Helteisessä Tuska-festivaalissa juhlitaan taas kymmenien tuhansien ihmisten voimin perjantaista sunnuntaihin. Galleria näyttää tunnelmia kahdelta" /> Helteisessä Tuska-festivaalissa juhlitaan taas kymmenien tuhansien ihmisten voimin perjantaista sunnuntaihin. Galleria näyttää tunnelmia kahdelta" />

YLE


Jone Nikula.
Tuskan vakiokalustoon kuuluvan Jone Nikulan juontotyyliä.Jussi Mankkinen / Yle
Northern Kings -yhtye.
Northern Kings -yhtyeen JP Leppäluoto, Tony Kakko, Jarkko Ahola ja Marco Hietala. Jussi Mankkinen / Yle
Northern Kings -yhtye.
Marco Hietala esiintymässä. Jussi Mankkinen / Yle
Northern Kings-yhtye.
Tony Kakko sinfonisen metallimusiikin pyörteissä. Northern Kings -projekti esittää heviversioita muun muassa kasarihiteistä. Jussi Mankkinen / Yle
Northern Kings -yhtye.
Marco Hietala jätti Nightwishin viime vuonna ja keskittyy nyt muihin projekteihin. Jussi Mankkinen / Yle
Northern Kings -yhtye.
Jarkko Ahola muistetaan muun muassa Teräsbetoni-yhtyeestä. Jussi Mankkinen / Yle
Tuskan yleisöä.
- Meidän piti tulla Tuskaan jo vuonna 2020, mutta se keikka peruuntui koronan takia. Tämä on nyt meille ensimmäinen kerta Tuskassa. Haluttiin myös pukeutua tällaisiin hassuihin hattuihin Liisa Ihmemaassa -tyyliin, Sami Räisänen ja Heidi Hannukka kertovat. Jussi Mankkinen / Yle
The Rivet -yhtye.
Lappeenrantalainen The Rivet -yhtye Tuska Kvlt Stagella, jossa nähdään muun muassa Humavoidin, King Satanin ja Enphinin kaltaisia kiinnostavia metalliyhtyeitä. Jussi Mankkinen / Yle
The Rivet -yhtye.
Tuska Kvlt Stagen dekoraatioita. Jussi Mankkinen / Yle
The Rivet -yhtye.
The Rivet sekoittelee musiikissaan punkkia ja metallia.Jussi Mankkinen / Yle
Tuskan yleisöä.
Jussi Viderholmin ja Daga Pihlin festarityyliä. Jussi Mankkinen / Yle
Tuskan yleisöä.
- Tuskassa käyminen on perinne, Emmi Ruuhivirta kiteyttää. Sara Vanhamäki taas esiintyy festivaalilla Shereign-yhtyeensa kanssa. Jussi Mankkinen / Yle
Koru.
Emmi Ruuhivirran tekemä koru, jossa on shamanistisia ja pakanallisia vaikutteita. Jussi Mankkinen / Yle
Lost Society -yhtye.
Lost Society -yhtyeen Samy Elbanna vauhdisssa. Jussi Mankkinen / Yle
Lost Societyn yleisöä.
Lost Societyn yleisöä irrottelemassa.Jussi Mankkinen / Yle
Lost Society -yhtye.
Lost Society -yhtyeen kitaristi Arttu Lesonen. Jussi Mankkinen / Yle
Lost Societyn yleisöä.
Lost Societyn yleisöä. Jussi Mankkinen / Yle
Mariana's Rest esiintyy.
Melodista death metalia soittava, kotkalainen Marianas Rest eli Mariaanien hauta, joka on siis maapallomme syvin kohta. Jussi Mankkinen / Yle
Tuskan yleisöä.
- Ei Tuskaa ilman maskottia, mutta alkuperäinen idea tässä tosin on se että tämän avulla on helppo löytää kaverit täältä ihmismassan seasta, Erja Simonen kertoo. Jussi Mankkinen / Yle
Verinen pehmolelu.
Erja Simosen Tuska-maskotti kohoaa yleisömassojen yläpuolelle. Jussi Mankkinen / Yle
Tuskan yleisöä.
- Tyyliini otin inspiraatiota black metal -yhtye Carach Angrenista, Sasha Bogoslovski kertoo. Jussi Mankkinen / Yle
Kirsi Vahteran taideteos.
Tuska-taidetta eli Kirsi Vahteran komea hirvenkallo, jolla on metalliset sarvet. Jussi Mankkinen / Yle
Tuskan yleisöä, rässiliivi.
