Ilta Sanoma

Ivan Fedotov kiidätettiin sairaalaan.

Ivan Fedotov saatetaan nähdä seuraavaksi armeijan harmaissa.

Ivan Fedotov saatetaan nähdä seuraavaksi armeijan harmaissa. Kuva: Li An / ZUMA Press

Pidätetty venäläismaalivahti Ivan Fedotov, 25, kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan Venäjän armeijan rekisteröinti- ja värväystoimistolta.

Venäläinen sanomalehti Izvestia julkaisi perjantai-iltana videon, jossa Fedotovia hoidetaan ambulanssissa. Maalivahti ei itse näy videolla. Fedotov oli muuttunut huonovointiseksi armeijan toimistolla, josta hänet vietiin sairaalahoitoon, kertoo muun muassa venäläissivusto Championat.

Lappeenrannassa syntynyt Fedotov pidätettiin Venäjällä perjantaina. Syyksi kerrottiin se, että Fedotov on pakoillut asevelvollisuutta välttelemällä armeijan kutsuntoja.

Nyt julkaistujen tietojen mukaan Fedotovin pidätys oli huolellisesti suunniteltu. Venäjän rikostutkinta sekä nopean toiminnan yksikkö väijyivät maalivahtia eri puolilla kaupunkia paikoissa, joissa Fedotovin uskottiin olevan.

Veskari pidätettiin lopulta jäähalli Kupchinon edustalta.

Venäjän armeija tai Pietarin poliisi ei ole antanut tilanteesta virallista lausuntoa.

Fedotov solmi toukokuussa vuoden mittaisen NHL-sopimuksen Philadelphia Flyersin kanssa. Maalivahdin oli tarkoitus matkustaa Pohjois-Amerikkaan heinäkuussa, mutta NHL saattaa jäädä ainakin toistaiseksi haaveeksi.

Fedotov on voittanut KHL:ssä käytännössä kaiken mahdollisen.

Hän on napannut sekä Gagarin Cupin että KHL:n parhaan maalivahdin palkinnon. Maalivahti oli voittamassa olympiahopeaa Venäjän olympiaurheilijoiden joukkueessa Pekingin olympialaisissa. Venäjä taipui Suomelle olympiafinaalissa 2-1-lukemin.

Ilta Sanoma
samedi 2 juillet 2022 18:16:00 Categories: Ilta Sanoma KHL

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.