Perinteinen sukujoulu jää monelta perheeltä väliin tänä vuonna koronakaranteenin vuoksi. " /> Perinteinen sukujoulu jää monelta perheeltä väliin tänä vuonna koronakaranteenin vuoksi. " />

YLE


Wallanderin perheen viisivuotias Veera sai positiivisen koronatestituloksen viime perjantaina. Hän joutui eristyksiin, ja samalla hetkellä koko perheen joulusuunnitelmat menivät uusiksi.

- Veera sai eristysmääräyksen joulupäivän loppuun, ja 7-vuotias isosisko Viivi joutui karanteeniin. Täällä sitten ollaan, koko joulu kotona, sanoo lasten äiti Heini Wallander.

Eristys tarkoittaa sairastuneen eristämistä terveistä, karanteeni taas perheen ulkopuolisten kontaktien välttämistä.

Heini Wallander odottaa joulua kaikesta huolimatta iloisena. Parasta on, että Veera-tytär voi hyvin eikä isosiskolla eikä muillakaan perheenjäsenillä ole merkkejä sairastumisesta.

Erilainen joulu

Heini Wallanderin mielestä koronaan liittyvät rajoitukset eivät enää tunnu niin vaikeilta, kun koronan kanssa on eletty kohta jo kaksi vuotta. Pandemian alussa oli paljon hankalampaa.

Wallanderien joulunviettoon tulee silti monia uusia asioita, niistä yksi on ruuanlaitto.

- Ei me kumpikaan ole koskaan tehty mitään jouluruokia, on aina päästy valmiiseen pöytään. Nyt päästään harjoittelemaan niitäkin ja miettimään, mitäs kaupasta pitääkään nyt hakea.

- Onneksi yli 90-vuotias isoäitini lupasi lähettää tontun mukana yhden perunalaatikon. Ihan kaikkea ei siis tarvitse tehdä itse, Heini Wallander kertoo.

Hän arvelee, että perheelle alkaa tästä joulusta tulla ihan omia jouluperinteitä. Jo viime vuonna joulupukki sattui käymään juuri, kun perhe oli joulusaunassa.

Sukujoulu vaihtui perhejouluun

Tavallisesti Wallanderin perhe ovat viettäneet joulua isovanhempien luona, ja mukana on ollut sisaruksia ja muuta perhettä. Heini Wallander kertoo myös, että pyhien aikana on ollut tapana vaihtaa paikkaa, mutta nyt ei vaihdeta.

- Tällä kertaa ei vaihdeta, pysytään tiiviisti kotona.

Sisaruksista isompi, Viivi oli aluksi innoissaan kotijoulusta. Äiti kertoo kuitenkin, että sitten tuli harmi, kun ei voi mennä mihinkään eikä tavata muita.

- Onneksi Viivin karanteeni päättyy jo ennen kuin koulun joululoma. Ehtii vielä touhuta ja tavata muita.

Joululomalle jatkoa?

Voi käydä niin, että Viivi Wallanderin ja kaikkien muidenkin koululaisten joululomasta tulee tänä vuonna suunniteltua pidempi.

Pääministeri Sanna Marin sanoi Pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina, että yksi arvioitavana oleva asia on se, pitäisikö koululaisten joululomalta paluuta myöhentää. Hallituksen on määrä päättää mahdollisista uusista koronatoimista tiistaina.

Opetusministeri Li Andersson ei puolestaan pitänyt realistisena, että siirtymisestä etäopetukseen joululoman jälkeen annettaisiin valtakunnallinen suositus. Kunnilla on sen sijaan mahdollisuus siirtää lomien loppua kuudella koulupäivällä.

Myös TAYSin johtajaylilääkäri Juhani Sand on ehdottanut koulun aloituksen venyttämistä, tai ainakin sen selvittämistä. Häntä haastateltiin Yle Tampereen aamussa maanantaina.

Pirkanmaan koronatilanne on vakava, sillä viikonlopun aikana löydettiin yli 700 tartuntaa. Maanantaina TAYSissa tehohoidossa oli kahdeksan koronapotilasta.

Sand kertoo, että omikron-virusta ei vielä toistaiseksi ole löydetty Pirkanmaalta. Sen rantautuminen on kuitenkin vain ajan kysymys, sillä ainakin pääkapunkiseudulla sitä on paljon.

Juhani Sand evästää jouluviettoa tutuin ohjein.

- Noudattakaa suosituksia. Kannattaa välttää paikkoja, joissa paljon ihmisiä. Oireisena ei lähdetä liikkeelle ja pidetään maskit kasvoilla.

Turvallisesta joulusta on ohjeistanut myös THL.

Lue vielä täältä, mitä tarkoittavat karanteeni ja eristys.

Lue lisää:

Uusimmat koronatiedot Pirkanmaalta | Viikonlopun aikana kertynyt 701 uutta tartuntaa

lundi 20 décembre 2021 17:17:47 Categories: YLE koronavirus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.