Ilta Sanoma

NHL aloittaa joulutaukonsa etuajassa. Ottelusiirtojen määrä liki kymmenkertaistui viikossa.

NHL-areenat hiljenevät etuajassa joulunviettoon.

NHL-areenat hiljenevät etuajassa joulunviettoon. Kuva: Jared C. Tilton / AFP

NHL aloittaa keskiviikkona aikaistetun joulutauon. Viiden päivän aikana ei pelata lainkaan otteluita.

Keskiviikosta lauantaihin vietetään totaalitaukoa, jonka aikana myös harjoituskeskukset ovat säpissä. Pelaajien on tarkoitus palata työpaikoilleen sunnuntaina, jolloin hommat jatkuvat koronatestauksella.

Ensimmäiset ottelut tauon jälkeen on määrä pelata ensi maanantaina 27. joulukuuta, kuten alun perinkin oli tarkoitus.

Ottelusiirtojen takia suurin osa joukkueista on jo joulutauolla, mutta tiistain kierroksella ohjelmassa ovat vielä Philadelphia-Washington- ja Vegas-Tampa Bay -ottelut, ellei uusia tartuntoja ilmene.

Alun perin keskiviikkona piti olla ohjelmassa neljä ja torstaina 15 ottelua, mutta näistä suurin osa oli ehditty jo siirtää ennen päätöstä joulutauon aikaistamisesta.

Koronatilanne on räjähtänyt NHL:ssä käsiin edellisen viikon aikana.

Parhaillaan koronaprotokollassa eli joukkueidensa toiminnasta eristettynä on jo pitkälle toistasataa pelaajaa ja kymmenittäin taustaryhmien jäseniä.

Ottelusiirtojen määrä on nyt 49. Vielä viime viikon alussa lukema oli viisi.

NHL:n on määrä ilmoittaa lähipäivinä lopullisesta päätöksestään olympiaosallistumisen suhteen. Vallitsevan koronakaaoksen myötä on yleisesti alettu pitää selvänä, ettei NHL-pelaajia nähdä Pekingisssä ja asia vaatinee vain viimeisen virallisen vahvistuksen.

Ilta Sanoma
mardi 21 décembre 2021 06:56:00 Categories: Ilta Sanoma NHL

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.