HUSin hallitus päätti, että jo luvatut hoitajien lisäpalkkiot maksetaan sittenkin ennalta sovitun mukaisesti. Lisäpalkkioiden uudelleenkäsittely " /> HUSin hallitus päätti, että jo luvatut hoitajien lisäpalkkiot maksetaan sittenkin ennalta sovitun mukaisesti. Lisäpalkkioiden uudelleenkäsittely " />

YLE


Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSin hallitus päätti tänään, että jo luvattuja hoitajien palkkalisiä ei perutakaan. Lisäpalkkiot maksetaan ennalta ilmoitetulla tavalla.

Asian vahvisti Ylelle HUSin hallituksen puheenjohtaja Risto Rautava (kok).

- HUSin hallitus teki kokonaisarvion. Tulimme siihen lopputulokseen, että kun tiettyjen tulosyksiköiden toimialajohtajat olivat jo luvanneet nämä korotukset, ja osa oli jo maksettukin, niin ei olisi reilua, että lisäpalkkiopäätökset kumottaisiin, Rautava sanoi.

Päätös koskee kolmea HYKSin tulosyksikköä: pää- ja kaulakeskusta, sydän- ja keuhkokeskusta ja vatsakeskusta.

Tulosyksiköille oli luvattu määräaikaisia tehtävälisiä marras-helmikuulle hoitajapulan ja työn ylikuormituksen vuoksi. Luvattujen palkkioiden suuruus on 200-300 euroa kuukaudessa työntekijää kohden.

Asiasta nousi kohu, kun HUSin vt. toimitusjohtaja Markku Mäkijärvi ilmoitti toissa viikolla, että se keskeyttää lisäpalkkioiden maksamisen ja tuo lisäpalkkiot takaisin suunnittelupöydälle.

Lisäksi eilen sunnuntaina Risto Rautava vahvisti perumiset Helsingin Sanomille.

Päätökset lisäpalkkioista olivat tehneet tulosyksiköiden johtajat. Niistä oli ehditty ilmoittaa henkilökunnalle ja osa oli jo siirtynyt maksuun.

Markku Mäkijärvi perusteli takaisinvetopäätöstä toissa viikolla yhdenvertaisuudella: HUS halusi tarkistaa, ovatko luvatut lisäpalkkiot yhdenvertaisia kaikille työntekijöille. Tasapuolisen kohtelun edellyttämä vertailu koko kuntaryhmän tasolla puuttui.

Lisäpalkkioiden maksamisen lisäksi HUSin hallitus ilmoitti tänään, että sen henkilöstöhallintoa ja johtamista on parannetta kiireellisesti.

Vahinkoa on jo tehty

Lisäpalkkioiden peruminen nostatti kiivasta vastustusta sosiaalisessa mediassa. Terveydenhoitoalan henkilöstöä edustava Tehy ilmoitti, että se aikoo tutkia tapauksen laillisuutta, mikäli lisäpalkkiot olisi peruttu.

Tehy kertoi eilen sunnuntaina Twitterissä, ettei se voi taata työrauhaa, jos lisät perutaan.

Tehy lähetti HUSin johdolle kirjeen, missä se toivoi palkkalisien perumisten kumoamista.

- Me olemme siinä käsityksessä, että hoitajat ovat erittäin raivoissaan työpaikalla jo tästä palkanlisien perumisen uhasta. Myös luottamus työnantajan toimintaa kohtaan murenee, Tehyn toiminnanjohtaja Else-Mai Kirvesniemi kuvaili asiaa Demokraatti-lehdelle.

SuPerin puheenjohtaja: "Täydellinen floppi"

Asiaa on puitu muun muassa Ylen aamussa tänään maanantaina. Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola sanoi, että jo luvattujen lisäpalkkioiden peruminen olisi sekä törkeää että vaarallista.

HUSin päätös ei vielä tässä kohtaa ollut tiedossa.

- Tämä on työnantajalta täydellinen floppi. Ensin vedetään ihmisistä kaikki irti, jousta jousta jousta, sen jälkeen luvataan jotain, ja sitten sanotaankin, että sori ei meillä olekaan rahaa, Paavola sanoi.

Yle aamun keskustelussa mukana ollut Pohjois-Pohjanmaan Haapajärven terveyskeskuksen hoitaja Niina Pulkkinen sanoi, että alan palkkatason on noustava yleisesti.

- Ei voida vedota talkoohenkeen. Ei voi ajatella, että tämä venyminen jatkuu loputtomiin, Pulkkinen sanoi.

Silja Paavola muistutti, että sotealan kuormitus on johtanut useisiin leikkausten perumisiin ja aikojen siirtämisiin.

- Tämä ei ole syy perua mitään, vaan syy alkaa antamaan ihmisille lisää palkkaa, jotta alasta tulee vetovoimasempi ja väkeä saadaan töihin, Paavola sanoi.

Sanna Marin kannusti lisäkorvauksiin

Eilen sunnuntaina pääministerin haastattelutunnilla Sanna Marin (sd.) kannusti sairaanhoitopiirejä varmistamaan henkilöstön riittävyys palkkauksella ja lisäkorvauksilla etenkin joulun pyhinä.

Marin korosti, että valtio vastaa kustannuksista, jotka syntyvät koronan välittömästä hoidosta, kuten henkilöstön lisäkorvauksista.

- Valtio on kertonut useaan otteeseen, että se vastaa kaikista kustannuksista, jotka syntyvät koronan välittömästä hoidosta. Niin myös siitä, jos henkilöstölle annetaan esimerkiksi lisäkorvauksia, jotta voidaan turvata henkilöstön riittävyys, Marin sanoi.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin 21.12.2021 kello 23 saakka.

Lue myös:

HS: HUS perumassa koronahoitajille luvatut palkkalisät

Hoitajille luvattiin lisäpalkkioita, mutta HUS päättikin puhaltaa pelin poikki - Tehyn toiminnanjohtaja: "Tämä on kuin märkä rätti kasvoille"

lundi 20 décembre 2021 14:45:04 Categories: Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.