Kalle Mäkinen oli huippuvauhdissa jo aamujaksolla Tampereen SM-uinneissa. Illalla hän kellotti uuden Suomen ennätyksen 50 metrin selkäuinnissa." /> Kalle Mäkinen oli huippuvauhdissa jo aamujaksolla Tampereen SM-uinneissa. Illalla hän kellotti uuden Suomen ennätyksen 50 metrin selkäuinnissa." />

YLE


Jani Sievinen ui 50 metrin selkäuinnin Suomen ennätysajan 25,99 heinäkuussa 1998, ja 24 vuotta myöhemmin Suomen uinnin tulevaisuuden lupaus Kalle Mäkinen suorastaan murskasi sen Tampereen SM-kisoissa. Mäkinen ui jo aamujaksolla ajakseen 26,07 ja pani vielä paremmaksi iltajaksolla, kun kello pysähtyi SE-aikaan 25,61.

- Tiesin jo matkalla, että nyt ollaan aika lähellä, kun aamulla jäin vain kympän päähän. Kun tulin maaliin, niin oli aika hyvä fiilis, tyytyväinen ennätysmies totesi Yle Urheilun haastattelussa.

- Olen näissäkin kisoissa parantanut paljon iltaan. Aamulla on aina vähän vaikea uida viisikymppisiä, ei ole kroppa niin hereillä. Nyt tiesin ennen tätä iltajaksoa, että nyt tuntuu kroppa hyvältä. Ei vain saa tehdä tyhmiä virheitä, ja sieltä se tulee.

20-vuotias Mäkinen on tottunut päihittämään Suomen kirkkaimpia uintitähtiä, sillä esimerkiksi viime joulukuun lyhyen radan SM-kisoissa hän ui viiden mestaruuden lisäksi kaksi SE-aikaa ja juuri selkäuinnissa. Samalla hän päätti mielimatkallaan, 50 metrin vapaalla, esikuvansa Ari-Pekka Liukkosen valtakauden Suomen mestarina.

Mäkinen on pyrkinyt harjoittelussaan parantamaan jokaista osa-aluetta ja tekemään päivittäin töitä tinkimättä. Hän uskoo, että jos hän huomioi pikkuasiatkin, niin myös tulokset paranevat.

Kuinka paljon Mäkisellä on sitten varaa vielä lohkaista ennätyksestään? Siihen hän ei osaa vastata.

- Toivottavasti aika paljon, että päästään vielä sinne kansainvälisille lukemille, Mäkinen sanoi.

50 metrin selkäuinnin maailmanennätys 23,71 on tällä hetkellä Yhdysvaltalaisen Hunter Armstrongin nimissä. Euroopan ennätyksen 23,80 on uinut Venäjän Kliment Kolesnikov.

Lue myös:

Epätoivo valtasi Kalle Mäkisen, 20, kun kolmas polvileikkaus oli edessä - tervehtynyt uintilupaus on nyt päihittänyt jopa esikuvansa

dimanche 3 juillet 2022 22:51:07 Categories: YLE uinti

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.