Ilta Sanoma

Juuso Könönen, 23, pisti kroppaa likoon.

Juuso Könöselle sattuu ja tapahtuu. Kuvituskuva.

Juuso Könöselle sattuu ja tapahtuu. Kuvituskuva. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Jääkiekon SM-liigassa pelaavan KalPan 19-vuotias Elias Koponen nousi joukkueensa suurimmaksi sankariksi, kun kuopiolaiset ottivat perjantaina 4-3-kotivoiton Lahden Pelicansista. Kahden erän jälkeen maalin tappiolla ollut KalPa nousi Koposen kahdella maalilla 3-2-johtoon ja voittomaalista vastasi Matti Järvinen.

Koposen 2-2-tasoitusosumassa ketjukaveri Juuso Könönen otti kipeän iskun nuorukaisen ensimmäisestä laukauksesta, mutta hetkeä myöhemmin tuuleteltiin maalia.

-?Taisin Könöstä ampua aika ikävään paikkaan haarojen väliin, otin irtokiekon, vein sivuun ja nostin tyhjiin. Kyllä sieltä tuli pikku kuitti, mutta sai se syöttöpisteen, niin oli ihan tyytyväinen, Koponen letkautti C Moren haastattelussa.

KalPa jakoi Koposen maaleista videon Twitter-tilillään. Könösen saama osuma on alla olevan videon alussa.

Loukkaantumisten ja maajoukkuekutsujen kaventaman Pelicansin kokoonpanossa oli peräti viisitoista 2000-luvulla syntynyttä pelaajaa. Tämä nosti Pelicans-luotsi Tommi Niemelälle paljon positiivisia ajatuksia tappiosta huolimatta.

- Erittäin ylpeä meidän taisteluilmeestä. Nuo on aika makeita juttuja, miten meidän nuoret tuolla pärjää ja näkee miten kovasta sarjasta on kyse, Niemelä hehkutti.

Ilta Sanoma
samedi 18 décembre 2021 00:29:00 Categories: Ilta Sanoma SM-liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.