Ilta Sanoma

Antti Tuisku kertoo, miltä tuntuu, kun oma kappale soi Leijonien maalilauluna MM-juhlahumussa.

Antti Tuiskun biisi soi Leijonien kultahuuman alkuhetkellä.

Antti Tuiskun biisi soi Leijonien kultahuuman alkuhetkellä. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS / Kalle Parkkinen

Kun Sakari Manninen teki jatkoaikamaalin jääkiekon MM-finaalissa sunnuntaina ja sai Suomen kansan sekoamaan onnesta, Antti Tuiskun kappale alkoi soida - tosin VilleGallen versiona.

VilleGalle teki Tuiskun mestariteoksesta Peto on irti oman tulkintansa Vain Elämää -ohjelmassa vuonna 2015. Se on ollut Leijonien maalilauluna jo pitkään.

Sunnuntaina se kuultiin legendaarisella voiton hetkellä Tampereen uudessa areenassa pääministeri Sanna Marinin juhliessa viinilasin kera. Miltä se Tuiskusta tuntui?

- Se on tosi iso kunnianosoitus. Annan versiosta valtavasti propseja VilleGallelle. Joka kerta, kun maalilaulu lähtee soimaan, se tuo minulle hirveän lämpimät ajatukset meidän Vain Elämää -leiristämme, Tuisku kertoo.

Peto on irti on biisi, jolla ei alun perin ollut mitään tekemistä urheilun kanssa.

Sanoituksissa kerrotaan tarina, joissa Tuisku lähtee perjantaina kavereidensa kanssa baariin ja menee ilmoittamaan tiskijukalle, että nyt olisi suotavaa kuulla Haddawayn legendaarinen ysärihitti What Is Love.

Sitten DJ soittaa biisin, Tuisku flippaa ja peto pääsee valloilleen. Uudet hoidot kantavat artistin pois.

- Se, että kappale soi MM-finaalissa, tuntuu hienolta juuri siksi, että teimme sen omaan elämäntilanteeseeni liittyväksi. Sitten huomaankin, että biisi resonoi erilaisissa tilanteissa ja erilaisten ihmisten keskuudessa. Silloin taide ja musiikki ovat aina parhaimmillaan, Tuisku sanoo.

Rovaniemeläismuusikon jättihitit, kuten Peto on irti, Party (papiidipaadi) ja Bailantai ovat tehneet hänestä suomalaisen juhlinnan ja ilonpitämisen sanansaattajan.

Tuiskun kappaleissa ollaan usein ihan loppu arjen raadannasta ja kaivataan eskapistiseen nousuhumalaan.

Suomeen on viimeistään vuoden 2011 MM-kullan jälkeen kehittynyt torille lähtemisen, kovan juhlimisen ja arjen yläpuolelle nousemisen kulttuuri niinä hetkinä, kun Suomen jääkiekkomaajoukkue voittaa mestaruuden.

Tuisku ymmärtää ilmiötä hyvin varsinkin nyt, kahden raskaan koronavuoden jälkeen.

- Kun ihmiset aidosti kokevat, että heillä on syytä juhlia, niin silloin se ihmisille todellakin suotakoon, poptähti sanoo.

Antti Tuisku tunnetaan innokkaana urheilumiehenä.

Antti Tuisku tunnetaan innokkaana urheilumiehenä. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Juhliminen on kuitenkin herättänyt Tuiskussa myös kysymyksiä maailmantilanteesta johtuen.

Koronasta syöksyttiin suoraan Ukrainan sotaan, jonka raakuudet ovat järkyttäneet maailman ihmisiä helmikuun lopusta alkaen.

Demokraattisen elämäntavan arvot, kuten vapaus ja oikeus ilmaista itseään, on asetettu vaaraan Venäjän hyökkäyksen vuoksi, Tuisku kokee.

Hän aloitti sodan alkamisen aikoihin keikat pitkän pandemiatauon jälkeen ja pohti kiertuekokoonpanonsa kanssa, onko väärin nousta lavalle ilakoimaan ja pitämään hauskaa, kun Ukrainassa taistellaan.

- Tulimme yhdessä tulokseen, että jos joskus on tärkeää kokoontua yhteen ja liputtaa meille tärkeiden arvojen edestä, sen aika on eritoten nyt, Tuisku sanoo.

Tuiskulla on pohdintaan liittyvä viesti, jota hän on jo kertonut keikoillaan yleisölle ja jonka hän olisi halunnut sanoa myös niille tuhansille suomalaisille, jotka juhlivat Leijonien MM-kultaa eri puolilla maata.

- Toivoisin, että ihmiset ymmärtäisivät, miten suuri etuoikeus meillä on, että saamme nyt juhlia tätä kiekkomestaruutta kuten juhlimme.

Meno Suomen maailmanmestaruuden jälkeen äityi hurjaksi Kauppatorilla.

Meno Suomen maailmanmestaruuden jälkeen äityi hurjaksi Kauppatorilla. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Artisti uskoo, että jos juhlijat muistaisivat, ettei kyseinen etuoikeus ole itsestään selvä, viime päivinä julkisuudessa olleita juhlinnan lieveilmiöitä voisi tapahtua vähemmän.

Tuisku oli esimerkiksi esiintymässä Leijonien MM-välierän aikaan raviristeilyllä, jossa oli turvahenkilökunnan mukaan normaalia vähemmän järjestyshäiriöitä, koska voittoa juhlivat ikään kuin vetivät yhtä köyttä.

- Yhden köyden vetäminen on asia, jonka soisi jokaisen ihmisen juhlimisen tiimellyksessä tiedostavan, Tuisku sanoo.

- Mutta koska olemme muutaman vuoden eläneet vaikeassa maailmantilanteessa, nyt tulee mestaruus ja näemme ihmiset pitämässä hauskaa ja juhlimassa, niin minulla on pelkästään sellaisia ajatuksia, että jes, vihdoin.

Poptähti toivoo, että Leijonien juhlinnassa nähty ilo kantaa myös kohti kaikkien aikojen keikkakesää, jota Suomen tapahtumakenttä janoaa koronavuosien jälkeen.

Ilta Sanoma
mercredi 1 juin 2022 09:15:00 Categories: Ilta Sanoma MM-kiekko

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.