Ilta Sanoma

Manchesterin huippuottelussa nähtiin hämmentävä hetki.

Nuori poika marssi Kevin De Bruynen luo Manchesterissa.

Nuori poika marssi Kevin De Bruynen luo Manchesterissa. Kuva: CRAIG BROUGH / Reuters

Mestarien liigan ottelu Manchester Cityn ja Real Madridin välillä tiistaina oli yksi vuoden värikkäimmistä otteluista. Cityn 4-3-voittoon päättyneestä 1. osaottelusta ei tapahtumia puuttunut, sillä maaleja, rikkeitä, torjuntoja ja läheltä piti -tilanteita tuntui syntyvän jatkuvalla syötöllä.

Myös pelin ulkopuolella tapahtui. Ottelu keskeytyi toisella jaksolla, kun katsoja juoksi kentälle.

Nyt kentänvaltaaja oli harvinaisempaa sorttia, nimittäin kentälle ei juossut humalanhuuruinen mies kalsareissaan tai esimerkiksi vähäpukeinen nainen - joita molempia on nähty viime vuosina kosolti. Nyt kentän valtasi nuori poika.

Tilanne oli erikoinen, sillä poika käveli kentällä tyynesti Cityn tähtipelaajan Kevin De Bruynen luo. De Bruyne odotti hölmistyneenä kädet lanteillaan.

Somessa levinneiden huhujen mukaan poika pyysi De Bruynen paitaa - eikä luonnollisesti saanut sitä.

Sosiaalisessa mediassa revittiin kosolti riemua nuoresta kentänvaltaajasta.

-?Tuolla katsomossa on joku vanhempi, joka nauraa kentänvaltaajalle - kunnes kääntyy katsomaan vierelleen ja tajuaa.

-?Tämä nuori kentänvaltaaja on esiintynyt useammassa Mestarien liigan välierässä viimeisen kolmen vuoden aikana kuin Barcelona, eräs irvaili.

-?En ole koskaan nähnyt pahemmin eksyksissä ollutta kentänvaltaajaa kuin tämä tyyppi!

Kentänvaltaus vilahti tv-lähetyksessä vain hetken aikaa. Nuoreen poikaan suhtauduttiin pääasiassa ymmärtävästi.

-?Kentänvaltaajaa näytettiin... ja se oli lapsi. En oikein tiedä, mitä ajatella. Yleensä toivon näille tyypeille porttikieltoa, mutta tämä tyyppi on vain lapsi. En tiedä, eräs pohti.

Aikuinen kentänvaltaaja ei saanut sympaattista vastaanottoa.

Aikuinen kentänvaltaaja ei saanut sympaattista vastaanottoa. Kuva: LEE SMITH

Nuori poika ei ollut ainoa, joka eksyi kentälle. Pian pojan jälkeen kentälle juoksi Kurdistanin lippuun verhoutunut aikuinen mies. Hänkin paineli suoraan De Bruynen pakeille. Belgialaista eivät selfiehommat vaikuttaneet kiinnostavan.

Kuva: JASON CAIRNDUFF

Ilta Sanoma
mercredi 27 avril 2022 21:29:00 Categories: Ilta Sanoma Mestarien liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.