Ilta Sanoma

Riikka Valkonen pelaa lentopalloa huipulla sydämentahdistimen turvin.

Riikka Valkonen pelaa lentopalloa huipulla sydämentahdistimen turvin. Kuva: Timo Aalto

Riikka Valkonen havahtui syksyllä siihen, että hänen sydämensä löi epätasaisesti.

Riikka Valkonen, 24, tuijotti ystäviensä tupaantuliaisissa televisiokuvaa epäuskoisena. Christian Eriksen oli tuupertunut nurmelle Tanskan ja Suomen välisessä jalkapallon EM-kisaottelussa. Kun juutti taisteli elämästään elvytyksessä miljoonien katsojien silmien edessä, Valkosen sisällä läikähti.

Epäuskon, säikähdyksen ja kentällä elämästään taistelevalle urheilijalle osoitetun myötätunnon keskellä Valkonen tunsi olevansa onnekas.

Noin minullekin olisi voinut käydä.

Elettiin kesäkuun 12. päivää kuluvana vuonna. Vain reilua kuukautta aiemmin Nurmon Jymyvolleyn mestaruusliigajoukkueen kapteeni oli ollut operaatiossa, jossa hänen ihonsa alle asennettiin rytmihäiriötahdistin.

Samanlainen, jonka myös Eriksen tulisi pian saamaan.

Tampereen Sydänsairaalassa tehtyä operaatiota ennen oli kuitenkin ehtinyt tapahtua lyhyessä ajassa paljon. Näiden tapahtumien sijoittaminen aikajanalle lähtee menetyksestä, joka käänsi Valkosen elämänkirjassa uuden luvun. Tiiviiseen ylihärmäläiseen perheyhteisöön iski keväällä 2020 tragedia, kun Valkosen Visa-isä menehtyi äkillisesti sydänkohtaukseen 52-vuotiaana.

Kuljetusalan perheyrityksen toimitusjohtaja oli opettanut lyhyeksi jääneen elämänsä aikana läheisilleen, että vastoinkäymisistä huolimatta on aina katsottava eteenpäin. Tätä pohjalaista periksiantamattomuuden periaatetta mukaillen elämä jatkui myös Valkosilla, vaikka yksi oli joukosta poissa.

TÄMÄ ARTIKKELI on julkaistu ensi kertaa Urheilulehdessä 49/2021. Pintaa syvemmälle mennään Urheilulehdessä joka viikko.

Tilausohjeet ovat täällä.

Elämän suuren mullistuksen keskellä keväällä 2020 Valkonen oli ottanut uuden, ison askeleen myös lentopallourallaan. Oulun Kiskon 1-sarjajoukkueessa loistanut ja maajoukkuerinkiin noussut lentopalloilija päätti palata jo juniorivuosilta tuttuun seuraan Nurmossa.

Kovaiskuisen yleispelaajan tähtäimessä oli iso rooli Jymyvolleyn edustusjoukkueessa.

Taivaalle nousi kuitenkin yllättäen lisää tummia pilviä.

-?Sydämeni alkoi muljahdella oudosti syksyn treeneissä. Tunsin, ettei se lyönyt tasaisesti. Vaivaa jatkui ehkä viikon verran ja mainitsin asiasta fysiikkavalmentajallemme Teemu Rauhalalle. Hän marssitti minut heti tutkimuksiin, Valkonen muistelee.

Riikka Valkosen sydämestä otettiin tutkimuksissa koepaloja, joista lopulta paljastui oireiden syy.

Riikka Valkosen sydämestä otettiin tutkimuksissa koepaloja, joista lopulta paljastui oireiden syy. Kuva: Timo Aalto

Oireet katosivat lähes yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin, mutta tutkimukset jatkuivat. Syytä rytmihäiriöihin ei kuitenkaan tuntunut löytyvän. Yhdessä vaiheessa Valkonen oli jo peruuttamassa tulevan tutkimusajan, koska olo tuntui normaalilta ja lääkärikäynti veisi taas yhdet treenit. Lopulta Valkonen kuitenkin meni kokeisiin.

-?Ajattelin, että kyse on jostain stressireaktiosta, joka liittyy isän kuolemaan. Pienen ajan sisällä oli elämässä ehtinyt tapahtua niin paljon, Valkonen kertoo.

Lääkärit halusivat tutkia asian perinpohjaisesti ja poissulkea myös perinnöllisen sydänsairauden. Valkonen pohti väkisinkin myös yhteyttä isänsä sydänkohtaukseen. Ajatukset laukkasivat pitkälle. Pelko alkoi hiipiä yhä useammin mieleen.