Ihmiset ovat paskaa on tämän rässiliivin viesti. Jussi Mankkinen / Yle
Omnium Gatherum esiintyy.
Omnium Gatherumin kitaristi Markus Vanhala. Jussi Mankkinen / Yle
Omnium Gatherum esiintyy.
Omniun Gatherum -yhtyeen laulaja Jukka Pelkonen. Jussi Mankkinen / Yle
Omnium Gatherum esiintyy.
Omnium Gatherum -yhtyettä. Jussi Mankkinen / Yle
Perturbator esiintyy.
Tuskassa nähdään usein myös artisteja, jotka eivät varsinaisesti edusta metallia. Ranskalainen Perturbator soittaa synthwavea, joskin projektin nokkamiehen James Kentin juuret ovat mustassa metallissa. Jussi Mankkinen / Yle
Perturbatorin yleisöä.
Perturbatorin yleisöä. Jussi Mankkinen / Yle
Tuskan yleisöä.
Selfiehetki ennen keikkaa. Jussi Mankkinen / Yle
Beast In Black esiintyy.
Beast In Blackin karismaattinen vokalisti Giánnis Papadópoulos. Jussi Mankkinen / Yle
Beast In Blackin yleisöä.
Beast In Blackin nuorta yleisöä. Jussi Mankkinen / Yle
Beast In Black esiintyy.
Beast In Blackin perustajajäsen Anton Kabanen. Jussi Mankkinen / Yle
Beast In Black esiintyy.
Beast In Blackin Kasperi Heikkinen. Jussi Mankkinen / Yle
Beast In Black esiintyy.
Beast In Blackin showhun kuuluivat myös tulielementit ja savupommit. Jussi Mankkinen / Yle
Ensiferum esiintyy.
Ensiferumin vokalisti Petri Lindroos. Jussi Mankkinen / Yle
Ensiferum esiintyy.
Ensiferumin Sami Hinkalta löytyy ilmeitä vaikka muille jakaa. Jussi Mankkinen / Yle
Ensiferumin yleisöä.
Ensiferumin yleisöä. Jussi Mankkinen / Yle
Ensiferum esiintyy.
Ensiferumin Markus Toivonen. Jussi Mankkinen / Yle
Tuskan yleisöä.
Tuskan yleisömerta. Jussi Mankkinen / Yle
Tuskan yleisöä.
- Olen tullut Tuskaan, koska pidän metallista ja metallikeikoista. Suomalaisista bändeistä tykkään Lost Societysta ja Stratovariuksesta, alun perin Indonesiasta kotoisin oleva Nadya Suharsono kertoo. Jussi Mankkinen / Yle
Tuskan yleisöä.
- Asuni on saanut inspiraatiota muun muassa vanhoista kauhuleffoista, esimerkiksi Crow-elokuvasta. Piikikästä, särmikästä ja tyylikästä, Niko Taponen kertoo. Minttu Eerola taas diggailee Beast In Black -yhtyettä. Jussi Mankkinen / Yle
Lähikuva niittitakista.
Niittien paljoutta eli lähikuva Niko Taposen rotsista. Jussi Mankkinen / Yle
Tuskan yleisöä.
Tuska-yleisöä taiteellisissa maisemissa. Tänä vuonna festivaalialue oli aiempaa laajempi ja samalla myös väljempi. Jussi Mankkinen / Yle
Miehiä paljussa.
Metallimiehiä paljussa ja paljun ulkopuolella: myös saunominen on mahdollista. Jussi Mankkinen / Yle
Tuskan yleisöä.
- Tämän vuoden Tuska-suosikkeihini kuuluvat Korn, Shereign ja Ensiferum, Kalle Heino kertoo. Jussi Mankkinen / Yle
Tuskan yleisöä.
Daniel Markkanen on tullut Tuskaan kuuntelemaan Kornia, Ensiferumia ja Eluveitieta. Jussi Mankkinen / Yle
Taidetta Tuskassa.
Taidetta Tuskassa. Jussi Mankkinen / Yle
Tuskan yleisöä.
- Tuska on meille vuoden kohokohta, täällä on aina hyvä meininki ja kivoja ihmisiä, gootti- ja lolitahenkisesti pukeutuneet Annu Kärenlampi ja Nita Saarenpää kertovat.Jussi Mankkinen / Yle
Tuskan yleisöä.
Nita Saarenpään viimeisteltyä tyylikkyyttä. Jussi Mankkinen / Yle
Carcass-yhtye.
