Ilta Sanoma

Pepe Willberg muisteli lapsuuttaan tähden 75-vuotisjuhlalähetyksessä.

Yle esitti lauantai-iltana juhlalähetyksen laulaja Pepe Willbergin 75-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Lähetyksessä ystävät ja kollegat muistelivat Willbergin pitkää ja monipuolista uraa musiikin parissa.

Ohjelmassa Willberg muisteli lapsuuttaan ja kertoi isästään. Willberg varttui äitinsä ja äidin sukulaisten kanssa, mutta biologista isäänsä hän ei tuntenut. Laulaja kertoi tavanneensa isänsä ainoastaan kerran.

- Tapasin biologisen isäni kerran Lauttasaaressa rappukäytävässä, kun hän soitti ovikelloa ja vaihdettiin siinä kuulumisia. Se jäi sitten siihen, Willberg kertoi Yle TV2 -kanavalla esitetyssä juhlalähetyksessä.

Juontaja Jussi-Pekka Rantanen kysyi Willbergiltä, onko tilanne vaikuttanut häneen millään tavalla.

- Ei, enkä edes muistanut sitä, mutta minun kaverini, joka sattumalta oli meillä käymässä, muistutti minua siitä, että siellä kävi silloin sellainen kaveri, jota olin kutsunut faijakseni, hän kertoi.

Muusikolla on kuitenkin ollut elämässään isähahmo. Lähetyksessä kerrattiin, että Willbergin äiti tapasi merikapteeni Henrik Willbergin, ja Pepe Willbergin ollessa alle kymmenvuotias perhe muutti Turusta Helsinkiin. Willberg muisteli Henrikin tuoneen hänelle usein merimatkoiltaan tuliaisia, kuten brasilialaisen kitaran, ja myöhemmin hän pääsi Henrikin mukaan purjehdukselle.

Laulaja vuonna 1999.

Laulaja vuonna 1999. Kuva: Reijo Hietanen

Kansansuosikki Pepe Willberg täytti perjantaina 17. joulukuuta 75 vuotta. Juhlat järjestetään Espanjan Fuengirolassa, ja paikalle saapuu perheenjäseniä ja ystäviä. Ensi vuonna hän lähtee myös juhlakonserttikiertueelle.

Willberg kertoi IS:n tuoreessa haastattelussa suhtautuvansa ikääntymiseensä levollisin mielin.

- Vielä ei kolota mistään. Koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että tässä joutuu taapertamaan maanteitä pitkin vielä ainakin jonkin aikaa, Willberg kuvaili.

Jo yli kuudella vuosikymmenellä menestynyt muusikko sanoi jatkavansa uraansa niin kauan kuin ääni kantaa.

- En ole koskaan osannut haaveilla mistään, asiat ovat vain tapahtuneet. Olen laulanut aina mahdollisimman hyviä biisejä mahdollisimman hyvin ja valinnut soittajat mahdollisimman tarkkaan, hän summasi.

Lue lisää: 75 vuotta täyttävä Pepe Willberg kertoo avoimesti terveydestään ja perheestään: Pauliina-vaimo lausui unohtumattomat sanat ensikohtaamisella laskettelurinteessä

Willberg on ollut yli parikymmentä vuotta naimissa Pauliina Visurin kanssa. Willbergillä on kuusi lasta.

Ilta Sanoma
dimanche 19 décembre 2021 12:25:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.