-?Mietin, että jos joskus saan lapsia, he voivat periä tämän vaivan minulta. Se oli ehkä se, mitä kaikista eniten pelkäsin.

Kuukausia kestäneiden tutkimusten yhteydessä Valkosen sydämestä otettiin koepaloja, joista lopulta paljastui oireiden syy.

Diagnoosi valmistui keväällä 2021. Valkosella todettiin sydänsarkoidoosi, joka on tulehduksellinen sydäntauti. Sarkoidoosissa kudoksiin muodostuu tulehdussoluista ja sidekudoskertymistä muodostuneita pesäkkeitä, jotka vaurioittavat tervettä kudosta sekä heikentävät sen toimintaa.

Valkoselle diagnoosi oli samalla järkytys ja helpotus. Pelättyä perinnöllistä sydänsairautta ei löytynyt, mutta kävi selväksi, että vaivaan oli syytä suhtautua vakavasti ja se tulisi aiheuttamaan toimenpiteitä.

24-vuotias huippukuntoinen, elämänsä alkutaipaleella oleva ja itsensä täysin terveeksi tuntenut urheilija sai kuulla sairastavansa sydänsairautta.

Se pysäyttäisi kenet tahansa.

Miksi tämä tapahtui juuri minulle? Ja vielä kaiken muun kokemani jälkeen.

Valkoselta todettu löydös oli onneksi lievä ja mikä tärkeintä, se paikallistettiin tarkkojen tutkimusten ansiosta harvinaisen ajoissa. Vaikka diagnoosi ei ollut mikään kuolemantuomio, huoli oman terveyden menettämisestä ja tulevaisuudesta oli suuri. Kaiken huolen keskellä mielen pinnalle puski myös huippu-urheilijan identiteetti.

Miten tämä vaikuttaa lentopallouraani?

Riikka Valkoselle oli selvää, että hän halusi palata mahdollisimman nopeasti joukkueen pariin.

Riikka Valkoselle oli selvää, että hän halusi palata mahdollisimman nopeasti joukkueen pariin. Kuva: Suomen lentopallo / Vesa Hallikainen

Kysymys urheilemisen jatkosta jyskytti Valkosen päässä, vaikka lähipiiri - jos ei suoranaisesti jarrutellut - niin ainakin hienovaraisesti palautteli mieleen elämän realiteetteja.

-?Äitini muistutteli, että meille on tapahtunut lyhyessä ajassa niin paljon ja olemme menettäneet läheltämme rakkaan ihmisen. Hän kehotti minua äidillisesti ajattelemaan elämää myös urheilun ulkopuolella. Se oli varmasti hyvä neuvo, Valkonen muistelee.

Perheen ja kihlatun tuki kantoi pahimman alkujärkytyksen yli ja asian jakaminen läheisten sekä joukkueen kanssa helpotti oloa. Yksi ensimmäisistä uutisen kuulleista oli Jymyvolleyn valmentaja Kari Raatikainen.

-?Olihan se aluksi varmasti pieni shokki meille kaikille. Tiesin kuitenkin, että sydänongelmiin löytyy Suomesta hoitokeinoja, eikä tilanne ole välttämättä toivoton, Raatikainen kertoo.

Raatikainen ja Valkonen kävivät asiaa läpi kaksistaan ennen muulle joukkueelle kertomista.

-?Pyysin Riikalta kaiken mahdollisen infon, mitä hän oli lääkäreiltä saanut. Se auttoi kokonaiskuvan muodostamisessa ja laukaisi luontaista alkujärkytystä, Raatikainen muistelee.

Valkonen kiittelee vuolaasti Tampereen Sydänsairaalan henkilökuntaa huolenpidosta.

-?He pitivät minut hyvin kartalla tilanteestani ja hoitomuodoista. Lääkäri kertoi, että minulle voitaisiin asentaa rytmihäiriötahdistin, jolla voisin jatkaa pelaamista sekä varsin normaalia elämää.

Riikka Valkonen esittelee sydämentahdistimen aiheuttamaa kohoumaa kyljessään.

Riikka Valkonen esittelee sydämentahdistimen aiheuttamaa kohoumaa kyljessään. Kuva: Timo Aalto

Tavanomaisesti rytmihäiriötahdistin asennetaan sydämentahdistimen tapaan ihon alle solisluun alapuolelle, ja johdot viedään sydämen sisälle laskimosuonia pitkin. Vaihtoehtona voidaan käyttää kokonaan ihonalaisesti asennettavaa laitetta, eli niin sanottua subkutaanista tahdistinta, jossa laite tai johdot eivät ole kontaktissa sydämeen.

