Makuja

Kati kehitti nerokkaita täytteitä joulutortuille - Henri Alénkin ylistää: "Tämä on ihan hittikamaa!"

Makuja - logo Makuja 19.12.2021 17:00:09 Petra Tuominen

Hellapoliisi Kati Jaakosen makeat ja suolaiset joulutorttutäyteideat ihastuttivat torstaina Viiden jälkeen -ohjelmassa. Nyt Kati jakaa torttujen ohjeet!

Joulutortut kuuluvat monen suomalaisen joulukauteen. Perinteiset tähtitortut luumuhillolla ovat toki aina mainio valinta, mutta joskus torttuja saattaa tehdä mieli hieman tuunata. Joulutortuista voikin loihtia sekä suolaisia että makeita versioita, vinkkasi Hellapoliisina tunnettu Kati Jaakonen Viiden jälkeen -ohjelmassa.

- Joulutortut voivat olla muutakin kuin luumumarmeladeilla täytettyjä tähtitorttuja. Jouluun vahvasti yhdistetyt tortut voidaan tarjoilla ympäri vuoden, kun muutat hieman muotoa ja tuunaat täytteitä mielesi mukaan, Kati sanoo.

Viiden jälkeen -ohjelmassa maistatetut Hellapoliisin joulutortut herättivät runsaasti kiinnostusta ja niihin toivottiin reseptejä. Katin mukaan tortuissa voi käyttää lehtitaikinaa, torttutaikinaa tai wienertaikinaa. Taikinoiden merkittävin ero on käytetyissä rasvoissa. Perinteisesti taikinoissa on käytetty palmuöljyä, mutta lehtitaikinaa löytyy myös palmuöljyttömänä.

- Wienertaikina puolestaan sisältää voita, kananmunaa, sokeria ja kermaa. Sisältämänsä hiivan vuoksi leivonnaista on syytä kohottaa hetki ennen paistamista.

Kati muistuttaa, että osa täytteistä laitetaan vasta valmiin tortun päälle. Kaikki täytteet eivät nimittäin kestä paistamista. 

 -Testaa mikä on oma suosikkisi! Ehkä keksit myös oman makuvariaatiosi.

Katin loihtimia joulutorttuja pääsi Viiden jälkeen -ohjelmassa maistamaan myös keittiömestari Henri Alén. Henkalle tarjottiin Katin tekemään torttua lakritsilevitteellä.

 - Tämä on ihan hittikamaa! huudahti Alén innostuneena torttua maistettuaan.

Alta löydät Viiden jälkeen -ohjelmassa nähtyjen joulutorttujen ohjeet.

Ihanat lakritsi-kermatötteröt voit valmistaa käyttämällä leivontatarvikeliikkeissä myytäviä metallikartioita tai taittamalla foliosta oman kartion. Toki voit tehdä myös perinteisempiä torttuja, mutta lakritsilevite pitää suojata kovimmalta kuumuudelta taikinan sisään paistovaiheessa, jotta se ei pala. Se kannattaakin laittaa päälle vasta ennen tarjoilua.

500 g lehtitaikinalevyjä tai Wienertaikinalevyjä

2 prk lakritsilevitettä (Kouvolan lakritsi)

1 dl kuohu- tai vispikermaa

1 rkl sokeria

1 tl vaniljasokeria

(lakritsijauhetta)

Ota lehtitaikinalevyt huoneenlämpöön 15-20 minuuttia ennen paistamista. Laita ne vieretysten. Leikkaa jokaisesta levystä viisi pitkää suikaletta pituussuunnassa taikinapyörällä tai veitsellä. Kieputa suikaleita kartion kapeasta päästä leveämpään päähän siten, että reunat menevät limittäin toistensa päältä. Yhteen tötteröön kuluu yksi lehtitaikinalevy. Paista 225 asteessa uunin keskiritilätasolla 15 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin värinen. Ota tötteröt varovasti taikinan sisältä ja anna jäähtyä.

Laita huoneenlämpöinen lakritsilevite pursotinpussiin. Vaahdota kerma ja mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Laita kerma pursotinpussiin ja lakritsilevite toiseen. Pursota jäähtyneen tötterön sisään vuorotellen lakritsilevitettä ja kermavaahtoa. Voit siivilöidä pinnalle hieman lakritsijauhetta.

Paista tortut haluamaasi muotoon ilman täytteitä ja jäähdytä. Koristele jäähtyneet tortut. Nämä Välimerelliset tortut maistuvat milloin tahansa.

