Ulkovartiolaivat Turun Pansiosta ja Kirkkonummen Upinniemestä siirtyvät Lappohjan satamaan ensi vuoden alusta." /> Ulkovartiolaivat Turun Pansiosta ja Kirkkonummen Upinniemestä siirtyvät Lappohjan satamaan ensi vuoden alusta." />

YLE


Rajavartiolaitoksen kaksi ulkovartiolaivaa siirtyvät Turun Pansiosta uuteen tukikohtaan Hangon Lappohjaan. Kolmas laiva siirtyy Kirkkonummen Upinniemestä Hankoon.

Ulkovartiolaivat Uisko, Tursas ja Turva siirtyvät Lappohjan satamaan ensi vuoden alusta. Rajavartiolaitos on tiedotteensa mukaan tehnyt vuokrasopimuksen Lappohjan satama-alueen rakenteiden ja tilojen vuokraamisesta Port of Lappvik Ab:n kanssa. Tähän kuuluu sekä laituri että tukeutumis- ja varastotilat.

- Laivojen muutto ei aiheuta muutoksia Länsi-Suomen merivartioston tai muidenkaan merivartiostojen hallinto- ja organisaatiorakenteisiin. Se paikka vain vaihtuu, mistä laivat lähtevät merelle, kertoo Suomenlahden merivartioston komentaja Mikko Hirvi.

Lisäksi raja- ja merivartiokoulun merellinen koulutus siirtyy Turun Pansiosta Paraisten Nauvon merivartioasemalle. Tämä tarkoittaa sitä, että Pansion tukikohta tyhjenee Rajavartiolaitoksesta. Alueelle jää vielä Merivoimien tukikohta.

Nauvossa koulutus alkaa ensi vuoden keväällä. Tämä näkyy saaristoliikenteessä, ainakin vähän, arvioi Hirvi.

- Kyllä se tarkoittaa sitä, että näymme Turun saaristossa. Toki jo nyt merellinen koulutus näkyy Saaristomerellä, mutta kyllä koulutuksen siirtyminen Nauvoon vilkastuttaa lähialueita.

Rajavartiolaitos kertoo tiedotteessaan, että samalla perustetaan ympäristövahinkojen torjunnan varastokokonaisuus Hankoniemelle. Tämä parantaa Rajavartiolaitoksen mukaan varautumista ympäristövahinkojen torjunnan tehtäviin.

Lue lisää:

Rajavartiolaitoksen uudet ulkovartiolaivat rakennetaan Turussa - alukset valmistuvat lähivuosina

Osa saariston merivartioasemista saattaa siirtyä mantereelle - saariston asukkailta vastustusta

Länsi-Suomen merivartioston Twitter-maraton: Ruorijuoppoja ja konevikaisia moottoriveneitä

lundi 4 juillet 2022 16:17:09 Categories: Rajavartiolaitos YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.