Ilta Sanoma

Kauppakeskusten yleiset tilat ja tanssipaikat suljetaan Varsinais-Suomessa.

Kuva: Anna-Maija Naakka

Pahentunut koronatilanne näkyy nyt Varsinais-Suomessa. Alueella ei jääty odottamaan, vetääkö Sanna Marinin (sd) hallitus niin kutsutusta hätäjarrusta, vaan Lounais-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt kaksi uutta koronapäätöstä.

Toinen päätös kieltää sisätiloissa ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset Varsinais-Suomen alueella lyhytaikaisesti.

Lisäksi suljetaan asiakas- ja yleisötilat tanssi-, kuoro- ja harrastajateatteritilojen sekä kauppakeskusten yleisten tilojen osalta. Toisella päätöksellä aluehallintovirasto jatkaa muille yleisille tiloille asettamiaan terveysturvallisuusvaatimuksia.

Aluehallintovirasto kieltää Varsinais-Suomessa kaikki yleisötilaisuudet niin, ettei rajoituksista voi poiketa edes koronapassilla.

Aluehallintovirasto tiedotti päätöksestä hieman ennen iltaviittä maanantaina.

-?Päätökset tehtiin alueellisen koronakoordinaatiotyöryhmän esityksestä, Lounais-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Leena Räsänen kertoo Ilta-Sanomille.

Päätösten taustalla olivat Räsäsen mukaan omikronmuunnoksen nopea leviäminen ja huoli terveydenhuollon kuormituksen kasvusta.

-?Jos tautitapausten määrä lisääntyy nopeasti, sairaalahoitoon päätyy myös aiempaa enemmän potilaita.

Juttuun on lisätty Lounais-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Leena Räsäsen kommentit päätösten perusteista 20.12.2021 kello 18.08.

Ilta Sanoma
lundi 20 décembre 2021 19:53:00 Categories: Ilta Sanoma Turun seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.