Ilta Sanoma

Noin 30?000 ihmistä oli pakkautunut Hakametsän jäähallin parkkipaikalle juhlistamaan MM-kultaa voittaneita Leijonia.

MM-kultaa voittaneita Leijonia juhlistettiin maanantai-iltana Tampereella.

"Suomalaisen jääkiekkoilun kodin", Suomen ensimmäisen jäähallin Hakametsän parkkipaikalle oli poliisin arvion mukaan kokoontunut jopa 30?000 jääkiekkofania.

Hakametsän jäähallin parkkipaikka oli valtoimenaan juhlakansaa.

Hakametsän jäähallin parkkipaikka oli valtoimenaan juhlakansaa. Kuva: Kalle Parkkinen

Päävalmentaja Jukka Jalonen johdatti Leijonat jo kolmanteen maailmanmestaruuteen. Jalosella on MM-kultamitaleja yhteensä neljä, mikäli alle 20-vuotiaiden mestaruuskin lasketaan mukaan.

Päävalmentaja Jukka Jalonen johdatti Leijonat jo kolmanteen maailmanmestaruuteen. Jalosella on MM-kultamitaleja yhteensä neljä, mikäli alle 20-vuotiaiden mestaruuskin lasketaan mukaan. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Kansanjuhlan kohokohta oli luonnollisesti kultajoukkueen ja MM-kisojen voittopokaalin ilmestyminen lavalle.

Marko

Marko "Mörkö" Anttila oli yksi illan hurratuimmista. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Jussi Olkinuoran torjuntaprosentti oli parhaimmillaan yli 99:n - eli liki yli-inhimillisissä lukemissa.

Jussi Olkinuoran torjuntaprosentti oli parhaimmillaan yli 99:n - eli liki yli-inhimillisissä lukemissa. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Monella Suomen siniseen pelipaitaan pukeutuneella oli päässään tummat aurinkolasit - todennäköisesti peittämässä hyvin juhlitun yön aiheuttamia merkkejä.

Voittopokaali kiersi lavalla pelaajalta pelaajalle, ja kukin pääsi nostamaan sitä vuorollaan.

Mustat aurinkolasit olivat päivän muotiasuste.

Mustat aurinkolasit olivat päivän muotiasuste. Kuva: Kalle Parkkinen

Juhlan tunteikkain hetki oli kansanjuhlan loppupuolella, kun Valtteri Torikka ja Paula Vesala tulkitsivat Finlandia-hymnin. Tulkinta oli niin vahva, että esimerkiksi loppuottelun jatkoajalla ratkaisumaalin tehnyt Sakari Manninen ja joukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen selvästi herkistyivät.

Kansanjuhlan hauskoihin hetkiin kuuluivat, kun Teemu Hartikainen kiitti kalastajia ja kun Saku Mäenalanen pullisteli hauiksiaan.

Ilta Sanoma
mardi 31 mai 2022 00:53:00 Categories: Ilta Sanoma MM-kiekko

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.