Ilta Sanoma

Kansainvälisen jääkiekkoliiton hallitusjäsen Heikki Hietanen muistuttaa, että Mikko Lehtonen ja muut KHL:n suomalaiset ovat itse vastuussa siitä, millaisiin sopimuksiin laittavat nimensä.

Sotaa käyvällä Venäjällä kauden loppuun pelanneen Mikko Lehtosen liittyminen Leijonien MM-leirille herättää mielipiteitä. IIHF:n hallituksessa istuvan Heikki Hietasen mukaan asia on monisäikeinen.

Sotaa käyvällä Venäjällä kauden loppuun pelanneen Mikko Lehtosen liittyminen Leijonien MM-leirille herättää mielipiteitä. IIHF:n hallituksessa istuvan Heikki Hietasen mukaan asia on monisäikeinen. Kuva: Maksim Konstantinov/Zuma/MVPhotos, Toni Repo/AL

Jääkiekkoleijonien viime vuosien parhaisiin pelaajiin kuulunut maailmanmestari ja olympiavoittaja Mikko Lehtonen on ollut Ukrainan sodan sytyttyä 24. helmikuuta Suomen kukaties kiistellyin urheilutähti.

Venäjän brutaali hyökkäys naapurimaahan alkoi pian sen jälkeen, kun Lehtonen oli palannut Pekingistä olympiakulta kaulassa Pietariin, jonka SKA-seuraan hän teki viime lokakuussa kevääseen 2025 ulottuvan sopimuksen.

Lehtonen oli myös yksi hyvin harvoista KHL:ään sodan sytyttyä jääneistä suomalaisista ja heistä ainoa, joka on ehdolla MM-kotikisojen joukkueeseen.

Hänet myös mitä todennäköisimmin valitaan joukkueeseen.

Ylivoimainen enemmistö KHL-suomalaisista sai neuvoteltua itsensä irti sopimuksistaan sodan puhjettua. Lehtosen motiiveja jäädä Venäjälle on voimakkaasti kyseenalaistettu.

Urheilija on kärsinyt erittäin suurta mainehaittaa jatkettuaan Ukrainan lapsia ja muita siviilejä murhaavalla Venäjällä kauden loppuun.

Lue lisää: Kommentti: Jari Kurrin ja Jokerien paapominen paljastaa häpeällisen asian - urheiluväen ymmärrys on karmealla tasolla

Kun Lehtonen kutsuttiin MM-leiritykseen päävalmentaja Jukka Jalosen tahdosta, Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela kommentoi asiaa yleisellä tasolla.

Nummelan mukaan osaa KHL-sopimuksista oli mahdotonta purkaa ilman, että pelaajaa uhkaisi jopa valtava vahingonkorvauskanne seuran taholta. Pahimmillaan vaakalaudalla olisi koko peliura.

Jos pelaaja jättää seuransa ilman tämän suostumusta tai neuvotteluratkaisua kesken työsopimuksen, hänen kansainvälinen pelilupansa jää työnantajalle eikä mahdollinen uusi työnantaja voi peluuttaa tällaista pelaajaa.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan esimerkiksi Lehtosta odottaisi jopa miljoonien eurojen vahingonkorvauskanne, jos hän poistuisi SKA:sta ilman neuvotteluratkaisua.

Keskiviikkona asiaa kommentoi Ilta-Sanomille Heikki Hietanen, joka istuu Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n hallituksessa.

Mikko Lehtonen oli 2019 voittamassa MM-kultaa ja päättyneenä talvena Pekingissä (kuvassa) olympiakultaa. Hän palasi kesken tämän kauden NHL:n Torontosta Eurooppaan ja teki pitkän sopimuksen Pietarin SKA:han.

