Eläinsairaala Savon Murreen on tullut päivittäin yhdestä kymmeneen kyyn puremaa lemmikkiä hoidettavaksi. Käärmeen purema on koirille ja kissoille " /> Eläinsairaala Savon Murreen on tullut päivittäin yhdestä kymmeneen kyyn puremaa lemmikkiä hoidettavaksi. Käärmeen purema on koirille ja kissoille " />

YLE


Eläinsairaala Savon Murreen Kuopiossa on tullut tänä kesänä hoitoon paljon lemmikkejä, joita kyy on purrut. Sairaalan johtaja Karoliina Nyyssönen kertoo, että tapauksia on ollut päivittäin 1-10 kappaletta.

- Teho-osaston vastaava hoitaja arvioi, että tapauksia vaikuttaisi olevan enemmän kuin edellisenä vuonna, Nyyssönen sanoo.

Kyyn puremia hoidettiin paljon etenkin juhannuksena. Koko juhannusviikonlopun aikana kyyn puremia hoidettiin eläinsairaalassa reilu kymmenen. Enimmillään potilaita oli kuusi yhtä aikaa tiputuksessa.

Kyyn purema vaatii aina käynnin eläinlääkärissä

Jos kyy on purrut lemmikkiä, se täytyy pitää mahdollisimman paikoillaan ettei myrkky leviäisi. Kyyn purema on lemmikille vakava ja vaatii aina käynnin eläinlääkärissä.

Kissoja Kankaanpään eläinsuojeluyhdistyksen tiloissa.
Kissat osaavat luontaisesti varoa käärmeitä, joten niitä tulee vähemmän vastaanotolle puremien takia. Kuvituskuva.Jere Sanaksenaho / Yle

Kyyn myrkky vaikuttaa kissojen ja koirien verenkiertoelimistöön ja -hyytymisjärjestelmään ja voi aiheuttaa vaurioita esimerkiksi munuaisiin. Kyytablettia ei kannata antaa, sillä se voi peittää oireita tai aiheuttaa lisää vaurioita.

Lemmikki kokee puremasta voimakasta kipua, jota hoidetaan opioidikipulääkkeellä. Sen lisäksi annetaan suonensisäistä nestehoitoa, jolla turvataan sisäelinten, etenkin munuaisten toiminta. Vakavissa tapauksissa annetaan myös kyyn vastamyrkkyä.

Terve lemmikki toipuu puremasta yleensä hyvin

Terve lemmikki toipuu yleensä kyyn puremasta hyvin, mutta ennestään munuais- tai sydänongelmia poteville se on iso riski. Samoin puremat kuonon alueelle voivat olla vakavia ennestään ahtaista hengitysteistä kärsiville koirille tai kissoille, sillä purema-alueelle tulee turvotusta.

Mopsi makaa sohvalla.
Kyyn purema on riski lemmikeille, joilla on ennestään terveysongelmia. Ahtaista hengitysteistä kärsiville koirille tai kissoille purema kuonoon on vaarallinen turpoamisen takia. Kuvituskuva.Riikka Kurki / Yle

Puremia sattuu pääosin koirille, mutta myös kissoja tuodaan vastaanotolle hoidettavaksi. Koirilla ei ole yhtä vahvaa viettiä varoa käärmeitä kuin kissoilla. Etenkin aktiiviset ja vahvan metsästysvietin omaavat koirat voivat pitää kyytä hyvin mielenkiintoisena.

- Monet eivät myöskään opi varomaan kyykäärmeitä. Sama koira saattaa tulla useamman kerran vastaanotolle pureman takia, Nyyssönen sanoo.

Käärmeet aktivoituvat helteellä

Sairaalan johtaja Karoliina Nyyssönen suosittelee selvittämään lähimmän päivystävän eläinlääkärin numeron myös reissuissa hätätilanteiden varalta. Samoin vaellusretkille on hyvä varautua niin, että tietää, miten pääsee nopeasti lemmikin kanssa hoitoon, jos tilanne niin vaatii.

Jyväskylän yliopiston biotieteiden tutkijatohtori Janne Valkonen kertoo, että kyiden määrästä ei ole mitään tarkkaa tutkimusta, mutta viihtyvät maaseudulla suojaisissa paikoissa paremmin kuin kaupungissa. Avoimilla ja aurinkoisilla paikoilla ne ovat usein vain lämmittelemässä tai läpikulkumatkalla.

Helteellä käärmeet aktivoituvat, koska pysyvät muutenkin lämpimänä ja luikertelevat enemmän aluskasvillisuuden seassa, jolloin ihmisen on huomattavasti vaikeampi niitä huomata. Koirat saattavat kuitenkin ihmetellä, mikä kasvillisuuden seassa suhisee ja mennä liian lähelle.

Pitkään jatkuvat helteet ajavat kyitä vesistöjen ääreen ja myös hoidetut pihat saattavat niitä houkutella tutkijatohtori Valkosen mukaan. Kyy luikertelee niihin ravinnon perässä, kun jyrsijät ja sammakot hakeutuvat helteellä sinne, missä niille on helposti ruokaa ja vettä saatavilla.

Lue myös:

Villieläimiin tottuneellakin on usein tiukat paikat, mutta parilla konstilla selviää itse mökille livahtaneista käärmeistä

Kyyn voi nyt nähdä metsälenkillä tai jopa Tampereen Tammelantorilla - käärmetuntija antaa vinkit kivuttomaan kohtaamiseen

lundi 4 juillet 2022 14:00:00 Categories: YLE kyykäärmeet

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.