Ilta Sanoma

Kun Jutta Båtman joutui lopettamaan jääkiekon pelaamisen, koko elämä mullistui.

Pirteä, hyvinvoiva ja sosiaalisempi, kuvailee Jutta nykyistä itseään.

Pirteä, hyvinvoiva ja sosiaalisempi, kuvailee Jutta nykyistä itseään. Kuva: Jutan kuvat

En halua enää ikinä urheilla!

Näin Jutta Båtman ajatteli, kun lääkäri oli lausunut pysäyttävät sanat: "ainoa asia, jonka voit enää tehdä on se, että lopetat jääkiekon pelaamisen. Polvet eivät kestä lajia."

Siihen asti 15-vuotias Jutta oli elänyt ja hengittänyt jääkiekkoa.

- Jääkiekko oli aina ekana, sitten vasta kaverit ja muu elämä, nyt 19-vuotias Jutta kertoo.

Pelaaminen loppui polven rasitusvammaan. Se mullisti Jutan koko elämän.

- Kaveriporukka vaihtui, ja halusin heittää pois kaiken urheilun. Mikään ei enää kiinnostanut.

Juhliminen ja herkkujen syöminen alkoivat maistua. Urheilijan ruokavalio vaihtui pikaruokaan ja kaupasta haalittuihin sipsipusseihin. Jutta meni urheilijan elämästä toiseen ääripäähän.

Kun kaverit houkuttelivat perjantaisin bailaamaan, Jutta sanoi kyllä. Ennen hän oli jäänyt kotiin huilaamaan, jotta jaksaisi pelata lauantain harjoituksissa.

Elämäntavan muuttuminen alkoi pian näkyä. Jutan paino nousi kaikkiaan 20 kiloa.

Tuntemuksistaan Jutta ei oikein osannut puhua kenellekään.

- Niin nuorena ei oikein tajunnutkaan, kuinka paljon jääkiekon lopettaminen vaikutti.

Jääkiekon luoma jännitys, tunnelma, haastavuus, fyysisyys ja yhteisöllisyys oli parasta ikinä, Jutta on kirjoittanut Instagramissa.

Niin nuorena ei oikein tajunnutkaan, kuinka paljon jääkiekon lopettaminen vaikutti, Jutta kertoo.

Niin nuorena ei oikein tajunnutkaan, kuinka paljon jääkiekon lopettaminen vaikutti, Jutta kertoo. Kuva: Jutan kuvat

Jutta on löytänyt tiensä takaisin urheilulliseen arkeen. Hän nauttii etenkin salitreeneistä.

Jutta on löytänyt tiensä takaisin urheilulliseen arkeen. Hän nauttii etenkin salitreeneistä. Kuva: Jutan kuvat

Koitti päivä, jolloin Jutta pysähtyi peilin eteen. Hän ei ollut tunnistaa itseään.

- Tajusin, että tuo ei ole minä. En ole sinut itseni kanssa sisäisesti enkä sinut sen kanssa miltä näytän.

Olo oli kehno sekä henkisesti että fyysisesti.

- Voin huonosti, sillä en saanut monipuolista ravintoa silloisista syömistottumuksista. Huomasin itsessäni jopa halua piiloutua löysiin vaatteisiin. Ajatukset olivat paljon synkempiä eikä energiaa ollut juuri mihinkään.

Jutta halusi olla taas urheilija.

- Menin tässäkin ääripäähän. Jätin kaiken sokerin, rasvan ja hiilarit. Ajattelin, että mitä vaan kunhan saan painon alas! Minulla oli niin kova halua polttaa rasvaa ja olla taas urheilullinen.

Ystävän tukemana Jutta lähti kuntosalille, ja tykästyi treenaamiseen. Pian hän oli salilla liki päivittäin. Vaikka Jutta treenasi kovaa, syömiset olivat niukanlaiset.

- Pikadieetit ja laihdutuskulttuuri olivat viedä minut mukanaan. En osannut siinä kohtaa itse tehdä hyvää valintaa.

Jutta tarttui sosiaalisesta mediasta löytämäänsä syömismalliin.

- En osannut hahmottaa, että minun ei kuulu syödä tismalleen samalla lailla kuin joku muu. Olemme kaikki yksilöitä, ja jokaisen tulee ottaa huomioon omat tavoitteet sekä esimerkiksi arkiaktiivisuus ja omat urheilulajit.

Jutan uusi, tiukka elämäntyyli heijastui pian hänen jaksamiseensa.

- Olen aina ollut sosiaalinen ja pirteä tyyppi, enää en ollutkaan sitä. Ajattelin, että olen vain vähän väsynyt.

Kun ruokavalio ei tuntunut toimivan, Jutta syyllisti itseään - sen sijaan, että hän olisi ymmärtänyt vian olevan ruokavaliomallissa.

