Tuija Helander odottaa, että Viivi Lehikoinen rikkoo hänen liki 35 vuotta vanhan Suomen ennätyksensä tänä kesänä. Helanderin mielestä Lehikoisen " /> Tuija Helander odottaa, että Viivi Lehikoinen rikkoo hänen liki 35 vuotta vanhan Suomen ennätyksensä tänä kesänä. Helanderin mielestä Lehikoisen " />

YLE


Yleisurheilun MM-kisat (15.-24.7.) ja EM-kisat (15.-21.8.) nähdään tänä kesänä Ylen kanavilla.

Viivi Lehikoinen on tällä kaudella hivuttautunut kymmenys kerrallaan yhä lähemmäksi Tuija Helanderin vuonna 1987 juoksemaa 400 metrin aitojen Suomen ennätysaikaa 54,62. Kesäkuussa 22-vuotias Lehikoinen pääsi jo 0,18 sekunnin päähän, ja sinä päivänä, kun Lehikoinen alittaa tuon liki 35 vuotta vanhan SE-ajan, on yksi onnellisimmista henkilöistä juuri Tuija Helander.

- Minua Viivin vauhti ei ole hämmästyttänyt, Helander kertoi ja sanoi nähneensä jo viime kesän jälkeen uudistuneen Lehikoisen, jonka juoksu on ollut vapautunutta ja rentoa, rytmitys on ollut taloudellista ja juoksu on kantanut loppuun asti.

- Se kehitys, mitä kello on näyttänyt, näyttää myös sen, että ennätys kirjataan tänä kesänä. Uskon, että aika menee ihan reilusti lähemmäs 54 sekuntia. Veikkaisin että johonkin 54,20-lukemiin.

Poikkeusyksilöt alkavat tulla esiin

Jos Lehikoisen vauhti ei ole yllättänyt Helanderia, niin sen sijaan matkan kansainvälinen taso on ollut hänen mielestään käsittämätöntä. Kesän aikana Sydney McLaughlin on kellottanut uuden maailmanennätyksen 51,41 ja myös Euroopan ykkösjuoksija Femke Bol lähestyy 52 sekunnin alitusta (52,27).

- Tuo taso tarkoittaa, että he juoksevat sileän 400 metriä tosi kovaa. Ihan hirveä taso. Viivin kehitys on ollut ihan odotettua, mutta tämä maailman taso on ollut hämmästyttävän kovaa, Helander päivitteli.

- Oli yleisurheilun laji mikä tahansa, niin poikkeusyksilöt alkavat tulla esiin. He ovat optimaalisia vipuvarsiltaan ja lihaksistoltaan.

Eugenen MM-kisoissa voidaankin nähdä melkoisia tuloksia, mutta Helanderia on ilahduttanut ennen kaikkea se, että Suomi saa kisoihin kaksi naisjuoksijaa 400 metrin aitoihin, Viivi Lehikoisen ja Kristiina Halosen. Helanderin mielestä MM-kisat ovat molemmille mahtava paikka parannella ennätystään ja saada kokemusta isoista kisoista.

- Siellä he näkevät maailman huiput ja sen, että he ovat aivan tavallisia ihmisiä. Ehkä se tuo heille itseluottamusta, ettei rajaa ole vielä vedetty mihinkään. Viivillä on hyvät mahdollisuudet kesän parhaimpaan aikaan.

Tuija Helander
Tuija Helander on seurannut Viivi Lehikoisen tekemisiä jo usean vuoden ajan. Helander oli omalla urallaan parhaimmillaan olympialaisten seitsemäs ja MM-kisojen viides.Pipsa Uutto / Yle

Lehikoisen vaikeudet tuttuja Helanderille

Lehikoisen kehitys on lämmittänyt Helanderia, sillä hän on seurannut nuorta urheilijaa jo siitä asti, kun näki tämän juoksevan aitoja 14-vuotiaana. Lehikoisessa toteutui Helanderin toive siitä, että tulisi joku nuori tyttö, joka ottaisi lajin omakseen. 400 metrin aitajuoksu kun on laji, jonka pariin ei vain hypätä, vaan sitä pitää juosta paljon oppiakseen.

Lehikoisella on ollut takanaan pari vaikeaa kautta, mistä hän kertoi avoimesti Yle Urheilun haastattelussa. Uusi valmentaja Laurent Meuwly on kuitenkin saanut kehityksen kulun jälleen parempaan suuntaan.

Helanderille Lehikoisen vaikeudet ovat olleet tuttuja, sillä myös hän teki nuorena juoksijana tukun hyviä tuloksia, jonka jälkeen odotukset vain kasvoivat.

- Ajattelin, että olympiamitali vain odottaa, että käyn vain hakemassa sen. Realismi tuli kuin rätti vasten kasvoja, kun ura ei mennytkään niin suoraviivaisesti. En enää uskonutkaan itseeni ja itseluottamus piti rakentaa uudestaan, Helander muisteli.

