Jaafar kokee, että ei pääse osaksi suomalaista yhteiskuntaa vaikka tekisi mitä.

- Erotun aina joukosta, vaikka olisin hiljaa tai puhuisin suomea. Noin 40 prosenttia yhteisöstä ei hyväksy minua, eikä sitä miltä näytän, sanoo Jaafar.

Syksyllä 2016 hän ajatteli, että turvapaikkapäätöksen saisi noin puolessa vuodessa.

Lähes seitsemän vuotta myöhemmin hän on saanut kahdeksannen kielteisen päätöksen asiassaan.

Hänen käsittääkseen suurin syy on Irakin kansalaisuus.

- Sen takia katsotaan, että minä voin asua siellä. Olen kuitenkin ensimmäiseltä luokka-asteelta yliopistoon saakka asunut pääasiassa Syyriassa, sanoo Jaafar.

Varastotyöntekijänä vuoden 2017 alusta Oulussa itsensä elättänyt Jaafar haluaa esiintyä vain etunimellään, koska on kohdannut aggressiivista käytöstä.

Hän on yksi yhdeksästä Maria Petäjäniemen väitöstutkimukseensa haastattelemista syksyllä 2015 Suomeen saapuneista turvapaikanhakijoista.

Jaafar kertoo syntyneensä Syyriassa, minne hänen irakilaiset vanhempansa olivat paenneet kotimaansa poliittista vainoa.

Jaafar on asunut myös Libanonissa, Jordaniassa ja Irakissa.

Odotukset osoittautuivat toisiksi

Syyriasta Jaafar päätti lähteä, kun hänen lähellä Damaskosta sijainnut kotinsa tuhoutui hallituksen pommi-iskussa.

Jaafar tuli Turkin kautta läpi Euroopan Ruotsiin ja sieltä Haaparannan kautta Ouluun syyskuussa 2015 ja haki turvapaikkaa Suomesta.

Suomeen hän kertoo halunneensa siksi, että maa oli liittoutumaton, tunnettu sananvapaudestaan ja hän tiesi sen koulutusjärjestelmän olevan hyvä.

- Halusin jatkaa Damaskoksen ja Baghdadin yliopistoissa suorittamiani arkeologian opintoja, sanoo Jaafar.

Hän ajatteli, että Suomessa erilaiset ihmiset hyväksytään, mutta kokemus on toinen.

Jaafar sanoo, että Suomi on ollut yksi Euroopan pidättyväisimpiä maita hyväksymään maahanmuuttajia ja antamaan heille oleskelulupia.

Osa suomalaisista kohtelee Jaafarin mukaan häntä todella hyvin ja osa taas hyvinkin rasistisesti ja aggressiivisesti.

- Kaksi kertaa minut on uhattu tappaa ja olen ollut oikeudessa monta kertaa, sanoo Jaafar.

Vapaaehtoistyöntekijä kiinnostuu turvapaikanhakijoiden asemasta

Vuonna 2015 Suomeen saapui yli 32 000 turvapaikanhakijaa. Puhuttiin Euroopan pakolaiskriisistä. Tulijat olivat somekeskustelujen ja poliittisten kannanottojen kohteina.

Punaisen Ristin toimintaan tuli kymmenentuhatta uutta vapaaehtoista turvapaikanhakijoiden vastaanottoa järjestämään. Toukokuussa Oulun yliopistossa turvapaikanhakijoiden kokemuksista väitellyt kasvatustieteilijä Maria Petäjäniemi oli yksi heistä.

Samaan aikaan turvapaikanhakijoita vastaanottaviin laitoksiin kohdistettiin väkivaltaisista iskuja. Suhde turvapaikanhakijoihin kärjistyi.

- Halusin selvittää turvapaikanhakijoiden omien kokemusten pohjalta, mistä kaikesta turvapaikanhakijuudessa on kyse, sanoo Petäjäniemi.

Turvapaikkalainsäädännön kiristäminen asettaa hänen mielestään kotiin palautettavat turvapaikanhakijat alttiiksi vaaralle ja edesauttaa yhteiskunnan ulkolaidoilla elävien paperittomien joukon muodostumista.

Petäjäniemen väitöstutkimuksen tulosten perusteella turvapaikanhakijuus muodostuu kolmesta kerroksesta: lain perusteista turvapaikanhakijan asemassa, yhteiskunnallisista odotuksista ja turvallisen paikan tarpeesta.

Turvapaikanhakijan pitäisi olla kärsivällinen, aktiivinen, positiivinen ja kiitollinen, kun hän odottaa turvapaikkapäätöstään. Turvapaikanhakijan odotetaan tämän tutkimuksen mukaan hyväksyvän ennakkoluulot ja normalisoivan kokemansa rasismin.

Odotukset ovat tutkimuksen mukaan usein ristiriitaisia ja epäinhimillisiä.

Turvan tarve unohtuu muiden asioiden viedessä tilaa

Etnisten vähemmistöjen terveyteen, hyvinvointiin, syrjintään ja kotoutumiseen hyvin perehtynyt THL:n maahanmuutto ja kulttuurinen moninaisuustiimin päällikkö Anu Castaneda kertoo tunnistavansa ilmiön odotuksista.

- Turvapaikanhakijan elämäntilanne on erityinen, joten ristiriitoja esimerkiksi yhteiskunnan odotuksissa ja niiden täyttämisen mahdollisuuksissa voi hyvin esiintyä, sanoo Castaneda.

Väitöstutkijan mukaan turvallisen paikan tarve usein unohtuu pykälien ja odotusten alle.

