Suomessa päällystetään tänä vuonna arviolta 2 300 kilometriä tietä. Parhaillaan porottavasta helteestä on teiden päällystystyössä sekä hyötyä että haittaa." /> Suomessa päällystetään tänä vuonna arviolta 2 300 kilometriä tietä. Parhaillaan porottavasta helteestä on teiden päällystystyössä sekä hyötyä että haittaa." />

YLE


Ilta-aurinko helottaa ja valkoinen savu täyttää tien lähellä Lappeenrannan keskustaa.

Kolme asfaltin kuumennuslaitetta, massa-auto ja asfaltintekolaite kulkevat pitkässä letkassa hitaasti tietä pitkin. Niiden perässä syntyy tuoretta päällystettyä tietä.

Suomessa päällystetään tänä vuonna arviolta 2 300 kilometriä tietä. Sateeton ilma on otollinen päällystyksen kannalta. Paahtava helle voi kuitenkin jarruttaa tien käyttöönottoa.

- Asfaltti jäähtyy helteellä hitaammin, varsinkin kun yöt eivät ole viileitä. Asfaltin täytyy jäähtyä ennen kun liikenne pääsee tielle, kertoo teiden kunnossapidon asiantuntija Katri Eskola Väylävirastolta.

oranssi asfalttikone tekemässä asfalttia, koneen ympärillä on asfalttityöntekijöitä
Helteellä uutta asfalttia voidaan jäähdyttää vedellä. Remix-laite päällystää tietä Lappeenrannassa.Pyry Sarkiola / Yle

Helteellä liikenteen pääsy teille kestää pidempään kuin viileällä ilmalla. Eskola toivoo, että tienkäyttäjät suhtautuisivat ymmärtäväisesti siihen, että voivat joutua odottamaan helteellä tielle pääsyä pidempään.

- Jos liikenne päästetään liian aikaisin uudelle tielle, siihen tulee urat ja käyttöikää menetetään.

Aurinko on luonnon oma grilli

Helteestä voi olla myös hyötyä asfaltoinnille. Kuuma ilma auttaa, kun vanhaa asfalttia grillataan uudelleen käytettäväksi.

- Kun aurinko lämmittää tietä, kuumennuslaitteita ei tarvitse käyttää niin paljon. Tälloin nestekaasua kuluu vähemmän, Eskola toteaa.

Tien kuumennus kuuluu osaksi remix-menetelmää. Siinä vanha asfaltti kuumennetaan, jotta se voidaan jyrsiä maasta ja käyttää uudelleen. Remix-laite sekoittaa jyrsittyyn asfalttiin uutta massaa ja levittää seoksen tieksi.

Peab Asfaltin projektipäällikkö Miska Hänninen kertoo, että tällä tavalla tehty päällyste on lähes yhtä kestävä kuin uusista materiaaleista tehty asfaltti.

- Jos täysin uusi päällyste kestää vaikka seitsemän vuotta, remix-päällyste kestää kuusi vuotta, Hänninen toteaa.

asfalttikone levittää tien pintaan kierrätysasfalttia
Asfalttia voidaan käyttää uuden asfaltin raaka-aineena uudelleen useita kertoja. Remix-laite jyrsi tietä uudelleenkäytettäväksi Lappeenrannassa.Pyry Sarkiola / Yle

Tänä vuonna arviolta yli kolmasosa Suomen teistä päällystetään asfalttia kierrättävällä remix-menetelmällä. Myös muita kierrätystapoja on olemassa.

Perinteisin tapa on rouhia vanhaa asfalttia pois tiestä, viedä se asfalttiasemalle ja sekoittaa se uuden massan joukkoon.

Kierrätysmenetelmien käyttö asfaltoinnissa on lisääntynyt 1990-luvun alusta lähtien. Kiinnostus kierrätykseen on kasvanut päästövähennystavoitteiden ja kiertotalousajattelun myötä, Katri Eskola Väylävirastosta sanoo.

- Uusiokäyttö on myös taloudellisesti kannattavaa. Mitä kalliimpaa bitumi on, sitä kiinnostavampaa sen kierrättäminen on, Eskola toteaa.

Viilennystä ja happea

Teiden tekemisessä tulee helteellä kuuma. Varsinkin kun remix-töissä asfalttia kuumennetaan vielä lisää. Ilmastoituja laitteita on nykyään tietyömailla varsin hyvin, projektipäällikkö Miska Hänninen sanoo.

- Asfalttikuumentimien vetoautot ovat ilmastoituja ja työporukka pääsee sinne välillä ottamaan happea ja viilennystä. Jyrät ovat kaikki maksimissaan muutaman vuoden vanhoja, ja niissäkin on ilmastoinnit. Se helpottaa aika paljon.

asfalttikone tekemässä asfalttia maantiellä, savun takaa erottuu asfalttityöntekijöitä kävelemässä
Suomessa päällystetään tänä vuonna arviolta 850 kilometriä tietä remix-menetelmällä.Pyry Sarkiola / Yle

Teiden päällystäjät tekevät töitä usein iltaisin ja öisin. Hänninen kertoo, että käytäntö ei johdu helteestä, vaan liikenteen sujuvuuden huomioimisesta.

- Meidän kannalta on edullisempaa, että ei ole niin paljon ruuhkaa. Massa-autot ja muut pystyvät liikkumaan helpommin. Ja onhan se ihan tienkäyttäjällekin miellyttävämpää, että tie tehdään yöaikaan.

Lue lisää:

Asfalttikoneen perämiehen paikalla lämpötila voi nousta jopa 70-80 asteeseen - tiehommissa pärjää helteelläkin, kun nesteytys ja tauot on kunnossa

lundi 4 juillet 2022 13:51:00 Categories: YLE tienrakennus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.