Ilta Sanoma

Scotiabank laittoi yhteistyön Hockey Canadan kanssa jäihin.

Kuvituskuva.

Kuvituskuva.

Kanadalainen jättipankki Scotiabank lopettaa yhteistyönsä Hockey Canadan eli Kanadan jääkiekkoliiton kanssa, kertoo The Athletic.

Syynä yhteistyön päättymiselle on liiton yllä vellonut seksuaalisen häirinnän kohu. Scotiabankin toimitusjohtaja Brian J. Porter kertoi päätöksestä Kanadan jääkiekkoliitolle osoitetussa avoimessa kirjeessä.

Nuori nainen nosti huhtikuussa syytteen liittoa vastaan. Hänen mukaansa kahdeksan kanadalaisjääkiekkoilijaa kävi häneen käsiksi ja käytti häntä seksuaalisesti hyväksi kesäkuussa 2018 Kanadan jääkiekkoliiton järjestämän golf- ja gaalatapahtuman jälkeen.

Tapaus on herättänyt voimakasta keskustelua Kanadassa, ja jääkiekkoliiton henkilöstöä on kuulusteltu tapaukseen liittyen.

- Yhteistyö on poikki siihen asti, kunnes olemme varmoja siitä, että oikeita askelia urheilukulttuurin parantamiseksi kentällä ja sen ulkopuolella on otettu, tiedotteessa kerrottiin.

Uutinen tarkoittaa myös sitä, että Scotiabank ei tue elokuussa järjestettäviä alle 20-vuotiaiden MM-kisoja. Nuorten MM-kisoihin suunnitellut tuet ohjataan muille sektoreille.

Juttua muokattu 28.6. kello 22.36: Nuorten kisat pelataan elokuussa, ei heinäkuussa, kuten jutussa alun perin luki.

Ilta Sanoma
mardi 28 juin 2022 22:50:00 Categories: Ilta Sanoma Jääkiekko

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.