Ilta Sanoma

Aarnion mukaan hänen läheisensä joutuvat käytännössä muuttamaan pois uudehkosta asunnosta osoitetietojen paljastuttua.

Jari Aarnion ja hänen läheistensä tiedot päätyivät vääriin käsiin, kun loma-anomus varastettiin vartijoiden kuljettamasta aamiaiskärrystä.

Jari Aarnion ja hänen läheistensä tiedot päätyivät vääriin käsiin, kun loma-anomus varastettiin vartijoiden kuljettamasta aamiaiskärrystä. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Helsingin huumepoliisin ex-päällikkö ja huumetuomiotaan istuva vankeusvanki Jari Aarnio kertoo olevansa pöyristynyt Helsingin vankilan toiminnasta ja siitä, että hänen loma-anomuksensa päätyi varastetuksi.

Vankila on myöntänyt, että Aarnion loma-anomus ja muita papereita varastettiin viikko sitten perjantaina vartijoiden kuljettamasta aamiaiskärrystä, jonka alatasolle paperit oli jätetty lojumaan.

Rikosseuraamuslaitoksen mukaan poliisi ja vankila selvittävät tapahtunutta.

Aarnion mukaan hänet oli siirretty vankilan toiselle osastolle noin 1,5 viikkoa sitten. Hovioikeus oli tuolloin päättänyt, että hänet vapautetaan Volkan Ünsalin palkkamurhajuttuun liittyvästä tutkintavankeudesta.

- Se tarkoitti, että pystyin heti hovin päätöksen jälkeen anomaan itselleni lomaa ja niin teinkin. Seuraavana aamuna sellin ovi aukesi. Vangeille annettiin puuroa, ja minä annoin käytännön mukaisesti loma-anomukseni vartijan käteen. Sen jälkeen ovi meni kiinni, enkä tiedä, mitä paperilleni on sen jälkeen käynyt, Aarnio kertoo IS:lle.

Lue lisää: Jari Aarnion salaiset osoitetiedot päätyivät toisten vankien käsiin aamiaiskärrystä - poliisi selvittää asiaa

Totuus valkeni hänelle noin kahden tunnin kuluttua, kun vartijat tulivat uudestaan selliin.

- Kuule Jari, nyt on käynyt tosi vittumainen juttu. Loma-anomus on joutunut tuonne naapuripuolelle, se on pöllitty. Näillä saatesanoilla vartija lähestyi minua, Aarnio kertoo.

Vangin tulee kirjata loma-anomukseen tarkasti kaikki, mitä hän aikoo lomansa aikana tehdä. Anomus sisälsi Aarnion mukaan muun muassa hänen puolisonsa puhelinnumeron, perheen uuden turvakiellon alaisen kotiosoitteen sekä tapaamissuunnitelmat ja -aikataulut eri ihmisten kanssa.

Aarnio sanoo, että hänen käsityksensä mukaan tieto on päätynyt "varteenotettavien alamaailman tekijöiden käsiin".

- Anomus sisältää kaiken mahdollisen väärän tiedon, mikä voi vääriin käsiin päätyä. Olen poliisina vankilassa, eikä minulla siksi ole täällä kuin vastustajia. Tiedot ovat nyt kauppatavaraa, joka lähtee kuin raketti tuonne alamaailmaan, Aarnio sanoo.

Lue lisää: Jari Aarnio vapautuu tutkintavankeudesta - aiemmat tuomiot pitävät kaltereiden takana

Aarnion mukaan tilanne on hyvin kurja hänen läheisilleen, jotka joutuvat käytännössä muuttamaan pois uudehkosta asunnosta ja elämään eristäytynyttä elämää osoitetietojen vuodettua.

Hän toivoo, että vankilan johto olisi reagoinut nopeammin papereiden katoamiseen ja läheisille ilmoittamiseen.

- Minuun tämä ei niinkään vaikuta, mutta huoli läheisistä kasvaa valtavasti.

Vankilan apulaisjohtajan mukaan Aarnion paperien jättäminen aamiaiskärryyn johtui yksittäisen vartijan inhimillisestä erheestä ja oli vastoin vankilan ohjeita.

Aarnio ei ole ollut kaikilta osin tyytyväinen kohteluunsa vankilassa. Osaltaan syy siihen on avotalo- ja koevapaushankkeiden tyssääminen.

Aarnio on ollut vankilassa kuusi vuotta. Laskennallisesti hänen huumetuomionsa päättyisi tasan puolen vuoden kuluttua kesäkuussa.

Maanantaina olisi käytännössä ollut ensimmäinen päivä, jolloin hän olisi voinut päästä valvottuun koevapauteen suljetusta vankilasta. Pantavalvontaan ja avotaloon liittyvät hankkeet eivät kuitenkaan ole edenneet hänen toivomallaan tavalla. Aarnio on edelleen vankilan suljetulla osastolla.

Aarnio tuomittiin aiemmin käräjillä elinkautiseen Volkan Ünsalin palkkamurhajutussa. Aarnio kiistää olleensa poliisina tietoinen palkkamurhasuunnitelmista. Nyt juttu on kesken hovioikeudessa, mutta Aarnio vapautettiin hovin päätöksellä tutkintavankeudesta joulukuun alussa. Vapautuspäätös saattaa tarkoittaa sitä, ettei Aarniota tulla tuomitsemaan murhasta hovioikeudessa.

Hovioikeus antaa palkkamurhajutusta ratkaisunsa oletettavasti helmikuun aikana.

Ilta Sanoma
lundi 20 décembre 2021 18:55:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.