Ilta Sanoma

Viikonloppuna Valioliigassa saatiin pelattua vain neljä ottelua kymmenestä.

Tottenham ja Liverpool pelasivat sunnuntaina 2-2-tasapelin. Tottenhamilla on aiemman koronakaranteenin jäljiltä kolme ottelua rästissä.

Tottenham ja Liverpool pelasivat sunnuntaina 2-2-tasapelin. Tottenhamilla on aiemman koronakaranteenin jäljiltä kolme ottelua rästissä. Kuva: Xinhua / ZumaPress

Jalkapallon Englannin Valioliigassa on viime aikoina kärvistelty useiden koronaviruksesta johtuvien ottelusiirtojen kanssa, mutta liiga ei aio keskeyttää kauttaan. Liiga ilmoitti asiasta maanantaina sivuillaan.

Britanniassakin painiskellaan omikronmuunnoksen myötä nousseiden koronatartuntamäärien kanssa, ja viikonloppuna Valioliigassa saatiin pelattua vain neljä ottelua kymmenestä.

-?Vaikka seuroilla on koronahaastetta, on liigan yhteinen tahtotila jatkaa nykyistä otteluohjelmaa, kun se on terveysturvallisesti mahdollista, Valioliiga muotoili.

Seuroja on brittimedian mukaan ohjeistettu pelaamaan, mikäli käytettävissä on 13 tervettä kenttäpelaajaa ja maalivahti.

Liiga ilmoitti, että pelaajista ja seurahenkilöstöstä on 92 prosenttia saanut ainakin yhden rokotteen. Mediatietojen mukaan kaksi rokotetta on saanut 77 prosenttia pelaajista.

Valioliigassa koittavat englantilaisen jalkapallovuoden vilkkaimmat hetket. Liigassa pelataan kolme ottelukierrosta tapaninpäivästä tammikuun 3. päivään ulottuvalla ajanjaksolla.

Ilta Sanoma
lundi 20 décembre 2021 22:08:00 Categories: Ilta Sanoma Valioliiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.