Ilta Sanoma

Futissensaatio on vihdoin vaihtanut vapaalle.

Erling Haaland on vaihtanut Norjan maajoukkuepaidan kesävaatteisiin.

Erling Haaland on vaihtanut Norjan maajoukkuepaidan kesävaatteisiin. Kuva: AFP / Lehtikuva, Instagram

Koko viime kauden valtavassa siirtohuhumyllyssä ryvettynyt jalkapalloilija Erling Haaland sai rauhan, kun tähtihyökkääjän siirto Manchester Cityyn viimein varmistui.

Lue lisää: Nyt se on varmaa! Manchester City vahvisti hankkineensa Erling Haalandin

Vielä kauden päätteeksi norjalaistykki iski neljässä Kansojen liigan ottelussa yhteensä viisi maalia. Viime kaudella Saksan Bundesliigassa Dortmundille 24 ottelussa 22 maalia ja kahdeksan maalisyöttöä paukuttanut Haaland, 21, vaikuttaa Instagramin perusteella vaihtaneen nyt vapaalle.

Haaland on julkaissut kuvia, joissa tähti poseeraa varsin komeissa tamineissa kesäisissä maisemissa. Norjalaisen päivitykset ovat täyttyneet ihailua ilmaisevista liekkiemojeista.

Kuvilla on yhteensä yli kaksi miljoonaa tykkäystä.

Toisessa kuvassa Haalandilla on yllään eläinkuosinen kauluspaita. Paidan punamusta väritys tuo mieleen viraalihitiksi nousseen musiikkivideon, jossa Haaland räppää ystäviensä kanssa mustapunaisessa hupparissa.

Vuonna 2016 julkaistu Flow Kingz -yhtyeen musiikkivideo on kerännyt Youtubessa yli 9 miljoonaa näyttökertaa. Haaland sai yllättäen kertoa debyyttikappaleen taustoista City-sopimuksensa julkaisutilaisuudessa.

Haalandin lisäksi videolla räppäävät silloiset maajoukkuetoverit Erik Tobias Sandberg ja Erik Botheim. Kappale Kygo Jo on nimetty suositun norjalaisartisti Kygon mukaan.

- Olimme alle 16- tai 17-vuotiaiden maajoukkueessa ja meillä kavereilla ei ollut välipäivänä mitään tekemistä. Teimme sitä sun tätä ja sitten se ajatus tuli: Tehdään musiikkivideo. Koska hei, miksi ei? Haaland kertoi.

- Erik Sandberg on tosi hyvä riimittelemään ja Erik Botheim räppäämään, joten hän veti räppiosuudet. Minulle sattui pitkä säkeistö. Se on hyvä biisi ja on saanut paljon näyttökertoja, Haaland kertasi.

Erityisesti somekansa on innostunut supertähdeksi nousseen Haalandin kankeahkoista tanssiliikkeistä.

Sky Sportsin mukaan Manchester City maksoi Dortmundille Haalandista 85,5 miljoonaa puntaa eli noin sata miljoonaa euroa.

Jalkapallotoimittaja Fabrizio Romanon mukaan City maksaa Haalandille palkkaa 375?000 puntaa viikossa (noin 436?000 euroa). Palkka on sama kuin Cityn suurimmalla tähdellä Kevin De Bruynella.

Valioliigapelaajista City-kaksikkoa enemmän tienaa vain Manchester Unitedin Cristiano Ronaldo.

Dortmundille 67 ottelussa 62 maalia iskenyt Haaland on ollut Norjan maajoukkuepaidassa vielä hirvittävämmässä vireessä. Norjan paidassa verkko on heilunut 21 A-maaottelussa 20 kertaa.

Kaikkien aikojen eniten miesten maaottelumaaleja (117) tehnyt Ronaldo, 37, ylsi 20 maaliin vasta 51:nnessä maaottelussaan.

Ilta Sanoma
mardi 21 juin 2022 23:07:00 Categories: Ilta Sanoma Jalkapallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.