Ilta Sanoma

Maajoukkueen luottomies Marko Anttila jättää Ilveksen ja siirtyy Kärppiin.

Marko Anttila on tottunut voittamaan kansainvälisissä kaukaloissa.

Marko Anttila on tottunut voittamaan kansainvälisissä kaukaloissa. Kuva: Kalle Parkkinen

Marko Anttila, 37, siirtyy Ilveksestä Kärppiin. Kärpät tiedotti torstaina, että kaksinkertainen maailmanmestari ja olympiavoittaja Anttila on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen oululaisseuran kanssa.

Anttila toimi Leijonien kapteenina Suomen voittaessa maailmanmestaruuden keväällä 2019. Hän kuului maajoukkueen kapteenistoon myös kevään 2022 kotikisoissa, kun Suomi voitti historiansa neljännen MM-kullan.

- Aika nopeasti se päätös lopulta syntyi. Aten (Ohtamaa) kanssa puhuttiin tuossa MM-kisojen aikana siitä, ettei minulla ollut vielä hajuakaan, mihin menen. Atte ilmeisesti vinkkasi tuonne johtoportaan suuntaan asiasta, ja kisojen jälkeen aloitettiin neuvottelut. Kärpät on organisaatio, joka on tottunut menestymään. Alkuun oli ehkä ajatus lähteä ulkomaille, mutta kun tällainen mahdollisuus tuli vastaan, niin siihen piti tarttua. Kyllä menestyminen on mielessä, Anttila sanoi tiedotteessa.

Edelliset kuusi kautta Anttila, 37, on edustanut KHL:ssä pelannutta Helsingin Jokereita. Kausi keskeytyi Jokereiden osalta viime helmikuussa, minkä jälkeen Anttila siirtyi loppukauden kattavalla sopimuksella Ilvekseen. Ilves voitti kauden 2021-2022 päätteeksi SM-pronssia.

Lempäälän Kisan kasvatti on pelannut Ilveksen lisäksi SM-liigaa myös TPS:n riveissä. Hän edusti turkulaisseuraa vuosina 2011-2013.

KHL:n ja kotimaisen SM-liigan lisäksi Anttilalla on kokemusta ruotsalaisesta SHL:stä. Kaudella 2013-2014 hän siirtyi Metallurg Novokuznetskista Örebro HK:n joukkueeseen, missä hän edusti seuraa aina kevääseen 2016 saakka.

Kärppien urheilujohtaja Harri Aho kuvailee Anttilaa pelaajaksi, jollaista jokainen voittava joukkue tarvitsee.

- Voi sanoa, että "Mörkö" on jo legenda suomalaisessa jääkiekkoilussa. Uskomme, että hän omalla panoksellaan auttaa meitä menestymään, Aho sanoi.

Ilta Sanoma
jeudi 16 juin 2022 13:24:00 Categories: Ilta Sanoma SM-liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.