- Turvapaikanhakija on aina väärässä paikassa. Tämä tekee asemasta mahdottoman, sanoo Petäjäniemi.

Pitkittyneisiin turvapaikkaprosesseihin tai paperittomuuteen joutuneiden turvapaikanhakijoiden tilanne on saanut Petäjäniemen mukaan humanitaarisen kriisin mittasuhteet.

Hän kannattaa Lupa elää -kansalaisaloitetta, joka esittää, että Suomi myöntää nelivuotisen jatkuvan oleskeluluvan henkilöille, jotka ovat hakeneet turvapaikkaa Suomesta ennen vuotta 2017, eivätkä ole saaneet jatkuvaa oleskelulupaa.

- Suomessa elää epävarmuudessa vähintään 5 000 turvapaikkaa hakenutta ihmistä. Tilanne lisää harmaata taloutta ja altistaa ihmiset hyväksikäytölle, sanoo Petäjäniemi.

Kansalaisaloitteen mukaan pitkittyneet turvapaikkaprosessit, paperittomuus ja oleskeluoikeuden epävarmuus aiheuttavat merkittäviä inhimillisiä ja psyykkistä haittoja sekä terveysongelmia.

Kyseessä olisi kertatoimenpide, joka ei toisi muutoksia turvapaikkapolitiikkaan. Se ratkaisisi Petäjäniemen mukaan tehokkaasti ja yksinkertaisesti akuutin ihmisoikeusongelman Suomessa.

Turvapaikkapäätöksissä on ollut hapuilua ja virheitä

Petäjäniemen tavoin vuonna 2015 vapaaehtoisena vastaanottokeskuksissa työskennellyt Turvapaikanhakijoiden tuki ry:n puheenjohtaja Sanna Valtonen tunnistaa Petäjäniemen tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset.

- Nämä hakijat elävät jatkuvassa välitilassa, joka ei voi olla vaikuttamatta heidän elämäänsä, sanoo Valtonen

Työkseen hän tutkii tällä hetkellä paperittomuuta.

- Tunnen sellaisia, jotka odottavat ensimmäistä lainvoimaista päätöstään, vaikka ovat hakeneet turvapaikkaa jo vuonna 2015, sanoo Valtonen.

Hänen mukaansa tässä pisteessä ollaan nopeasti ja huolimattomasti tehtyjen selvitysten seurauksena.

Valtosen mielestä Migri hutiloi silloin monen hakijan kohdalla. Paljon on ollut kiinni myös avustajasta.

- Myönteisen päätöksen on voinut saada samoilla perusteilla, joilla asia on aiemmin hylätty. Päätöksissä on ollut virheitä ja oikeusasteet ovat palauttaneet niitä takaisin Migrin arvioitavaksi, sanoo Valtonen.

Esimerkkinä hän kertoo henkilöstä, joka oli saanut yhdeksän kielteistä päätöstä ja kymmenes oli kuitenkin ollut myönteinen.

Valtonen on yksi Lupa elää -kansalaisaloitteen tekijöistä. Hän pitää sitä työekonomisena ja verorahoja säästävänä ratkaisuna, jolla pelastettaisiin huonolaatuisen prosessin uhreiksi joutuneet ihmiset. Heidän ei enää tarvitsisi hakea turvapaikkaa.

Vuosissa 2015 ja 2022 on iso ero, ja se tyrmistyttää monia

Vuonna 2015 Suomeen tuli poikkeuksellisen suuri joukko ennen kaikkea turvapaikkaa hakevia nuoria miehiä Lähi-Idästä ja vuonna 2022 poikkeuksellisen suuri joukko ukrainalaisia naisia ja lapsia.

Vuonna 2015 suuren turvapaikanhakijoiden joukon saapuminen Eurooppaan aiheutti voimakasta keskustelua ja poliittista kiistaa. Tämän vuoden pakolaisaaltoa ei ole oikeastaan kukaan arvostellut.

Valtonen näkee näiden kahden tulijaryhmän välillä yhdenvertaisuusongelman.

Hän kertoo seuranneensa vierestä vuonna 2015 saapuneiden tyrmistystä, kun ukrainalaiset ovat saaneet parempaa kohtelua kuin he toisenväriset ja toisesta kulttuurista tulleet.

Vuosien 2015 ja 2022 tilanteilla on kuitenkin teknisesti merkittäviä eroja, vaikka tulijoiden määrä on samaa kokoluokkaa.

Vuonna 2015 pääasiassa Lähi-Idästä tulleiden kohdalla on menetelty normaalin turvapaikkatutkinnan ja -päätöksenteon mukaisesti. Se on tarkoittanut mittavaa työmäärää ja selittää myös turvapaikkapäätösten keston.

- Palkattiin satoja uusia työntekijöitä ja käsittelyajat venyivät, sanoo Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikön johtaja Pekka Nuutinen.

Ukrainalaiset taas voivat matkustaa Suomeen vapaasti. Heillä on biometrisellä passilla maahan tullessa oikeus viisumivapaaseen 90 päivän oleskeluun Suomessa.

Ukrainan sotaa pakenevat saavat lähes poikkeuksetta vuoden oleskeluluvan tilapäisen suojelun perusteella, eikä luvan myöntämisessä tehdä yksilöllistä harkintaa.

- Tämä on mahdollistanut luvan myöntämisen jopa muutamassa päivässä osa-automatisaation avulla, sanoo Nuutinen.

Lue myös:

Vuosia turvapaikkapäätöstä Suomessa odottanut Yasin Omer: "Kukaan ei ole toivottanut minua tervetulleeksi"