Marja Puustinen, 21, ei aina pääse luennolle. Edessä on portaita, eikä hissiä löydy. Siksi hänen pitää monesti opiskella etänä, vaikka kurssikaverit ovat lähiopetuksessa.

Puustinen opiskelee yhteiskuntatieteitä Jyväskylän yliopistossa ja liikkuu rollaattorin avustuksella, koska saa ennakko-oireettomia tajuttomuuskohtauksia.

Hän stressaa jatkuvasti, miten esteettömyys järjestyy seuraavalla luennolla tai kurssilla. Stressi syö keskittymiskykyä ja energiaa.

- En todellakaan aina tunne kuuluvani yliopistoyhteisöön. Esteettömyys on minulle tosi tärkeää, jotta pystyn osallistumaan yhteiskuntaan ja toimimaan itsenäisesti muiden tavoin, Puustinen sanoo.

Hän on taistellut yliopistolla esteettömien tilojen puolesta vuoden ajan ja puhunut asiasta avoimesti muun muassa sosiaalisessa mediassa.

- Jyväskylän yliopiston rakennuskanta on osittain tosi vanhaa ja suojeltua. Rakennukset eivät monesti ole fyysisesti saavutettavia.

Suojelu ja esteettömyys vastakkain

Esteettömyys aiheuttaa usein päänvaivaa historiallisissa rakennuksissa, kertoo terveys- ja hyvinvointiarkkitehtuurin professori Laura Arpiainen Aalto-yliopistosta. Hän on työryhmineen kartoittanut esteettömyyttä Suomessa.

Säädökset ovat saattaneet muuttua sen jälkeen, kun tiloja on rakennettu. Toisinaan tasapainoillaan saavutettavuuden ja historiallisen arvon välillä.

- Historiallisten rakennusten päivittäminen on kimurantti asia, etenkin jos rakennus on suojeltu tai muuten rakennushistoriallisesti arvokas. Joskus nämä keskustelut kärjistyvät pahasti, ja tilanteet tulee ratkaista tapauskohtaisesti.

Historiallisten rakennusten saavutettavuus herättää Arpiaisen mukaan kaksi suurta kysymystä. Ensinnäkin on pohdittava, miten paljon parannuksia pitäisi velvoittaa tekemään korjausrakentamisen yhteydessä.

- Pitäisi myös kysyä, minkä takia esteettömyysparannuksia ei pitäisi tehdä, vaikka ei olisi korjausrakennusta käynnissä. Jos löytyy räikeä epäkohta, se täytyisi korjata juuri siinä tilanteessa.

Jyväskylän yliopiston tiloissa on haasteita esteettömyyden suhteen. Sen myöntää tilapalvelupäällikkö Timo Piispanen. Pahimpia puutteet ovat hänen mukaansa historiallisella Seminaarinmäen kampuksella. Hissejä puuttuu tai ne ovat ahtaita.

Seminaarinmäen kampus on suojeltu ympäristö. Vanhimmat rakennukset ovat 1880-luvulta, ja Alvar Aalto suunnitteli niille täydennystä 1950-luvulla. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten korjaamista säätelee suojelukaava.

- Se ei ole mahdollistanut aina täysin esteettömiä ratkaisuja kaikkiin tiloihin niin, että niiden toteuttaminen olisi järkevää, Piispanen kommentoi.

Syyllistävä ilmapiiri yliopistolla

Marja Puustinen joutuu usein käyttämään rollaattorinsa istuinosaa pöytänä, kun pääsee luennolle. Saavutettavilta paikoilta puuttuvat monesti kirjoitusalustat. Välillä niiltä ei näe valkokankaalle.

Puustinen kokee, että esteettömyysjärjestelyt vieritetään yksittäisen opiskelijan kontolle.

Hänen mielestään keskustelu opiskelijoiden ja yliopiston välillä ei toimi, palautteen antaminen on hankalaa ja järjestelyistä tiedotetaan huonosti.

- Yliopistolla on vähän syyllistävä ilmapiiri. Rakentava kritiikki tuomitaan usein tahalliseksi hankaluudeksi. Tulee olo, että ovatko tarpeeni oikeasti näin hankalia ja eikö kukaan halua kuulla ääntäni.

