Valioliiga

Virgil van Dijk paljasti yhden elämänsä parhaista joululahjoista - ovatko epäilijät jo hiljentyneet?

Valioliiga - logo Valioliiga 25.12.2021 12:32:42 Toimitus

Keskuspuolustaja Virgil van Dijkin siirto Liverpooliin näki päivänvalon 27. joulukuuta 2017. Van Dijk kertoi Twitterissä, että siirto on yhä yksi hänen elämänsä parhaista joululahjoista.

Van Dijk siirtyi Southamptonista Liverpooliin noin 85 miljoonalla eurolla. Van Dijkista tuli tuolloin maailman kallein puolustaja. Kun siirto tapahtui, moni epäili siirron järkevyyttä Twitterissä.

- 75 miljoonaa puntaa, oikeastiko?  Voisin ymmärtää, jos hän olisi maailmanluokkaa. Ja jos hän olisi maailmanluokkaa, hän ei siirtyisi Liverpooliin, Matty Thompson kirjoitti vuonna 2017 siirron julkistuksen yhteydessä.

Liverpoolissa van Dijkista tuli yksi maailman parhaista toppareista. Hän on juhlinut niin Valioliigan kuin Mestarien liigan voittoa. Ei siis ihme, että van Dijkille siirto Liverpooliin oli yksi parhaista joululahjoista. Voisi sanoa, että siirto on ollut myös Liverpoolille melko mukava joululahja.

- Edelleen yksi parhaista joululahjoista, mitä olen koskaan saanut, van Dijk kirjoitti Twitterissä.

Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.

??Jos tweetti ei näy voit katsoa sen täältä

Lue myös: Antonio Contelta suoraa tekstiä Valioliigan kokouksesta: "Se oli ajanhukkaa"

samedi 25 décembre 2021 14:32:42 Categories: Valioliiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS
Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.