Gabriel Boricin iso työ tulee olemaan diktatuuriajan perustuslain uusiminen. Kampanjassaan hän avasi sisintään ja peitti tatuointinsa." /> Gabriel Boricin iso työ tulee olemaan diktatuuriajan perustuslain uusiminen. Kampanjassaan hän avasi sisintään ja peitti tatuointinsa." />

YLE


Chilen uudeksi presidentiksi nousee vasta 35-vuotias Gabriel Boric. Boricista tulee siten Chilen historian nuorin presidentti.

Maltilliseksi sosialistiksi itseään tituleeraava Boric voitti oikeistolaisen José Antonio Kastin lopulta ennakoitua selvemmin. Boric sai yli 55 prosenttia äänistä.

Boricia tukevassa vasemmistolaisessa liikkeessä oli mukana myös kommunistinen puolue. Sen vuoksi vastaehdokas Kast pyrki kampanjassaan maalaamaan Boricin radikaaliksi kommunistiksi, joka tuhoaa Chilen kohtuullisessa tilassa olevan talouden.

Boricin ponnahduslautana katumielenosoitukset

Gabriel Boricin tausta on opiskelijaliikkeessä. Hän opiskeli 2010-luvun alussa yliopistossa oikeustieteitä, mutta ei valmistunut.

Opiskelijapolitiikka vei mukanaan. Hän oli keskeinen hahmo katumielenosoituksissa, jotka vaativat opiskelijoille parempia elinoloja ja laadukkaampaa koulutusta.

Hänet valittiin vuonna 2013 sitoutumattomana ehdokkaana Chilen parlamenttiin.

Muutama vuosi sitten Gabriel Boric oli jälleen keskeinen hahmo kaduilla, kun chileläiset vastustivat taas epätasa-arvoa ja maan korruptoituneisuutta.

Gabriel Boric ja toinen mielenosoittaja kaatuneena maahan mellakkapoliisien edessä.
Gabriel Boric on luonut poliitikon kannuksensa kaduilla. Hän on ollut tuttu näky epätasa-arvoa vastustavissa mielenosoituksissa. Kuvassa hän jää mellakkapoliisin jalkoihin vuoden 2012 mielenosoituksissa Santiagossa.Mario Ruiz / EPA

Tukka hyvin ja tatuoinnit piiloon

Boric kävi vaalikampanjan keskimääräistä epäsovinnaisemmalla ulkonäöllä - solmio puuttui kaulasta ja kasvoja kaunisti paksu musta parta. Mielenosoittaja-Boricin pitkät kutrit oli tosin leikattu ja käsivarsien tatuoinnit piilossa hihojen alla.

Boric kyllä aukaisi kampanjassa omaa persoonaansa. Hän tunnustautui runojen ja historiateosten suurkuluttajaksi. Lisäksi hän puhui avoimesti mielenterveytensä ongelmista ja pakko-oireisesta häiriöstään.

- On hyvä, että Chile puhuu mielenterveydestään, Chilen tuleva presidentti Gabriel Boric on sanonut.

Arvatenkin Boric viittaa tällä oikeistodiktaattori Augusto Pinochetin aikaan. Diktatuurin aiheuttamat traumat kaipaavat vielä pitkään työstämistä.

Gabriel Boric miolelnosoituksessa Santiagossa elokuussa 2012.
Elokuussa 2012 Boricin vasen käsi nousi ylös mielenosoituksessa Santiagossa. Seuraavana vuonna hän nousi parlamenttiin.Mario Ruiz / EPA

Ulos Pinochetin pitkästä varjosta

Merkittävä virstanpylväs tiellä Pinochetin varjoista tulevaisuuteen on uuden perustuslain vieminen maaliin. Voimassaoleva perustuslaki on vuodelta 1980 eli ajalta, jolloin maa oli sotilasdiktatuurin alla.

Viime vuonna chileläisten suuri enemmistö tahtoi kansanäänestyksessä uuden perustuslain. Boric ja Kast kävivät kampanjassa kiivasta taistelua uuden perustuslain sisällöstä.

Gabriel Boricin tehtävä on nyt saattaa projekti päätökseen, luotsata muutokset perustuslakiin ja saada laki vastaamaan demokraattisen Chilen nykypäivää.

- Tänään toivo voitti pelon, Gabriel Boric sanoi voitonpuheessaan.

LUE LISÄÄ:

Vasemmistolainen Boric nousemassa Chilen uudeksi presidentiksi - oikeistolainen Kast myönsi tappionsa vaalien toisella kierroksella

lundi 20 décembre 2021 19:25:05 Categories: Chile YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.