Helander teki tuolloin juoksussaan myös taktisia virheitä, sillä hän keskittyi valmentajansa kanssa parantamaan vain ensimmäistä 200 metriä ja vähensi tuolla aitojen välistä askelmäärää. Kun Ari Salin tuli hänen valmentajakseen, painopiste muutettiin matkan loppupäähän. 400 metrin aidat alkavat vasta viidennen aidan jälkeen, Helander muistutti.

Lehikoinen on painiskellut saman ongelman kanssa, eikä hänellä ollut Helanderin mielestä vielä pari vuotta sitten ominaisuuksia, joilla hän olisi pystynyt juoksemaan helposti viittä ensimmäistä aitaa 15 askeleella. Lehikoinen palasi uuden valmentajan kanssa 16 askeleen rytmiin, ja vasta kun kunto ja ominaisuudet paranivat, hän siirtyi takaisin alun 15 askeleeseen.

- Viivillä katosi tuolloin se juoksemisen helppous. Kun rupeaa väkisin yrittämään jotain rytmiä, joka on liian kova omille ominaisuuksille, se vie helppouden.

Suojatilla painava apina harteillaan

Kun tulokset eivät ole sitä, mitä halutaan, tulee urheilijalle helposti myös henkistä takkuamista. Helander koki itse sitä urallaan, kun Neuvostoliiton ja DDR:n juoksijat hallitsivat lajia. Tuolloin hän muisteli suomalaisen pikajuoksutähti Helinä Marjamaan kommenttia:

- Hän sanoi minulle, että "Tuija, sinä olet nuorena joskus juossut kovaa. Sinä olet lahjakas". Se on ollut minulle erittäin tärkeä lause ja takerruin siihen silloin. Aloin luottamaan itseeni ja tehdä tinkimättömästi töitä.

Helander on pyrkinyt antamaan samanlaista itseluottamusta myös omalle suojatilleen, viime kesänä nuorten alle 19-vuotiaiden maailmanmestaruuden 400 metrin aidoissa voittaneelle Heidi Salmiselle.

MM-kulta on tuonut nuorelle urheilijalle menestyspaineita, mutta hyvin alkanut kevät on tuonut vaikeuksia. Toukokuussa Salmisen sääriluussa havaittiin pieni rasitusmurtuman esiaste, joka vaikutti hänen harjoitteluunsa.

- Hän joutui olemaan pari viikkoa iskuttamatta, ja kevään etelän leirin jälkeen hyvä nopeusharjoittelu vaihtui pyörän polkemiseen ja korkeushyppypatjalla tehtävään polvennostojuoksuun. Siinä tuli muutama kisakin vähän huonolla rytmityksellä, mutta nyt hän alkaa toipua, Helander kertoi.

Heidi Salminen juoksee kuvassa.
Heidi Salmisella on ollut alkukaudesta vaikeuksia, mutta nyt tilanne näyttää hyvältä.Lehtikuva

Parivaljakko ei ole kuitenkaan muuttanut kauden tavoitteita elokuun nuorten MM-kisoihin Kolumbiaan. Hallitsevana mestarina Salminen lähtee tavoittelemaan ensin finaalipaikkaa ja sitten mitalia. Helander haluaisi myös nähdä Salmisen juoksevan useita hyviä juoksuja, eikä vain yhtä kovaa.

- Viiden juoksun keskiarvoa pitäisi saada nostettua ja vakiinnutettua taso 57-58 sekunnin väliin tai ainakin sinne 58 pintaan, kun viime kesänä se oli pitkälti 59 sekuntia MM-kisoja lukuun ottamatta.

Helander muistuttaa, että Salminen on vasta 18-vuotias, joka harjoittelee vasta kolmatta vuotta tavoitteellisesti. Urheilijana Salminen on vielä raakile, joten he keskittyvät harjoittelussa etenemään askel kerrallaan ja kehittämään eri ominaisuuksia.

Helander tietää omasta kokemuksestaan monet urheilijan sudenkuopat, joihin hänen suojattinsa voi vielä törmätä. Kun tunnepuoli astuu kuvioihin, ei järki aina voita.

- Tunteet ovat niin voimakkaita, että jotkut asiat täytyy mennä kantapään kautta, mutta voin sitten antaa niitä lääkkeitä, miten mennään eteenpäin. Maailmanmestaruus on nuoren urheilijan harteilla aika painava apina, mutta Heidillä on potentiaalia todella paljon, Helander totesi.

Lue myös:

Katso tästä yleisurheilun MM-kisojen ohjelma ja lähetysajat

Sveitsiläisen huippuluotsin toteamus palaverissa syksyllä 2020 aloitti muutoksen, joka pelasti Viivi Lehikoisen, 22, uran - "Moni oli lakannut uskomasta"

Aitajuoksija Kristiina Halonen sai kuulla MM-kisapaikastaan viime hetkellä: "Meinasi muutama kyynel vierähtää"

Mistä tuli nuorten maailmanmestari Heidi Salminen? Ennätysparannukset Nairobissa hurjia - "57 jäi kokonaan väliin"

lávvardat, suoidnemánu 2. b. 2022 21:32:26 Categories: YLE yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.