiset nappasivat kolme pistettä 3-1-lukemin. Kuva: David Klein / REUTERS

Cristiano Ronaldon maali oli laiha lohtu Manchester Unitedille, kun se hävisi Arsenalille 1-3 Valioliigan huippukamppailussa lauantaina.

Arsenal nousi voitollaan Mestarien liigaan oikeuttavalle neljännelle sijalle. Ottelun enemmän pelannut ManU on nyt jo kuuden pisteen päässä lontoolaisista.

Arsenal siirtyi johtoon heti kolmannella peliminuutilla Nuno Tavaresin maalilla. Bukayo Saka tuplasi Tykkimiesten johdon 32. minuutilla.

Poikavauvansa alkuviikosta menettänyt ja tiistain Liverpool-ottelusta sivussa ollut Ronaldo iski ManUn maalin päähän pari minuuttia Sakan osuman jälkeen. Ronaldo tuikkasi Nemanja Maticin keskityksen lähietäisyydeltä verkon perukoille.

Ronaldo tuuletti valioliigauransa sadatta osumaansa maltillisesti. Hän otti vastaan joukkuetovereidensa onnittelut, nosti vasemman kätensä kohti taivasta ja juoksi nopeasti kohti keskiviivaa.

Cristiano Ronaldo toi ManUn maalin päähän.

Cristiano Ronaldo toi ManUn maalin päähän. Kuva: DAVID KLEIN

Lue lisää: Cristiano Ronaldo julkaisi ensimmäisen kuvan tyttärestään - tunteikas päivitys tragedian jälkeen

Lue lisää: Video sykähdyttävästä hetkestä: lapsensa menettäneelle Cristiano Ronaldolle upea ele vastustaja­joukkueen faneilta

Ronaldo ampui pallon Arsenalin rysään toisellakin puoliajalla, mutta maali hylättiin videotarkistuksen jälkeen paitsiona.

ManU tuhri toisella jaksolla tukun hyviä maalipaikkoja ja rangaistuspotkun. Sen ampui Ronaldon sijaan - hieman yllättävästikin - Bruno Fernandes. Tolppaan laukonut Fernandes on epäonnistunut kummassakin tämän kauden pilkussaan Valioliigassa. Ronaldo taas on tehnyt tällä valioliigakaudella kaksi rankkarimaalia kahdesta yrityksestään.

Sveitsiläinen Granit Xhaka pommitti loppulukemat 3-1 komealla kaukolaukauksella. Maali oli hänelle kauden ensimmäinen.

Granit Xhaka villitsi kotiyleisöä hienolla kaukolaukauksellaan.

Granit Xhaka villitsi kotiyleisöä hienolla kaukolaukauksellaan. Kuva: DAVID KLEIN

Manchester United on voittanut vain yhden viidestä edellisestä ottelustaan Valioliigassa.

Ilta Sanoma
samedi 23 avril 2022 19:31:00 Categories: Ilta Sanoma Valioliiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.