Ilta Sanoma

Chelsean markkinointiosaston johtajaa syytetään vakavasta työpaikkakiusaamisesta. Seura tutkii työyhteisössä ilmenneitä vakavia ongelmia jo toistamiseen tänä vuonna.

Chelsean kulisseissa kuohuu.

Chelsean kulisseissa kuohuu. Kuva: David Klein/CSM via ZUMA Press Wire

Valioliigan suurseura Chelsean työntekijät ovat kärsineet myrkyllisestä työilmapiiristä, kertoo The New York Times kattavassa artikkelissaan.

NYT:n artikkeli, jota varten oli haastateltu lukuisia seuran entisiä ja nykyisiä työntekijöitä, maalaa synkän kuvan lontoolaisseuran markkinointiosastosta.

50-henkistä osastoa vuodesta 2017 lähtien johtaneen Gary Twelvetreen luomaa ilmapiiriä kuvaillaan pelottavaksi.

Työntekijöiden mukaan Twelvetree moitti ja nöyryytti alaisiaan. Toisinaan kritiikki oli suoraa huutoa - niin kovaa ryöpytystä, että se jätti työntekijät kyynelehtimään.

Osa kertoi pelänneensä osaston kokouksia. Twelvetreen kerrotaan muun muassa määränneen yksittäisiä alaisiaan nousemaan ensin ylös ja sitten poistumaan paikalta kesken palaverin.

Lehden haastattelemien työntekijöiden mukaan myrkyllinen työkulttuuri vaati veronsa, sillä mielenterveysongelmat olivat yhteisössä arkipäivää. Useat työntekijät katosivat viikkojen, jopa kuukausien mittaisille sairaslomille. Moni on irtisanoutunut.

NYT:n artikkelin mukaan kaksinumeroinen määrä työntekijöitä on jättänyt seuran markkinointiosaston Twelvetreen aikakaudella.

Yksi juttua varten haastateltu työntekijä kertoi, ettei ollut kamppaillut mielenterveysongelmien kanssa ennen Chelseaan tuloa. Jalkapalloseuran leivissä hän alkoi kuitenkin nopeasti kärsiä unettomuudesta, joka paheni ajan myötä.

Karuimman kohtalon koki ChelseaTV:n pitkäaikainen johtohahmo Richard Bignell.

Bignellin ongelmat alkoivat, kun seuran TV-toiminnot siirtyivät viestinnästä markkinointiosaston ja Twelvetreen alaisuuteen.

Bignellin fyysisen ja henkisen kunnon kerrotaan romahtaneen. Kesällä 2021 hän jäi sairaslomalla, mutta palasi töihin syyskuussa vain saadakseen potkut.

-?Hän näytti sairaalta. Hän oli laihtunut reippaasti, kollega muisteli kohtaamista viime kesänä.

Tämän vuoden tammikuussa Bignell teki itsemurhan.

Kuolinsyytutkijan raportin mukaan kollegoiden arvostaman ja aurinkoiseksi persoonaksi luonnehditun Bignellin äärimmäinen teko johtui työpaikan menettämisen aiheuttamasta stressistä.

-?Richard kärsi pahasta ahdistuksesta, masennuksesta ja epätoivosta menetettyään työnsä, kuolinsyytutkijan raportissa kirjoitettiin.

Pidetyn kollegan itsemurha sai Chelsean markkinointiosaston työntekijät raportoimaan myrkyllisestä työkulttuurista ylemmille tahoille.

Maaliskuussa Chelsea palkkasi ulkopuolisen yrityksen tekemään selvitystä markkinointiosaston työkulttuurista ja Twelvetreen johtamistavasta.

Työntekijöiden toiveet muutoksesta karisivat kuitenkin nopeasti, kun heille selvisi, että Twelvetree valvoo johtamastaan osastosta tehtävää selvitystä.

-?Se (selvitys) ei ollut vastaamassa huoliimme, vai? Miten se voisi, jos hän (Twelvetree) arvioi luomaansa kulttuuria, yksi työntekijä ihmetteli New York Timesille.

Osa työntekijöistä pettyi myös siihen, että seura ei selvityksenkään yhteydessä myöntänyt yhteyttä Bignellin itsemurhan ja kuluttavan työilmapiirin välillä.

Työntekijät kertoivat, että he eivät ole vieläkään nähneet selvityksen tuloksia, eikä selvitys ole johtanut minkäänlaisiin muutoksiin työpaikalla.

Kevät Länsi-Lontoossa on ollut muutenkin stressaavaa aikaa. Chelsean vuonna 2003 ostanut venäläisoligarkki Roman Abramovitsh laittoi Ukrainan sodan syttymisen jälkeen seuran myyntiin ja joutui hetkeä myöhemmin Britannian pakotelistalle.

Chelsea sai toimia kevään ajan hallituksen myöntämällä erityislisenssillä seuran etsiessä uusia omistajia.

Toukokuun lopussa yhdysvaltalaisen Todd Boehlyn johtama sijoitusryhmittymä sai lopulta ostettua limbossa leijuneen seuran.

Chelsea julkaisi tiedotteen, jossa seuran uusi johtokunta kertoi käynnistävänsä uuden ulkopuolisen selvityksen tutkimaan edellisen omistajan aikana ilmi tulleita syytöksiä.

-?Seuran uusi johtokunta uskoo vankasti työympäristöön ja yrityskulttuuriin, joka voimaannuttaa työntekijöitään ja varmistaa, että he tuntevat olonsa turvalliseksi, osalliseksi, arvostetuksi ja luottamuksen arvoiseksi, tiedotteessa lupailtiin.

Ilta Sanoma
vendredi 1 juillet 2022 10:03:00 Categories: Ilta Sanoma Valioliiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.