Mikko Lehtonen oli 2019 voittamassa MM-kultaa ja päättyneenä talvena Pekingissä (kuvassa) olympiakultaa. Hän palasi kesken tämän kauden NHL:n Torontosta Eurooppaan ja teki pitkän sopimuksen Pietarin SKA:han. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

- Pitää muistaa, että kun pelaajat ja agentit ovat tehneet sopimuksia Venäjälle, siinä otetaan ihan tietoinen maariski. Jos lähtee sinne, kaikkea voi tapahtua, ja näitä asioita pitäisi miettiä ennen kuin kirjoittaa nimiä papereihin ja sitoutuu erilaisiin sopimusehtoihin.

Koska on hyvin tiedossa, mikä on todellisuudessa ollut ainoa syy (raha) mennä pelaamaan Venäjälle, katsoisitko, että tässä on joillakuilla peiliin katsomisen paikka?

- Kyllä katson.

Hietanen haluaa muistuttaa, että KHL:n suomalaisista jokainen oli tehnyt oman sopimuksensa ennen kuin Venäjä 24. helmikuuta hyökkäsi Ukrainaan.

IS:n tietojen mukaan KHL-sopimusten purkuehdot ovat yleisesti ottaen hyvin tiukat, mikä on syytä huomioida tapausta arvioitaessa.

Toisaalta on hyvin mielenkiintoinen kysymys, mistä Pietarin SKA tässä tilanteessa löytäisi instanssin, joka tekisi lainvoimaisen päätöksen, joka pakottaisi Lehtosen maksamaan korvauksia vaikka hän olisi yksipuolisesti katkaissut sopimuksensa.

Tämän Hietanenkin myöntää.

Lue lisää: Kova väite KHL:n kulisseista: tämänkö vuoksi sodan alettua Venäjälle jäänyt suomalaistähti pääsi Leijoniin?

- Mutta IIHF tai sen kansalliset jäsenliitot eivät ole osapuolia pelaajan, agentin ja seuran välisissä sopimuksissa. Emme tunne sopimusten purkupykäliä tai mahdollisia niihin kirjattuja sanktioita. Lähtökohta on kuitenkin se, että sopimuksia pitää kunnioittaa, Hietanen toteaa.

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vain muutama päivä sen jälkeen, kun Suomen kultaleijonat olivat olympiavoittonsa jälkeen palanneet asemapaikoilleen. KHL:ään jäivät suomalaisista loppukaudeksi vain Mikko Lehtonen, Leo Komarov ja Teemu Pulkkinen.

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vain muutama päivä sen jälkeen, kun Suomen kultaleijonat olivat olympiavoittonsa jälkeen palanneet asemapaikoilleen. KHL:ään jäivät suomalaisista loppukaudeksi vain Mikko Lehtonen, Leo Komarov ja Teemu Pulkkinen. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Vaikka Venäjä on toistaiseksi suljettu IIHF:n toiminnan ulkopuolelle eikä se saa järjestää kansainvälisiä jääkiekkotapahtumia, maa on yhä IIHF:n jäsen.

- Jos esimerkiksi Venäjälle sopimuksen tehnyt pelaaja kokee, että tilanne on hänelle täysin kohtuuton, hän voi viedä asiansa IIHF:n omaan vetoomuselimeen tai urheilun kansainväliseen vetoomuselimeen CAS:iin ja hakea sen kautta ratkaisua.

Lue lisää: Kiekkopomo latasi täyslaidallisen Venäjän KHL:ään jääneistä ulkomaalaispelaajista - "Se on ainoa syy"

IIHF:n pelaajasiirtoja koskevassa säännöstössä ei erikseen mainita sotaa sopimuksen purkuperusteena, mutta Hietanen on varma, että jos esimerkiksi piiritetyssä ja tuhotussa Ukrainan Mariupolissa toimisi KHL-seura, IIHF mukinoitta sallisi sen pelaajien ensi kaudella pelata toisaalla.

- En ennusta, miten tällaiset prosessit pelaajan kannalta menisivät. Mutta vetoomusväyliä siis on.

Ilta Sanoma
mercredi 27 avril 2022 19:21:00 Categories: Ilta Sanoma KHL

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.