Ilta Sanoma

Kimi Räikkönen vaikuttaa päättäneen F1-uransa loppumisesta jo maaliskuussa.

Kimi Räikkösen lopettamispäätöksestä paljastui uutta tietoa.

Kimi Räikkösen lopettamispäätöksestä paljastui uutta tietoa. Kuva: REUTERS/Kamran Jebreili

Abu Dhabi

Formula ykkösten kausi 2021 jää muistoihin paitsi erittäin jännittävästä mestaruustaistosta, myös yhden mestarin viimeisenä kautena. Kimi Räikkönen päätti huiman 19 kauden ja 349 gp-kisan uransa Abu Dhabin koitokseen, ilmoitettuaan syyskuun alussa kauden jäävän hänen viimeisekseen.

Formula ykkösten Youtube-kanavalla sunnuntaina julkaistu video toi hauskasti julki taustaa Räikkösen viimeiseksi jääneeseen kauteen. F1-kuljettajilta kysyttiin ennen kauden maaliskuussa avannutta Bahrainin gp:tä kolmea asiaa, ja kuskit raapustivat vastauksensa lapulle. Se suljettiin kirjekuoreen, ja suljetut kuoret sitten avattiin kauden päättäneen Abu Dhabin gp:n yhteydessä.

Kysymykset kuljettajille olivat "Yllättävin kauden 2021 aikana tapahtuva asia on...", "Suosikkikisani tulee olemaan.... koska..." sekä lapun kolmas kohta, johon vastaaja sai kirjoittaa sen mitä halusi.

Räikkösen kirjekuoresta selvisi, että hän oli vastannut tiedusteluun kauden yllättävimmistä asiasta varsin kimimäisesti.

-?Yllättävin kauden 2021 aikana tapahtuva asia on... ei mikään.

Suosikkikisasta vastaus oli sen sijaan maaliskuussa jo selvä.

-?Suosikkikisani tulee olemaan Abu Dhabi koska... se on viimeinen kisani F1:ssä.

Ja kolmoskohtaan, vapaaseen kommentointiin, Räikkönen kirjoitti maaliskuussa yhtä lailla selkeän viestin.

-?Hyvästit!

Todistusaineistona videolla esitetään vielä kuva Räikkösen paperille rustaamista vastauksista.

Räikkönen kertoi lopettamispäätöksestään julkisuuteen syyskuun alussa, mutta videon perusteella ratkaisu oli siis tehty jo huomattavasti aiemmin.

Ilta Sanoma
dimanche 19 décembre 2021 22:51:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.