500 g lehtitaikinalevyjä

(1 kananmuna voiteluun)

n. 200 g feta- tai salaattijuustoa

10 viipaletta ilmakuivattua kinkkua

5-10 miniluumutomaattia puolitettuina

n. ½ dl balsamicoa

10 basilikanlehteä

Ota lehtitaikinalevyt sulamaan vieretysten huoneenlämpöön 15-20 minuutiksi. Jaa levyt kahteen osaan ja tee niistä tähtitorttuja tai haluamasi mallisia torttuja. Voitele halutessasi kananmunalla. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin värinen. Jäähdytä.

Murusta feta-tai salaattijuustoa päälle. Paina pinnalle ilmakuivatusta kinkusta kääritty ruusuke. Puolita miniluumutomaatti ja laita päälle 1-2 puolikasta. Valuta pinnalle balsamicoa ja koristele basilikalla.

Kotimaisen Herkkujuustolan Willi Wili on erittäin aromikas juusto, jonka sisällä kulkee villiyrttiraita. Se sopii mainiosti racletteen, mutta myös tortun täytteenä päärynän makuparina. Nämä tortut maistuvat erityisesti lämpiminä.

500 g lehtitaikinalevyjä

n. 200 g Herkkujuustolan Willi Wili villiyrttijuustoa

1 iso päärynä kuorittuna ja paloiteltuna

Ota lehtitaikinalevyt sulamaan huoneenlämpöön 15-20 minuutiksi vieretysten työalaudalle.

Ota lehtitaikinalevyistä juomalasin avulla ympyröitä. Saat kaksi ympyrää jokaisesta levystä. Painele ne metallisen muffinivuoan pohjalle ja reunoille. Laita taikinan päälle pala päärynää ja päälle yrttijuustoa. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin värinen.

Kylmäsavulohitortut ovat tyylikkäitä ja sopivat mainiosti joulupöytään tai vuoden vaihteen juhlintaan. Paista tortut haluamaasi muotoon ja täytä jäähtyneenä.

500 g lehtitaikinalevyjä

(1 kananmuna voiteluun)

150-200 g kylmäsavulohituorejuustoa

200-300 g kylmäsavulohta

10 tupsua tilliä

(sitruuna- tai limepippuria myllystä)

Ota lehtitaikinalevyt huoneenlämpöön 15-20 minuuttia ennen paistamista. Laita ne vieretysten työlaudalle. Leikkaa levyt kahteen osaan ja muotoile haluamaasi muotoon. Voitele halutessasi kananmunalla. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla. Jäähdytä. Pursota pinnalle keko kylmäsavulohituorejuustoa ja paina päälle ruusuke kylmäsavulohesta. Koristele tillillä. Rouhi pinnalle halutessasi sitruuna- tai limepippuria.

Raakasuklaa-banaanitortut sopivat myös vegaanille, kun käytät kasvirasvasta valmistettuja lehtitaikinalevyjä.

500 g lehtitaikinalevyjä

1 prk raakasuklaalevitettä (Herkutella)

1 banaani viipaleina

(tomusokeria)

Ota lehtitaikinalevyt sulamaan 15-20 minuutiksi ennen paistamista. Laita ne vieretysten työlaudalle. Ota ympyröitä juomalasilla tai käytä valmista puolikuu-muottia. Laita ympyrän keskelle raakasuklaalevitettä ja paina päälle banaaniviipale. Käännä kahteen osaan puolikuun muotoon ja paina reunat kiinni sormin. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla, kunnes pinta on kauniin värinen.

Ripottele pinnalle halutessasi tomusokeria.

Suklaa ei viihdy uunissa sellaisenaan, mutta jos kätket sen täytteen alle piiloon, se säilyy palamatta ja on hauska yllätys haukatessa. Mallin tortulle voit päättää itse. Vaniljakreemiä löytyy kaupan kylmähyllystä tai voit valmistaa sen sekoittamalla vaniljakreemijauhetta ja maitoa keskenään pakkauksen ohjeen mukaan. Anna seoksen jähmettyä hetki ennen käyttöä.

500 g lehtitaikinalevyjä

10 Geisha-konvehtia

200-300 g vaniljakreemiä

Ota lehtitaikinalevyt sulamaan huoneenlämpöön 15-20 minuuttia ennen paistamista. Laita ne vieretysten työlaudalle. Leikkaa levyt kahteen osaan ja nosta leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Laita keskelle Geisha-konvehti ja pursota päälle vaniljakreemikeko. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin värinen. Tarjoa jäähtyneenä.

dimanche 19 décembre 2021 19:00:09 Categories: Makuja

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.