Metsähallituksen mukaan lupamyyntien keskeytyksillä halutaan varmistaa, että kalastus säilyy kestävänä. " /> Metsähallituksen mukaan lupamyyntien keskeytyksillä halutaan varmistaa, että kalastus säilyy kestävänä. " />

YLE


Helteinen sää on lämmittänyt jokivesiä lohikaloille kriittisen kuumaksi, kertoo Metsähallitus.

Paikoin Lappia myöten joissa veden lämpötila on noussut yli 22 asteiseksi.

Metsähallitus on keskeyttänyt (metsa.fi) tämän vuoksi kalastuskohteiden lupamyyntiä eri puolilla maata.

Lupamyynti on tauolla muun muassa Viitasaaren Keihärinkosken alueella ja Kolima-Keiteleen koskireitillä.

Jo ostettuja lupia ei peruta, vaan kalastajat voivat siirtää niitä myöhäisempään ajankohtaan.

Metsähallitus tarkkailee kalavesien veden lämpötilaa ja tiedottaa lupamyynnin jatkosta 11. heinäkuuta.

Kalastuslupien myyntiä rajoitettiin lämpimien vesien vuoksi myös viime kesän helteillä.

Metsähallituksen mukaan lupamyyntien keskeytyksillä halutaan varmistaa, että kalastus säilyy kestävänä.

Lohikalat sietävät kuumuutta huonosti ja erityisesti niiden vapauttamisesta toipuminen vaarantuu. Kalastajan on usein vapautettava saaliiksi saatu kala, sillä pyydetyksi voi tulla rauhoitettu kala, kuten alamittainen taimen, harjus tai järvilohi. Lämpimissä vesissä vapauttamista edeltävä väsytys voi koitua rauhoitetun kalan kohtaloksi.

lundi 4 juillet 2022 13:54:36 Categories: YLE kalastus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.