Ilta Sanoma

Julius Nättinen siirtyy Helsingin IFK:n riveihin.

Julius Nättinen tulee takaisin SM-liigajäille.

Julius Nättinen tulee takaisin SM-liigajäille. Kuva: HANNU RAINAMO

Julius Nättinen, 25, palaa SM-liigaan. SHL:ssä Växjö Lakersissa kuluneella kaudella (33 ottelua, 8+12) pelannut Nättinen siirtyy HIFK:hon.

IFK kertoi kaksivuotisesta sopimuksesta Bättre Folk -palvelussaan.

188-senttinen ja 93-kiloinen Nättinen voitti SM-liigan maalipörssin pelatessaan viimeksi Suomessa kaudella 2019-20. Hän laukoi peräti 33 maalia 54 ottelussa, joissa syntyi yhteensä 55 pistettä.

Leftiltä laukova Nättinen on urallaan pelannut sekä keskus- että laitahyökkääjänä.

Hän on Suomen ja Ruotsin lisäksi kiekkoillut Kanadan junioriliiga OHL:ssä, farmiliiga AHL:ssä ja toissa kaudella Sveitsin pääsarjassa, jossa teki komeat 17 maalia 32 otteluun Ambri-Piottan paidassa.

Nättinen on urallaan voittanut nuorten MM-kultaa 2016 ja Kanadan junioriliigojen lopputurnauksen Memorial Cupin 2017.

IFK ilmoitti aiemmin tiistaina neljän Pikkuleijonia U18-tasolla edustaneen pelaajan sopimuksista. Aleksanteri Kaskimäki, Tuomas Uronen ja Eemil Vinni sekä Jokereista saapuva Kasper Halttunen kiinnitettiin punaisiin monivuotisilla sopimuksilla.

Ilta Sanoma
mardi 10 mai 2022 18:14:00 Categories: Ilta Sanoma SM-liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.