Ongelmia on perusteltu hänelle järjestelmän hitaudella.

- Osa henlikökunnasta on valmis tekemään kaikkensa yhdenvertaisen opiskelumahdollisuuden toteuttamiseksi. Osa ei taida olla valmis tekemään yhtään mitään.

Yksilökeskeisyys korostuu yliopiston edustajien vastauksissa.

- Haluamme, että opiskelijat voivat kokea itsensä arvostetuiksi ja toimia ilman toissijaisia ongelmia. Tukea löytyy ja järjestelyjä voidaan muuttaa, kunhan opiskelija kertoo tarpeistaan, sanoo erityisasiantuntija Tuula Maijanen.

Opiskelijalle voidaan räätälöidä yksilölliset järjestelyt opetukseen, ohjaukseen ja tenttimiseen. Henkilökohtaiseen suositukseen kirjataan kaikki hänen tarvitsemansa tukimuodot. Lisäksi apuna ovat tiedekuntien esteettömyysyhdyshenkilöt.

Myös Puustiselle on tehty henkilökohtainen suositus. Sen tekoon kuitenkin kului vuosi, eikä suositus toimi opiskelijan mielestä käytännössä.

Asenteet, liikenne ja puistot ongelmia

Tärkeintä on asennemuutos. Näin vastasivat asiantuntijat, kun Laura Arpiaisen työryhmä kysyi heiltä suurimpia utopioita esteettömästä maailmasta.

- Vastaus oli tosi yllättävä. Meillä on vielä sellainen ajattelumalli, että ihmiset, joilla on vammoja tai rajoitteita, ovat jollain tapaa kykenemättömiä täysipainoiseen elämään. Tämä on kamalan väärä ajattelutapa, Arpiainen sanoo.

Työryhmä löysi puutteita myös lainsäädännöstä. Yksi suurimmista on liikenneketjuissa.

Liikuntarajoitteinen henkilö lähtee kotoa vaikkapa bussipysäkille ja siirtyy myöhemmin junaan. Matkalla hän törmää useisiin pullonkauloihin, joissa esteettömyys ei toteudu.

- Esteettömyyttä ajatellaan paikkakohtaisesti, ei jatkumona, Arpiainen summaa.

Puutteita löytyi myös ulko- ja virkistysalueiden lainsäädännöstä.

Lainsäädännön puutteet johtuvat Arpiaisen mukaan osin siitä, että Suomessa esteettömyyden käsittelyä ei ole keskitetty yhteen ministeriöön.

Työryhmän raportti varmistui muutama viikko sitten. Valtioneuvosto tilasi selvityksen, koska Suomi on ratifioinut YK:n julistuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista vuonna 2016. Se tarkoittaa velvoitteita saavutettavuusasioissa.

- Rohkaisisin kaikkia miettimään esteettömyyttä ihmisoikeusasiana. Ihmiset, joilla on rajoitteita, ovat sataprosenttisesti ihmisiä. Heidän pitää pystyä elämään ihan yhtä sataprosenttisesti kuin kaikkien muidenkin, Arpiainen sanoo.

Opiskelijat ottivat yhdessä kantaa

Marja Puustinen ja kolmisenkymmentä muuta opiskelijaa kerääntyi Jyväskylän yliopiston päärakennuksen aulaan eräänä tiistaina. He eivät menneet luennolle vaan opiskelivat kurssin sisältöjä tavalla, joka on usein Puustiselle ainoa mahdollinen.

- Meitä ärsytti niin paljon yliopiston esteellisyys ja vähättelevä ja syyllistävä suhtautuminen siitä puhumiseen. Oli tosi merkityksellinen kokemus, että niin moni ihminen tuli näyttämään tukensa, Puustinen sanoo.

Monet ovatkin valmiita auttamaan. Häntä on talutettu portaissa, hänelle on pidetty ovea auki ja hänen tarjotintaan on kannettu yliopistolla.

Pienet asiat helpottavat elämää paljon.

- Vastuu esteettömästä maailmasta ei ole vain heillä, jotka tarvitsevat esteettömiä järjestelyjä. Koko maailmaa ei tarvitse muuttaa esteettömäksi yhdessä yössä, vaan voi edetä ihan pienin muutoksin, Puustinen sanoo.