Englantilainen Carcass-yhtye esiintymässä. Jussi Mankkinen / Yle
Carcass-yhtye.
Carcass on esiintynyt Tuskassa aiemminkin, eli vuonna 2008.Jussi Mankkinen / Yle
Carcass-yhtyeen yleisöä.
Carcassin yleisöä. Jussi Mankkinen / Yle
Carcass-yhtye.
Carcassin laulaja-basisti Jeff Walker. Jussi Mankkinen / Yle
Tuskan yleisöä.
- Ajattelin vetää festivaalia peikkopersoonana, koska pidän paljon Finntroll-yhtyeestä, May Lo kertoo. Jussi Mankkinen / Yle
Pahvimuki Tuskassa.
Tuskassa voi hörppiä kahvia tai teetä tällaisesta kupposesta. Jussi Mankkinen / Yle
Tuskan yleisöä.
- Tuskaan voi tulla jo pelkän yleisfiiliksen takia, Toni Jokelainen ja Jonne Haatanen summaavat. Jussi Mankkinen / Yle
Tuskan yleisöä.
- Tyttöystäväni halusi että tulen Tuskaan ja tämä on siis ensimmäinen kertani Tuskassa. Kävin äsken katsomassa Beast In Blackia, jota olen kuunnellut useamman vuoden ajan, eli vihdoinkin näin bändin livenä, Teemu Lamsijärvi kertoo. Jussi Mankkinen / Yle
Polymoon-yhtye.
Kosmista avaruusrokkia soittavan tamperelaisen Polymoonin glitter-henkistä pukuloistoa. Jussi Mankkinen / Yle
Heilung-yhtye.
Muinaisskandinaavista ja shamanistista kuvastoa ja musiikkia tarjoileva Heilung esiintyi Tuskassa myös vuonna 2019. Sittemmin yhtyeestä on kasvanut entistä isompi ja suositumpi. Yhtyeen arsenaaliin kuuluu myös ihmisen luista tehtyjä soittimia.Jussi Mankkinen / Yle
Heilung-yhtye.
Heilungin näyttävää lavashowta. Jussi Mankkinen / Yle
Heilung-yhtye.
Heilungin mastermind Kai Uwe Faust, joka perusti yhtyeen vuonna 2014. Jussi Mankkinen / Yle
Heilung-yhtye.
Heilungin Maria Franz.Jussi Mankkinen / Yle
Taidetta Tuska-festivaalilla.
Tuskan näyttävää taidetta.Jussi Mankkinen / Yle
Korn-yhtye.
Perjantai-illan viimeisteili jo kolmisenkymmentä vuotta toiminnassa ollut Korn, joka oli 1990-luvulla luomassa nu metal -genreä. Jussi Mankkinen / Yle
Korn-yhtye.
Korn esiintymässä Tuskassa. Jussi Mankkinen / Yle
Korn-yhtye.
Kornin laulaja Jonathan Davis. Jussi Mankkinen / Yle
Mercyful Fate esiintyy.
Vuonna 1981 perustettua tanskalaista Mercyful Fatea pidetään black metal -genren prototyyppinä. Sanoituksissa vilisevät okkultismi ja saatanalliset, synkät teemat. Jussi Mankkinen / Yle
Mercyful Faten yleisöä.
Mercyful Faten yleisöä. Jussi Mankkinen / Yle
Mercyful Fate esiintyy.
Vokalisti King Diamondin falsetti yltää edelleen huimiin korkeuksiin. Huomaa mikkiteline, joka on huhujen mukaan tehty ihmisen luista. Yhtyeen rekvisiittaan on aiemmin kuulunut myös aito ihmispääkallo. Jussi Mankkinen / Yle
Mercyful Faten yleisöä.
Mercyful Faten yleisöä. Jussi Mankkinen / Yle
Mercyful Fate esiintyy.
Mercyful Fatea katsoessa ei ole vaikeaa päätellä, mistä esimerkiksi kauhurokkari Marilyn Manson on hakenut vaikutteita. Jussi Mankkinen / Yle
Mercyful Fate esiintyy.
Mercyful Fate päätti Tuskan lauantai-illan. Jussi Mankkinen / Yle
Ihmisiä lähdössä kotiin Tuska-festivaalilta.
Aamuyö häämöttää ja on kotiinlähdön aika. Jussi Mankkinen / Yle
dimanche 3 juillet 2022 12:30:00 Categories: Tuska-festivaali YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.