Yhdysvaltain 18-vuotias sprintteri Erriyon Knighton on rikkonut Usain Boltin nuorten maailmanennätyksiä. Knighton revittiin puoliväkisin pikajuoksun pariin." /> Yhdysvaltain 18-vuotias sprintteri Erriyon Knighton on rikkonut Usain Boltin nuorten maailmanennätyksiä. Knighton revittiin puoliväkisin pikajuoksun pariin." />

YLE


Usain Boltin satumainen pikajuoksu-ura päättyi kahdeksaan olympiakultaan, 11 MM-kultaan ja kahteen henkilökohtaiseen maailmanennätykseen.

Vuonna 2009 Bolt juoksi ajat, joiden uskottiin säilyvän ennätyskirjoissa kymmeniä vuosia. Kenties pidempään.

100 metriä: 9,58. 200 metriä: 19,19.

Kun Bolt pani pillit pussiin vuonna 2017, 13-vuotiaan yhdysvaltalaisen Erriyon Knightonin tähtäimessä ei ollut pikajuoksu-ura vaan amerikkalainen jalkapallo. Mielessä ei ollut Bolt, vaan jenkkifutiksen supertähdet.

Viisi vuotta myöhemmin 18-vuotias Knighton on 0,3 sekunnin päässä 200 metrin maailmanennätyksestä.

Knightonilla on pikajuoksuvalmentaja Petteri Jousteen mukaan realistiset mahdollisuudet pyyhkiä Boltin nimi pois ennätyskirjoista 200 metrillä.

Knighton ottaa Boltia kiinni virtuaalijuoksussa

Erriyon Knighton juoksi 200 metrillä huippuajan 19,49 Louisianassa vappuaattona. Knighton meni ajallaan kaikkien aikojen neljänneksi.

Yhdysvaltalainen paransi aiempaa, viime kaudella juoksemaansa ennätystään 35 sadasosaa.

Jos Boltin ja Knightonin ennätysjuoksuja vertailee, Knighton saa kiinni Boltia loppusuoralla. Knighton on muutaman sadasosan Boltia nopeampi toisella puolikkaalla.

Knightonin ennätysjuoksussa kaarresataseen kului aikaa 10,26 sekuntia, toinen 100 metriä meni 9,23 sekunnissa. Bolt pyyhälsi ME-juoksussaan ensimmäisen 100 metriä 9,92, toisen 9,27.

Alle 19,50 sekunnin ajoista Yohan Blake on tullut lopun nopeiten.

Blake, joka on juossut kautta aikojen toiseksi kovimman 200 metriä (19,26), juoksi viimeisen 100 metriä 9,12 sekuntiin.

- Bolt on ainoa, joka on juossut kaarteen alle 10 sekuntiin, sanoo pitkänlinjan pikajuoksuvalmentaja Jouste.

Katso alla olevalta videolta, miltä Boltin ja Knightonin kohtaaminen olisi näyttänyt.

Knightonilla tuulta takana

Kaksikon ennätysaikoja vertaillessa pitää ottaa huomioon olosuhteet.

Bolt juoksi maailmanennätyksensä vuonna 2009 Berliinissä. Alustana oli mondo, juoksupaikkana stadion. Jamaikalainen juoksi ME:nsä 0,3 m/s vastatuuleen.

Knighton pääsi tykittämään huhtikuun viimeinen päivä ennätysaikansa 1,4 metrin myötätuuleen avoimella yleisurheilukentällä Louisianassa.

Jouste arvioi, että Knighton sai ihannetuulet kaarteeseen.

200 metrillä ajat saattavat heitellä paljonkin tuulen takia, mikä ei välttämättä näy mittarissa. Tuulimittari otetaan etusuoralta, kaarretuulta ei mitata.

- Kun katsoi kenttää, jossa Knighton juoksi, se oli kohtuu avoin. Siellä on varmasti ollut optimituulet selän takana kaarteessa, Jouste sanoo.

