Ilta Sanoma

Harri Kirvesniemi on ilahtunut Niilo Moilasen ja Jasmin Kähärän alkukauden vauhdista.

Jasmin Kähärä (vas.) ja Niilo Moilanen ovat lyöneet ainakin osittain läpi kansainväliseen hiihtoeliittiin.

Jasmin Kähärä (vas.) ja Niilo Moilanen ovat lyöneet ainakin osittain läpi kansainväliseen hiihtoeliittiin. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva, Antti Hämäläinen / IS

Suomalaisen sprinttihiihdon ympärillä on virinnyt alkukaudesta hentoa toiveikkuutta.

Viime viikonloppu Davosissa meni rumasti penkin alle, mutta sitä ennen tipahteli suorastaan ainutlaatuisia tuloksia: Katri Lylynperä, Joni Mäki ja Lauri Vuorinen ylsivät ensimmäistä kertaa finaaliin maailmancupissa. Jasmi Joensuukin hiihti kahdesti peräkkäin välieriin.

Suurimmat yllätykset on silti nähty tämän nelikon takana, kun 20-vuotias Niilo Moilanen ja häntä vuotta vanhempi Jasmin Kähärä ovat hiihtäneet jo kahdesti pisteille.

Sekä nuorten maailmanmestari Moilanen että Kähärä debytoivat mc-tasolla marraskuussa Rukalla. Nousu kansainväliseen vauhtiin on käynyt suomalaisittain hämmästyttävän nopeasti.

- Moilanen on sen luokan lahjakkuus, jonka "kuuluukin" nousta kolmenkympin sakkiin nopeasti, mutta onhan tämä silti tullut vähän puskista. Monikaan suomalainen ei ole pystynyt tekemään näin merkittävää kehitysloikkaa heti aikuisten sarjaan siirryttyään - ja vielä inttijakson aikana, Ilta-Sanomien hiihtoasiantuntija Harri Kirvesniemi kehaisee.

Lue lisää: Maailmanmestari Niilo Moilanen, 20, kotiutui armeijasta - kertoo nyt mielipiteensä kritiikkiä saaneesta Urheilukoulusta

Kähärä on tiedetty potentiaaliseksi ja hyvin monipuoliseksi hiihtäjäksi. Hänen sprinttikyvyistään kertoo viime talven alle 23-vuotiaden MM-sprintin kahdeksas sija.

- Jasminin nousu oli minulle melkoinen yllätys, sillä alkukauden perusteella merkit eivät viitanneet noin isoon tasonnostoon. Todella ilahduttavaa, että hän on alkanut lunastaa odotuksia parin vaikean vuoden jälkeen. Jasmin kuitenkin oli nuorten sarjoissa usein täysin ylivoimainen ikäluokassaan, maailmanmestari toteaa.

- Oikeastaan tämä on se polku, jota tuon tasoisten lahjakkuuksien pitääkin kulkea, Kirvesniemi linjaa viitaten niin Kähärään kuin Moilaseen.

Jasmin Kähärä kuvattuna Rukalla. Hän sijoittui viime talvena alle 23-vuotiaiden MM-sprintissä kahdeksanneksi.

Jasmin Kähärä kuvattuna Rukalla. Hän sijoittui viime talvena alle 23-vuotiaiden MM-sprintissä kahdeksanneksi. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Moilanen on aiemmin kunnostautunut perinteisen sprinteissä, mutta alkukaudesta suksi on liikkunut tyydyttävästi myös vapaan sprintissä, suomalaisten murheenkryynilajissa. Nuori Pohti Ski Teamin pyssy rullasi helposti erävaiheeseen Lillehammerissa ja jäi Davosissakin alle puolen sekunnin päähän jatkopaikasta.

Kaikki tämä, vaikka Moilasen vapaan hiihto on vielä teknisesti aavistuksen keskeneräisen näköistä.

- Moilasella on vielä paljon vauhtia kaivettavissa tekniseltä puolelta, etenkin vapaalla. Myös yläkropan voimatasoissa hän antaa vielä paljon tasoitusta, mutta tehontuottokyky on sellaista, että hän pystyy nousemaan sprintissä ihan mille tasolle tahansa, Kirvesniemi lataa.

Niilo Moilasen jalkanopeus on vakuuttanut Kirvesniemen.

Niilo Moilasen jalkanopeus on vakuuttanut Kirvesniemen. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Hän vertaa Moilasen jalkanopeutta Johannes Hösflot Kläboon ja Aleksander Terentjeviin. Nyt suomalaisnuorukainen on päässyt näyttämään räjähtävyyttään lähinnä lähtökiihdytyksissä. Tulevaisuudessa, kehityksen ja kestävyysominaisuuksien karttuessa, toivottavasti myös loppukahinoissa.

- Ei tuollaista tehontuottokykyä ja "lähtöjä" ole monella koko maailman tasolla.

Sprinttihiihtäjät pääsevät tositoimiin taas lauantaina Dresdenin kaupunkisprintissä. Ladulle sinkoaa Kähärän ja Moilasen lisäksi kymmenen muutakin suomalaista.

Kirvesniemen mukaan tasamaalla hiihdettävästä kisasta ei kannata vetää merkittäviä johtopäätöksiä hiihtäjien iskukyvystä olympialaisten kannalta

- Todella erilainen kisa kuin muualla. Rata on tasainen. Kisassa pärjäävät nopeat ja taktisesti valveutuneet hiihtäjät, hän kiteyttää.

Ilta Sanoma
vendredi 17 décembre 2021 21:54:00 Categories: Ilta Sanoma Maastohiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.