Ilta Sanoma

Yhteensä kolme naista syyttää Chris Nothia seksuaalirikoksista. Näyttelijä on kiistänyt kaikki häneen kohdistuneet syytökset.

Chris Noth näytteli Sinkkuelämää-sarjassa vuosikausia Carrien on/off-miesystävää, Kihoa.

Chris Noth näytteli Sinkkuelämää-sarjassa vuosikausia Carrien on/off-miesystävää, Kihoa. Kuva: Jason Merritt / Lehtikuva

VIIME viikon torstaina uutisoitiin, että kaksi naista syyttää yhdysvaltaisnäyttelijä Chris Nothia seksuaalirikoksista. Naiset kertoivat Hollywood Reporter -lehdelle Nothin raiskanneen heidät, ja heidän mukaansa väitetyt teot tapahtuivat vuosina 2004 ja 2015 Los Angelesissa ja New Yorkissa.

Myös kolmas nainen on syyttänyt Nothia seksuaalirikoksesta. The Daily Beastin haastattelema nainen kertoo Nothin kohdistaneen häneen seksuaalista väkivaltaa, kun hän työskenteli New Yorkissa sijaitsevassa ravintolassa vuonna 2010.

Näyttelijä kiisti väitteet.

Sinkkuelämää-tähdet Sarah Jessica Parker, Cynthia Nixon ja Kristin Davis ovat nyt ottaneet kantaa syytöksiin.

-?Olemme surullisia kuullessamme tällaisia syytteitä Chris Nothista, näyttelijät kirjoittavat lausunnossaan, joka julkaistiin sosiaalisessa mediassa maanantaina.

-?Tuemme naisia, jotka ovat astuneet esiin ja jakaneet kivuliaat kokemuksensa. Tiedämme, että sen on ollut erittäin vaikea tehtävä, ja me kiitämme heitä siitä.

Noth, joka on ollut naimisissa Tara Wilsonin kanssa vuodesta 2012, kommentoi myös syytöksiä:

-?Minua syyttävät ihmiset, jotka olen tavannut vuosia, jopa vuosikymmeniä, sitten. Syytökset ovat kategorisesti epätosia. Ei tarkoittaa aina ei, näyttelijä sanoo.

-?On vaikeaa olla kyseenalaistamatta sitä tosiasiaa, että nämä tarinat tulevat esiin samaan aikaan. En tiedä, miksi syytökset on esitetty juuri nyt, mutta tiedän tämän: en ole hyökännyt näiden naisten kimppuun.

Myös Nothin edustaja kommentoi kolmannen naisen esittämiä syytöksiä omassa lausunnossaan:

-?Tarina on pelkkää valetta ja kaikki sen yksityiskohdat ovat kuin huonosta elokuvasta. Kuten Chris on todennut, hän ei ole koskaan ylittänyt sopivuuden rajoja, edustaja sanoo.

Universal Television ja CBS ilmoittivat maanantaina, että Noth on saanut syytösten julkitulon jälkeen potkut The Equalizer -sarjasta. Hänet nähdään vain yhdessä tulevassa jaksossa ja sen uusinnoissa.

Nothia edustava A3 Artists Agency on myös purkanut sopimuksensa näyttelijän kanssa.

Ilta Sanoma
mardi 21 décembre 2021 10:00:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.