Minulla on nollan euron joulubudjetti. Joulukuussa ei tule eläkettä enempää kuin muulloinkaan, ja pienet säästöni ovat pahan päivän varalle. (Joulua voisi tietenkin pitää "pahana päivänä" mutta vain ironisesti, ja ironiaan minulla ei ole varaa.) Nordean mukaan suomalaisen joulubudjetti on keskimäärin 565 euroa. (Kahden aikuisen perheessä siis 1130 euroa.)

Suuri joulubudjetti on hyvä juttu, sillä jouluun kuuluu hyväntekeväisyys. Koska monella on jo kaikkea eikä edes kamala nälkä, hyväntekeväisyyteen päätyy varmaankin vähintään satoja euroja per nenä. Sitä paitsi iso osa suomalaisista on kristittyjä, ja heidän uskontoonsa kuuluu antaa kaikki rahansa köyhille (Mark. 10: 21), joten pian kaikkien köyhien taloushuolet ovat ohi. (Olihan minulla sittenkin varaa ironiaan!)

Hyväntekeväisyys tarkoittaa pyyteetöntä auttamista, josta itse ei hyödy kuin hyvän mielen verran. Itse lahjoitin äsken säästöistäni ison summan sellaiseen kohteeseen, josta hyvinvointiyhteiskunta ei huolehdi vaikka pitäisi.

Hyväntekeväisyys ei ole hyvinvointivaltion kilpailija vaan täydentäjä. Yhteiset palvelut ja tulonsiirrot rahoitetaan verorahoilla, ja niistä päätetään yhdessä. Ja sitten on sellaisia tarpeita, joista ei olla riittävän yksimielisiä, joten niihin on kerättävä rahaa vapaaehtoisilta.

Joululahjat, joita hankitaan omalle lähipiirille, ovat kaikkea muuta kuin anteliasta, sillä vastalahja on todennäköisesti jo paketoitu eikä oman perheen asettaminen etusijalle muutenkaan ole kovin eettistä, inhimillistä kylläkin. Epäeettistä lahjojen vaihtaminen on silloin, jos rajallisia luonnonvaroja käytetään turhiin tavaroihin ihmisille, joilta ei puutu mitään.

On kuin pelaisimme Monopolia niin, että alussa toisilla on kymppitonni ja toisilla satanen ja säännötkin ovat erilaiset eri pelaajille, tuurin lisäksi.

Ohjeita niille, jotka haluavat pitää kaikki mukana - tai jotka tuntevat sääliä niitä kohtaan, joilla ei ole mahdollisuutta ostaa joululahjoja tai jouluruokia tai joulukuusta.

1. Älä nosta standardia.

On söpö ajatus, että haluaa jouluna muistaa lahjalla lapsen opettajaa tai hoitajaa, tuttavia, naapureita ja sukulaisia, mutta siinä on söpöä vain ajatus, joten hyvä idea onkin antaa pelkkä ajatus. Kun syntyy normi, että kiitetään tavaralla, rahattomat tuntevat häpeää normin rikkomisesta.

Olen syyllistynyt tähän täysimääräisesti; voi miten söpöjä paketteja olenkaan kuljetellut ties mihin. Sitten paranin keskiluokkaisuudesta. Sinäkin voit parantua.

Paras kiitos on - kiitos. Se ei nosta rimaa. Sitä paitsi luontokin kiittää kohtuullisuudesta.

2. Osallistu Hyvä joulumieli -keräykseen.

(Jos noudatit ykköskohtaa, sinulla on siihen varaa, keskimäärin.) On muitakin hyviä joulukeräyksiä, mutta minun suositukseni on Hyvä joulumieli.

Olen siihen joskus lahjoittanut ja kahtena vuonna olen saanut sieltä 70 euron ruokalahjakortin. Ostin vähän jouluruokaa; loput käytin pakasteisiin ja säilykkeisiin, joita söimme tammikuussa, sillä alkuvuodesta rahaa on vähiten ja lääkekulut ovat suurimmillaan.

Joskus kun olin varoissani hain kirkon joulupuusta diakonian kirjekuoren, jonka ohjeilla voi ostaa lahjan tuntemattomalle lapselle. Viimeksi poimin kuusesta 15-vuotiaan pojan toiveen: hän halusi lämpimän peiton. Rahaa ei sääntöjen mukaan saisi antaa, mutta piilotin vällyjen väliin setelin, koska ajattelin, että teini-ikäinen kaipaa myös vähän ikiomaa rahaa.

3. Levitä sanaa.

On tietysti vähän noloa kertoa lahjoituksistaan, mutta toisaalta on arvokasta, että sellainen tulee yleiseksi tavaksi. Kun tulee normiksi käyttää puolet joulubudjetista hyväntekeväisyyteen (ja kristityillä koko budjetti), kaikilla on lopulta parempi joulumieli. Noloudesta selviää kyllä; se on ohimenevä tunne.

Hyväntekeväisyys ei ole armeliaisuutta, saati luonteen suuruutta. Antamisesta on turha ylpistyä eikä saaminen vaadi nöyristelyä. Se on pelkästään reilua, tasoittamista. Raha ei näet jakaudu millään mittarilla reilusti: sillä ei palkita uutteruutta, lahjakkuutta tai moraalista selkärankaa eikä sitä jaeta kaikille tasan.

On kuin pelaisimme Monopolia niin, että alussa toisilla on kymppitonni ja toisilla satanen ja säännötkin ovat erilaiset eri pelaajille, tuurin lisäksi. Niin verotus kuin hyväntekeväisyys ovat vain yritys hiukan lieventää epäoikeudenmukaisuutta.

Ei ole mikään juttu antaa eteenpäin sellaisia rahoja, jotka eivät ole moraalisesti itselle koskaan edes kuuluneet, mutta on epäeettistä olla tekemättä niin.

Auli Viitala

Kirjoittaja on syrjäytynyt, joka roikkuu mukana.

Kolumnista voi keskustella 22.12. klo 23.00 saakka.