200 metrillä ratkaisevaa on kaarteesta ulostulo suoralle. Juoksijan pitää pysyä kaarteen sisäreunassa suoralle tullessa.

- Monesti näkee, miten keskipakoisvoima heittää juoksijan ulkoreunaan. Silloin ei pysty hyödyntämään sitä linkoa, jonka kaarre antaa, Jouste linjaa.

Jouste hehkuttaa, miten hyvin Knighton osaa kaarrejuoksun, vaikka häviää siinä Boltille selvästi.

19,49-juoksussa Knighton teki kaarteen puolivälistä 150 metriin asti selvän eron muihin juoksijoihin.

- Erityisesti keskimmäiset sektorit, kaarteesta ulostulo ja loppukaarre ovat hänelle vahvoja, niin kuin tyypillisesti hyvillä 200 metrin juoksijoilla.

Bolt löysi todellisen vauhtinsa vuonna 2008

Knighton juoksee 18-vuotiaana 200 metriä kovempaa kuin Bolt 21-vuotiaana. Boltin ennätys 200 metrillä vuonna 2007 oli 19,75.

Tilastojen perusteella Knighton on selvästi Boltia edellä. Entisen jenkkifutarin kehityskäyrä on hämmästyttävä.

Tilastoja ei kannata silti tuijotella liikaa.

Bolt otti valtavan tulosharppauksen Pekingin olympialaisissa vuonna 2008 juoksemalla molemmilla matkoilla maailmanennätykset.

Jouste korostaa juniorina loistaneen Boltin loukkaantumiskierrettä parikymppisenä, mikä söi kehitystä.

- Boltilla oli pahoja terveysongelmia. Häneltä löytyi skolioosi selästä. Jopa Jamaikan parlamentissa oli kyselyjä, että mikä Boltia mättää.

Boltia alkoi valmentaa Glen Mills ja oikea treeniresepti löytyi. Boltia ei pysäyttänyt arvokisoissa kukaan vuosien 2008-2016 aikana 200 metrillä.

Knighton on lyhyellä juoksijanurallaan säästynyt toistaiseksi ongelmilta.

Inhmimillisen suorituskyvyn raja?

Bolt oli pikajuoksijaksi todella pitkä, 196 senttinen. 18-vuotias Knighton on viisi senttiä lyhyempi.

- Boltista teki poikkeuksellisen, jopa friikin, että niin pitkällä ihmisellä oli niin hyvä frekvenssi (askeltiheys). Aiemminkin oli ollut kahden metrin pikajuoksijoita, mutta heidän frekvenssinsä oli hitaampi, Jouste sanoo.

Jousteen mukaan Boltilla ja Knigtonilla ei ole juoksutekniikassa merkittäviä eroja.

- Molemmilla on tyypillinen sprinttiaskel. Esimerkiksi sadalla metrillä 10,40-aikoja voidaan juosta hyvinkin erilaisilla profiileilla. Mitä kovempiin aikoihin mennään, sen samantyyppisempää tekniikka on.

Jouste arvioi Knightonin juoksevan tällä kunnolla 100 metriä 9,8-alkuiseen aikaan. Knightonin ennätys on 9,99.

Knightonilla on vuosia aikaa rikkoa Boltin maailmanennätys. Jouste uskoo, että Boltin ennätys on vielä hetken voimassa.

Milloin Boltin ME on vaarassa?

- Seuraavan kahden vuoden aikana varmaankin, jos kaikki menee hyvin. Se on ihan mahdollista mennä rikki. 19,19:ssä ei mene vielä inhimillisen suorituskyvyn raja, Jouste arvioi.

Lue myös:

18-vuotiaalta sprintterikomeetalta posketon aika 200 metrillä! Erriyon Knighton juoksi kaikkien aikojen neljänneksi

dimanche 19 juin 2022 22:05:26 Categories: YLE yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.