Ilta Sanoma

Tanskan kuninkaalliset ja valtiojohto kehottavat yhtenäisyyteen.

Tanskan kuningatar Margareeta vieraili Helsingissä 2017. Kuningatar toivoo kansalaisilta yhtenäisyyttä tragedian hetkellä.

Tanskan kuningatar Margareeta vieraili Helsingissä 2017. Kuningatar toivoo kansalaisilta yhtenäisyyttä tragedian hetkellä. Kuva: Terhi Ylimäinen

Tanskan kuningatar Margareeta on peräänkuuluttanut kruununprinssin ja -prinsessan kanssa yhtenäisyyttä Kööpenhaminan ostoskeskusampumisen jälkimainingeissa.

Kuninkaalliset kertovat tiedotteessa ajatustensa olevan uhrien, heidän sukulaistensa sekä kaikkien niiden luona, keitä tragedia on koskettanut.

Heidän mukaansa tilanne vaatii yhtenäisyyttä ja huolenpitoa. Lisäksi tiedotteessa kiitellään poliisia, pelastushenkilöstöä sekä terveysviranomaisia nopeista ja tehokkaista toimistaan.

Kuninkaalliset peruivat myös välittömästi illaksi kaavaillun Tour de France -pyöräilykilpailun kunniaksi järjestetyn tilaisuuden kuninkaallisen laivaston Dannebrog-aluksella. Osan vieraista kerrottiin jo ehtineen saapua paikalle.

Kruununprinssi Frederikin oli ollut määrä isännöidä tilaisuutta, johon myös muun muassa pääministeri Mette Frederiksenin oli ollut tarkoitus osallistua.

Tour de France alkoi perjantaina Kööpenhaminasta ja kolmas etappi päättyi sunnuntaina Etelä-Tanskan Sönderborgiin. Sieltä kiertueen on määrä siirtyä tämän päivän aikana Ranskan puolelle, jossa pyöräilyt jatkuvat tiistaina Dunkerquesta.

Pyöräilykilpailu julkaisi sunnuntaina tiedotteen, jossa järjestäjät osoittivat tukeaan tanskalaisille.

Tanskan pääministeri Mette Frederiksen kuvailee ostoskeskusampumista julmaksi hyökkäykseksi.

-?Lähetän syvimmät sympatiani niille, jotka ovat menettäneet rakkaitaan, Frederiksen sanoo Twitterissä julkaistussa tiedotteessa ja välittää samaiset terveiset myös kaikille haavoittuneille, uhrien sukulaisille sekä kaikille tanskalaisille, joita ampuminen on koskettanut.

-?Haluan kehottaa tanskalaisia seisomaan yhdessä rintamassa ja tukemaan toisiaan tänä vaikeana aikana.

Frederiksenin mukaan ampuminen on repinyt maan juuri alkaneesta kirkkaasta kesästä.

-?Se on käsittämätöntä, sydäntäsärkevää, vailla tarkoitusta, hän sanoo.

-?Meidän kaunis ja tavallisesti niin turvallinen pääkaupunkimme muuttui hetkessä.

Ulkoministeri Jeppe Kofod kuvaili niin ikään kotikaupungistaan kantautuneita uutisia sydäntäsärkeviksi.

-?Kesän ja juhlallisuuksien keskellä, Tanskaa on kohdannut tragedia, hän kirjoittaa Twitterissä.

Myös oikeusministeri Mattias Tesfaye on kommentoinut tapahtunutta.

-?Me emme vielä tiedä motiivia kaiken takana, mutta voin taata teille, että viranomaiset tekevät kaikkensa selvittääkseen tapauksen, jotta siitä vastuussa ollutta henkilöä tai henkilöitä voidaan asettaa syytteeseen, hän kertoi tiedotteessa.

Tesfaye myös pyysi kansalaisia suhtautumaan varovaisesti varmistamattomien huhujen levittämiseen.

Ilta Sanoma
lundi 4 juillet 2022 03:56:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.