Herkuttelu kuuluu arkeen eikä sitä tulisi kitkeä pois, mikäli siitä nauttii, Jutta sanoo. Monipuolinen ruokavalio on kaikista tärkein.

Herkuttelu kuuluu arkeen eikä sitä tulisi kitkeä pois, mikäli siitä nauttii, Jutta sanoo. Monipuolinen ruokavalio on kaikista tärkein. Kuva: Linda Lipponen

Vaikeinta Jutalle oli jättää entiset kaverit ja lähteä takaisin urheilulliseen arkeen.

- Oli vaikea tehdä muutosta ilman muiden tukea, mutta onneksi löysin tuen oikeilta ystäviltä ja perheenjäseniltä kun vain uskalsin aloittaa. Olen aina ollut joukkueurheilija, ja yksin treenaaminen kuntosalilla tuntui oudolta, koska minulla ei ollut joukkuetovereiden taikka valmentajan tukea.

Treenaaminen salilla oli yksinäisempää.

Asiat alkoivat sujua, kun Jutta päätti hankkia itselleen valmentajan. Ensitöikseen valmentaja joutui toteamaan, että Jutan tekemisissä ei ollut mitään järkeä.

- Valmentaja laittoi kaiken uusiksi. Aloin taas syödä normaalia kotiruokaa, ja sain ateriavälit kuntoon. Niistä minulle ei ollut ennen hajuakaan.

Treenaamiseenkin tuli uusi tyyli. Kuusi salikertaa viikossa vaihtui neljään. Valmentaja tiesi kertoa, että vähemmällä kehittyy paremmin.

Nyt Jutan olo on entiseen verrattuna huomattavasti parempi.

- Voin hyvin sekä olen pirteämpi ja paljon sosiaalisempi. Painoni putosi jopa yli 20 kiloa, mutta tällä hetkellä tavoittelen lihasmassan kasvua, joten haluankin, että painoni nousee tasaisesti. Pelkäsin sitä alussa paljon, mutta nykyään nautin siitä, että saan syödä reilusti ja kasvattaa lihasta, minkä myötä painokin nousee.

- En enää pelkää vatsamakkaroita tai tavoittele kokoaikaista sixpackia.

Tasapaino. Se on nykyisin Jutan suosikkisana.

Balanssi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Jutta syö kaikkea, monipuolisesti ja säännöllisesti. Eikä hän enää tunne syömisistään syyllisyyttä.

- Minulle oli kova paikka kun kaverit jatkoivat käymistä ravintolassa, mutta minä jäin kotiin. Pelkäisin, että se veisi minut takaisin vanhoihin elämäntapoihin. Nyt pystyn taas lähtemään ulos ja nauttimaan elämästä. Voin syödä vapaasti ja treenata hyvin ja laadukkaasti.

Jos treeni jää joskus välistä, Jutta ei ota siitä enää paineita. Kaikkea voi sattua ja tapahtua.

Tasapaino näkyy myös siinä, että Jutalla riittää energiaa sekä järjestyksenvalvojan työhön että personal trainer -opintoihin. Tämä vuonna pidetyissä Wellnessmalli-kisoissa Jutta sijoittui kolmanneksi. Se ilahdutti, sillä Jutta haluaa jakaa kokemuksiaan myös muille.

Lue lisää: Tässä ovat Wellnessmalli 2021 -finalistit

Etenkin vuodenvaihteessa isoja lupailevat pikadieetit tai äärimmäiset ruokavaliot voivat houkuttaa monia.

- Jos aloitat jonkun dieetin aina uudelleen ja uudelleen, pohdi, onko siinä mitään järkeä. Tähtää mielummin kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin äläkä kiellä itseltäsi mitään. Kieltolistat ovat kaikkein pahimpia, Jutta sanoo.

Hänelle itselleen valmentajan tuki on ollut äärimmäisen arvokasta, etenkin vaikeissa paikoissa. Kuten silloin, kun Jutta lähti tavoittelemaan lihasmassan kasvatusta ja hänen oli lisättävä kovan painonpudotuksen jälkeen syömisiään.

- Pelkäsin kovin, että lihoisin taas uudelleen, mutta valmentajani rohkaisi minua syömään oikein ja treenaamaan oikein.

Kun Jutta joutui jättämään jääkiekon pelaamisen, hän jätti myös koko lajin seuraamisen, omaa suosikkijoukkuettaan myöten. Nyt aikaa on kulunut, ja Jutan polvet ovat tervehtyneet.

- Seuraan taas pelejä, ja toivoisin, että voisin vielä pelata harrastusjoukkueessa. Jääkiekko on yhä lähellä sydäntäni.

Ilta Sanoma
dimanche 19 décembre 2021 14:00:00 Categories: Hyvä olo Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.