Tavoitteena on, että asiakas saa mahdollisimman pian avun ongelmaansa sen kiireellisyydestä riippumatta, THL:n raportissa todetaan. " /> Tavoitteena on, että asiakas saa mahdollisimman pian avun ongelmaansa sen kiireellisyydestä riippumatta, THL:n raportissa todetaan. " />

YLE


Etäasioinnin yleistyminen terveyskeskuksissa on nopeuttanut hoitoonpääsyä, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreesta perusterveydenhuollon hoitoonpääsyn tilastoraportista.

THL:n mukaan noin 60 prosenttia avosairaanhoidon kiireettömistä lääkärikäynneistä toteutui lokakuussa viikon sisällä hoidon tarpeen arvioinnista. Vuoden 2019 lokakuussa osuus oli noin 40 prosenttia. Viime kevääseen asti viikossa lääkärille päässeiden osuus jatkoi nousuaan, mutta nyt prosenttiluku oli hieman pienempi kuin keväällä.

Hoitoonpääsyn vauhdissa on jonkin verran eroja aluehallintovirastojen (avi) alueilla. Etelä-Suomen avin alueella 61 prosenttia käynneistä onnistui viikon sisällä, kun Lapin ja Lounais-Suomen avien alueilla osuus oli 51 prosenttia.

Kahdeksan terveyskeskuksen hoitoonpääsytiedot puuttuvat lokakuun tilastosta.

THL kertoo tiedotteessaan, että asiakkaiden etäasiointikäynnit ja niihin liittyvät toimintamallit ovat vakiintuneet käytännöiksi terveyskeskuksissa. Uudet käytännöt ovat nopeuttaneet kiireetöntä hoitoa tarvitsevien asiakkaiden pääsyä lääkärille.

- Tavoitteena on, että asiakas saa mahdollisimman pian avun ongelmaansa sen kiireellisyydestä riippumatta, THL:n raportissa lukee.

Suun terveydenhuollossa edelleen pitkiä odotusaikoja

Suun terveydenhuollon kiireettömien käyntien määrä on THL:n raportin mukaan edelleen pienempi kuin toissa vuonna. Tätä THL perustelee koronapandemialla, jonka vuoksi asiakkaat ovat siirtäneet kiireettömiä käyntejä.

- Hammaslääkärien kiireettömien sairaanhoidon käyntien odotusaikojen toteumat olivat kaikkien aluehallintovirastojen alueella pisimmillään yli puoli vuotta, raportissa lukee.

Suun terveydenhuollon ajanvarauksessa onnistuneiden asiakkaiden käynnit toteutuivat 90-prosenttisesti kolmen kuukauden sisällä. Kolmessa viikossa toteutui yli puolet tilastossa mukana olevista käynneistä. Kymmenen terveyskeskuksen suun terveydenhuollon tiedot puuttuvat tilastosta.

THL:n käyttämät perusterveydenhuollon hoitoonpääsytiedot ovat odotusaikojen toteumatietoja, jotka saadaan Avohilmo-rekisteristä eli avohoidon hoitoilmoitustiedoista. Mukana ovat sekä fyysiset käynnit että etäasioinnit.

Lue aiheesta lisää:

Kiireettömään hoitoon pääsisi jatkossa 7 päivässä, hallituksen esitys etenee - kokoomus epäilee, riittävätkö rahat

Hoitoon pääsy vie koronakriisin takia yhä liian kauan - ministeri Krista Kiuru haluaa yksityiset yritykset mukaan hoitovelan purkuun

lundi 20 décembre 2021 10:30:00 Categories: YLE terveydenhoito

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.