Ilta Sanoma

Sébastien Haller takoo hurjaan tahtiin maaleja Mestarien liigassa.

Sébastien Haller kuittasi oman maalinsa nopeasti toisessa päässä.

Sébastien Haller kuittasi oman maalinsa nopeasti toisessa päässä. Kuva: Rodrigo Antunes / Reuters

Jalkapallon Mestarien liigan maalipörssin hallitsija, Ajaxin Sébastien Haller on taas vauhdissa keskiviikon neljännesvälieräottelussa Benfican vieraana.

Hurjat kymmenen osumaa lohkovaiheessa takonut Haller osui ensin ottelun 26. minuutilla omaan rysään, kun ohjasi Jan Vertonghenin kovan keskityksen kulmapotkun jälkitilanteessa epäonnisesti verkkoon. Näin tilanne tasoittui 1-1:een.

Alle kolme minuuttia myöhemmin ranskalaissyntyinen Norsunluurannikon maajoukkuehyökkääjä kuittasi virheensä toisessa päässä. Benfican veskari Odysseas Vlachodimos torjui hänen ensimmäisen yrityksensä, mutta irtopallosta Haller ei erehtynyt. Näin Ajax siirtyi uudelleen ottelussa vierasjohtoon.

Hallerin maalimäärä tämän kauden Mestarien liigassa on nyt 11.

Benfica niittasi pelin kuitenkin uudelleen tasoihin 72. minuutilla. Ajaxin maalivahti Remko Pasveer torjui Goncalo Ramosin laukauksen haparoivaan tapaan aivan maalin edustalle, josta ukrainalainen vaihtomies Roman Jaremtshuk kävi tökkäämässä sen verkkoon.

Lisämaaleja ei nähty, joten toiseen osaotteluun lähdetään tasatilanteesta 2-2.

Keskiviikkoillan toisessa ottelussa Atlético Madrid johti Manchester Unitedia ensimmäisen puoliajan jälkeen kotonaan 1-0. Avausmaalin iski seitsemännellä peliminuutilla portugalilainen João Félix.

United nousi kuitenkin tasoihin kymmenisen minuuttia ennen 90 minuutin täyttymistä. Vaihdosta viisi minuuttia aiemmin sisään tullut 19-vuotias ruotsalaislupaus Anthony Elanga irtosi Bruno Fernandesin nappisyötöstä läpiajoon ja sijoitti pallon ohi Jan Oblakin.

Ottelu päättyi näihin 1-1-lukemiin.

Mestarien liigan pudotuspelit jatkuvat kahden viikon kuluttua neljännesvälierien toisilla osaotteluilla.

Ilta Sanoma
jeudi 24 février 2022 01:59:00 Categories: Ilta Sanoma Mestarien liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.