Vesijohtovuodon löytymiseen johtavasta vihjeestä HS-Vesi on luvannut maksaa 100 euron vihjepalkkion yleisölle, jos he sattuisivat huomaamaan maas" /> Vesijohtovuodon löytymiseen johtavasta vihjeestä HS-Vesi on luvannut maksaa 100 euron vihjepalkkion yleisölle, jos he sattuisivat huomaamaan maas" />

YLE


HS-Vesi pohtii huomenna 5. heinäkuuta miten Hattulan massiivisen vesivuodon etsintää jatketaan.

Hattulassa etsittiin viime viikon lopulla vuotokohtaa helikopterilennoilla joissa lämpökameran kuvat paljastivat kymmenkunta kohtaa joissa vuoto saattaisi olla. Lennon aikana maastossa ei nähty mitään poikkeavaa, sillä kyseessä on niinsanottu piilovuoto, jossa vesi pulppuaa jossain maan sisällä niin, että sitä saattaa olla mahdotonta huomata maan pinnalla.

HS-Veden toimitusjohtajan Jukka Meriluodon mukaan tiistaisessa palaverissa selvitetään onko vesilaitoksella tarpeeksi kalustoa ja henkilökuntaa maastokuunteluun ja missä järjestyksessä kohtia aletaan käydä läpi.

Hattulassa valuu puhdasta juomavettä maastoon vuorokaudessa 300 000 litraa, sillä huhtikuun lopulla alkanutta vuotokohtaa ei ole kyetty vielä paikallistamaan.

Julkisuudessa suurta hämmästystä on herättänyt se että vuodon on annettu jatkua jo parin kuukauden ajan, vaikka järjestelmät huomasivat sen välittömästi. Koska kyseessä on puhdistettua juomavettä, ei vuodosta ole ympäristölle haittaa.

Lue myös:

Suomessa vesi on halpaa ja työvoima kallista: sen paljastaa Hattulan vesijohtovuoto, jossa maastoon on valunut miljoonia litroja juomavettä

lundi 4 juillet 2022 19:47:41 Categories: Putkirikko YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.