Ilta Sanoma

René Fasel ilmestyi kuviin Moskovassa pelatussa KHL-ottelussa.

René Fasel poseerasi Tampereella vuonna 2019.

René Fasel poseerasi Tampereella vuonna 2019. Kuva: Lehtikuva

Kansainvälisen jääkiekkoliiton entinen puheenjohtaja René Fasel ilmestyi kuviin toisaalta yllättävässä ja toisaalta ei lainkaan yllättävässä paikassa perjantai-iltana.

KHL:n YouTube-kanavan ohjaaja poimi Faselin kuviin Moskovassa pelatun ottelun TsSKA-SKA kolmannen erän puolivälissä.

Fasel, 72, seurasi ottelua TsSKA Areenan yläparven aitiossa ja vaikutti hyväntuuliselta.

Venäläistoimittajat kysyivät Faselilta perjantaina, että tekeekö hän töitä KHL:lle.

- En ole täällä, hän vastasi Gazetan ja All Hockeyn mukaan.

Fasel ei antanut kommenttiaan KHL:n YouTube-lähetyksessä. Venäläismedian mukaan Fasel ei suostunut puhumaan kolmea sanaa enempää.

Venäläismedialle annetun kommentin perusteella jäikin auki, yrittikö Fasel kiistää läsnäolonsa KHL-ottelussa vai oliko kyse kielellisestä epäselvyydestä kiekkopomon ja toimittajien välillä.

Venäjä hyökkäsi sotimaan Ukrainaan 24. helmikuuta. Useat muut maailman valtiot ovat kohdistaneet sen jälkeen useita erilaisia pakotteita Venäjälle.

Sodan syttymisen jälkeen valtaosa KHL:ssä pelanneista ulkomaalaisista jätti ruplaliigan ja matkusti pois Venäjältä.

Faselin tie on myös perjantaina julkaistun videomateriaalin perusteella kulkenut toiseen suuntaan siitä huolimatta, että rajaliikenne Venäjällä on huomattavan rajoitettua normaaliin maailmanaikaan verrattuna.

- Hänestä on tullut niin hyvä Vladimir Putinin ystävä, että hän voi matkustaa Venäjälle ilman passia, Suomen urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani sanoi taannoin Expressenin haastattelussa.

Lue lisää: Sami Itani antoi ruotsalais­lehdelle hätkähdyttävän haastattelun: "Niin hyvä Putinin ystävä, ettei tarvitse Venäjällä passia"

KHL:n virallinen tiedotuskoneisto julisti maaliskuun puolivälissä, että Fasel on aktiivisesti mukana ruplaliigan strategisessa kehittämisessä.

Sveitsiläinen ilmoitti pian sen jälkeen, että hänellä ja KHL:llä ei ole sopimusta.

Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n eettinen komitea aloitti maaliskuun lopussa tutkinnan siitä, että ovatko Faselin toimet rikkoneet IIHF:n eettisiä periaatteita. Samalla puntaroidaan, voiko hän enää olla IIHF:n kunniapuheenjohtaja.

Lue lisää: Vladimir Putinin ystävä Rene Fasel joutuu tutkintaan - syynä toiminta Venäjällä

Fasel on kertonut julkisuudessa useaan otteeseen suhtautuvansa myötämielisesti venäläisiin ja maan jääkiekkoon.

- Sota ei voi vähentää rakkauttani Venäjää kohtaan. Rakastan venäläisiä. Sillä, mitä nyt tapahtuu, ei ole mitään tekemistä urheilun kanssa, Fasel kommentoi sveitsiläislehti La Libertelle maaliskuun alussa.

Kun Leijonat voitti olympiakultaa Pekingissä helmikuussa 2022, Fasel vähätteli Suomen urotekoa ja väitti sen olleen tuurin ansiota. Hän myös kehui Venäjän joukkuetta.

Fasel on myös ihmetellyt meneillään olevan sodan aikana, että miksi Venäjältä torpattiin pääsy Suomessa tänä keväänä pelattaviin jääkiekon MM-kisoihin.

Oligarkkien sukuun kuuluvan Roman Rotenbergin valmentama SKA voitti perjantaina pelatun ottelun 4-3. Pudotuspelisarjan otteluvoitot ovat 2-2. Neljä voittoa napannut pääsee pelaamaan Gagarin Cupista.

Lue lisää: Lähteekö suomalaisvalmentaja Venäjältä? Punakoneen legenda jyrähti ja käytti voimasanaa: "Nyt meillä on ongelma"

Puolustaja Mikko Lehtonen ja hyökkääjä Leo Komarov pelaavat SKA:n riveissä.

Ilta Sanoma
samedi 9 avril 2022 13:36:00 Categories: Ilta Sanoma KHL

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.