Veikkausliigassa uransa aikana loistanut slovenialainen Filip Valencic on palannut Suomeen. Hän lupaa, että kentällä nähdään mielenkiintoisesti pelaava kuopiolaisjoukkue." /> Veikkausliigassa uransa aikana loistanut slovenialainen Filip Valencic on palannut Suomeen. Hän lupaa, että kentällä nähdään mielenkiintoisesti pelaava kuopiolaisjoukkue." />

YLE


Slovenialaishyökkääjä Filip Valencic palaa jälleen Suomen jalkapallon pääsarjaan. Pelipaikka löytyi Kuopion Palloseurasta.

- KuPS oli se seura, joka todella halusi minut. Kun sopimusta tarjottiin, en epäröinyt hetkeäkään, Valencic perustelee seuravalintaansa.

Edelliskausi valkovenäläisessä Dinamo Minskissä oli rankka. Peliaika jäi vähiin, eikä Valencic onnistunut maalinteossa kertaakaan.

- Kun Ukrainan sota alkoi, yritin päästä pois Valko-Venäjältä. Monta kuukautta oli vaikeaa, mutta onnistuin olemaan ammattimainen ja harjoittelemaan. Lisäksi fyysisesti oli rankkaa, koska siellä on ihan eri mentaliteetti ja kulttuuri.

Hänen mukaansa Suomeen palaaminen aloitti "tietynlaisen paranemisprosessin". Nyt Valencic voi keskittyä täysin jalkapalloon, kun arki ympärillä on kunnossa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

"Uskon, että pääsemme todella pitkälle Euroopassa"

Valencic kertoo jo odottavansa ensimmäistä otteluaan KuPS-paidassa. Hän on edustuskelpoinen 14. heinäkuuta, kun KuPS pelaa georgialaista Dila Goria vastaan Konferenssiliigan karsintaottelussa.

- Meillä kävi tuuri Konferenssiliigan arvonnan suhteen. Uskon, että pääsemme todella pitkälle Euroopassa.

Valencic sanoo päävalmentaja Simo Valakarin kertoneen, mitä hän slovanialaiselta odottaa. Valencic uskoo, että Valakarin suunnitelmissa on peluuttaa häntä piilokärkenä tai hyökkäävänä keskikenttänä vastustajan puolustus- ja keskikenttälinjojen välissä.

- Päävalmentaja odottaa minun pystyvän pitämään palloa ja edistämään hyökkäyspeliä. Viimeiset syötöt ja laukominen ovat suurimpia vahvuuksiani.

Jos Valencic saa valita, hän mieluummin rakentaa peliä kuin pelaa hyökkäyksen kärjessä. Omien sanojensa mukaan "niin sanotusti varjoissa".

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Suomen kentillä onnistumisia

Valencic siirtyi Slovenian pääsarjasta vuonna 2015 Italiaan ja sen kautta Englantiin. Molemmissa maissa ottelut jäivät alle kymmenen, joten peliaikaa piti lähteä hakemaan muualta.

Vuonna 2016 tie vei Suomen pääsarjaan nousseen PS Kemin kokoonpanoon. Ensimmäinen kausi eteni verkkaisesti maalien suhteen.

Slovenialaisen toinen kausi Suomen kentillä taasen oli poikkeuksellinen - 15 maalia ja 12 maalisyöttöä. Vastaaviin lukemiin ei pääsarjassa ole yltänyt kukaan kuluneen seitsemän vuoden aikana. Tuolloin IFK Mariehamnin Aleksei Kangaskolkka kuitenkin vei maalikuninkuuden 16 maalilla.

- Kaikkien asioiden pitää loksahtaa paikoilleen, jotta pelaaja voi tehdä paljon maaleja. Sitä suomalainen jalkapallo minulle on, asiat vain toimivat. En voi valittaa, Valencic toteaa nauraen.

Suomessa Valencic on pelannut myös Turun FC Interissä, jossa hän vuonna 2019 voitti maalikuninkuuden 16 osumalla. Sen jälkeen hän pelasi Helsingin Jalkapalloklubissa ennen lähtöään valkovenäläiseen Dinamo Minskiin.

Valencic on Suomen pääsarjassa 15:nneksi eniten maaleja tehnyt ulkomailla syntynyt pelaaja. Hän myöntää kokevansa maalinteosta paineita, ja hän sanoo asettavansa niitä ennen kaikkea itse.

- Omien odotuksieni suhteen voin sanoa, että haluan todella voittaa tuplamestaruuden (liiga ja cup).

Mitä voidaan olettaa, kun Valencic pelaa KuPS-paidassa ensi kertaa?

- Silloin kentällä on todella aggressiivinen ja vaarallinen joukkue, joka tekee paljon maaleja ja pelaa mielenkiintoista jalkapalloa.

Katso Valencicin tuntemuksia Valko-Venäjällä pelaamisesta alta. Juttu jatkuu videon jälkeen.

Ura jatkunee jalkapallon parissa

Valencic vielä tutustuu uuteen seuraansa sekä joukkuekavereihin ja pelitapaan. Sopeutumista helpottaa HJK:sta tutut pelikaverit Sebastian Dahlström ja Tim Väyrynen.

- Tiedämme, miten kukin meistä pelaa, ja mitkä ovat toistemme vahvuuksia. Tämä on iso plussa minulle ja joukkueelle.

KuPSissa on nyt neljä HJK:ssa lähivuosina pelannutta; Dahlströmin, Väyrysen ja Valencicin lisäksi Henri Toivomäki. Kuopiolaisiin liittyminen tuo oman mausteensa myös slovenialaisen pelaamiseen.

- Kun pelasin HJK:ssa ja Interissä, KuPS oli aina haastava vastustaja. Nyt, kun olen toisella puolella, tuntuu samalta - kovia kamppailuita tiedossa.

KuPS johtaa Veikkausliigaa 29 pisteen potilla. Kolmen pisteen päässä toisena on HJK. Kärkikamppailu käydään Helsingissä lauantaina 2. heinäkuuta.

- Tuossa ottelussa haluamme osoittaa, miksi olemme sarjakärjessä, Valencic sanoo.

30-vuotias hyökkääjä uskoo, että hänen pelaajauransa tulee jatkumaan vielä muutaman vuoden. Hän on kuitenkin ehtinyt jo hieman miettimään tulevia urasuunnitelmiaan.

- En ole enää nuorimpia jalkapalloilijoita, vaikka olenkin nuori mies. Jalkapallo on aina ollut osa elämääni, enkä koe, että haluaisin tehdä jotakin muuta. Valmentajana, pelaaja-agenttina tai taustajoukoissa - uskon, että jatkan uraani jossain sellaisessa roolissa.

Valencic kertoo seuranneensa Suomen miesten maajoukkueen pelejä jalkapallon EM-kisoissa. Katso video alta.

Oikaisu 2.7. klo 13.25: Valencic liittyi PS Kemiin vuonna 2016, ei 2017.

Lue myös:

KuPS vahvisti rivejään nimekkäällä hankinnalla

HJK aloittaa Mestarien liigan karsinnan latvialaisjoukkuetta vastaan - KuPS, Inter ja SJK saivat vastustajat Konferenssiliigaan

Pelaaja menetti tajuntansa jalkapallon Suomen cupin puolivälierissä ja hoitamaan riensi oma isä - lääkäriä ei vaadita cup-peleihin

samedi 2 juillet 2022 11:26:57 Categories: Veikkausliiga YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.