Valkonen valitsi jälkimmäisen hoitokeinon, sillä subkutaaninen tahdistin mahdollistaa perinteistä tahdistinta laajemmat liikeradat ja sopii tässä mielessä paremmin urheiluun.

-?Tästä vaihtoehdosta kuullessani tiesin, että minun on mahdollista jatkaa pelaamista.

Asiat etenivät tämän jälkeen nopeasti. Vapusta saakka Valkosen vasenta kylkeä on koristanut ihon alle asennetun laitteen muodostama pieni laattamainen kohouma. Tämä lääkärin "ilmaiseksi henkivakuutukseksi" nimeämä tahdistin valvoo Valkosen sydämenrytmiä loppuelämän ajan, etenkin tilanteissa, joissa syke nousee korkeaksi. Tarvittaessa laite tunnistaa sydämelle vaarallisen sykkeen ja tuottaa voimakkaan sähköimpulssin, joka pysäyttää rytmihäiriön.

-?En muuttanut tämänkään jälkeen asennettani tai toimintatapojani tuolla kentällä, Riikka Valkonen kertoo.

-?En muuttanut tämänkään jälkeen asennettani tai toimintatapojani tuolla kentällä, Riikka Valkonen kertoo. Kuva: Timo Aalto

Valkonen mietti aluksi kertovansa operaatiosta vain lähimmille ihmisilleen ja "toiselle perheelleen", siis joukkueelleen. Lopulta hän kuitenkin pohti, että asian jakamisesta saattaa olla hyötyä myös muille.

-?Olen muutenkin aika avoin ihminen ja ajattelin, että voisin auttaa jotain toista terveysongelmien tai muiden haasteiden kanssa painivaa. Olla ikään kuin rohkaisevana esimerkkinä siitä, että kaikesta voi selvitä.

Valkonen julkaisi juhannuksen jälkeen Instagram-tilillään kuvan paljaasta selästään, jossa näkyy tahdistimen tuoma kohouma kyljessä. Kesäinen päivitys henki auringonsäteitä niin kuvassa kuin tekstissä.

-?Mä olen saanut tutustua pari kuukautta mun henkivartijaan, joka turvaa mua ja mun sydämen matkaa tulevaisuudessa. Meidän yhteistaival on alkanut hyvin ja ollaan tultu aika sujuiksi toistemme kanssa, Valkonen kirjoitti päivitykseensä.

Tahdistimen asennuksen lisäksi Valkonen on saanut sarkoidoosin hoitoon kortisonilääkitystä.

-?Aluksi annokset olivat suuria, mutta olen päässyt pelkäämieni sivuvaikutusten suhteen onneksi todella vähällä. Näillä näkymin lääkitys saadaan myös lopetettua parin kuukauden sisällä, odotan sitä kovasti.

Valkonen kertoo tarinaansa ja tuntemuksiaan elämäniloisena ja silmät kirkkaana, vailla häivähdystäkään katkeruudesta. Vaikeat hetket, leikkauksen jälkeiset kovat kivut pienissäkin liikkeissä ja "ihonalaiseen matkakumppaniin" tutustuminen ovat vaatineet henkisesti veronsa, mutta katse on ollut koko ajan eteenpäin.

-?Ajattelin jo isäni kuoleman jälkeen, etten halua katkeroitua. Uskon, että jokaisen elämänpolulla tulee vastaan asioita, joiden läpi pitää vain mennä. Minulle tuli läpimentäväksi nyt tällainen juttu.

Tunnepelaajana itseään pitävä Valkonen kokee, että isosta elämänmullistuksesta huolimatta

Tunnepelaajana itseään pitävä Valkonen kokee, että isosta elämänmullistuksesta huolimatta "pelikenttien Riikka" ei ole muuttunut. Kuva: Timo Aalto

Leikkauksesta toipuminen oli nopeaa, ja Valkonen otti ensi kosketukset rakastamaansa palloon vain muutama viikko operaation jälkeen. Urheilijalle olikin selvää, että hän haluaa palata mahdollisimman nopeasti joukkueen pariin harjoituksiin.

-?Kävin läpi pelikavereiden kanssa tilannettani, näytin kuvia ja kerroin toimenpiteestä. Heidän vastaanottonsa oli ihana. Joukkueen antama tuki on ollut minulle todella tärkeää, Valkonen kiittelee.

Vahvasti tunnepelaajana itseään pitävä Valkonen kokee, että isosta elämänmullistuksesta huolimatta "pelikenttien Riikka" ei ole muuttunut. Harjoittelustakaan ei tarvitse tinkiä, vaikka jotain yksittäisiä liikkeitä tai tangossa roikkumisia on jätetty pois.

-?Pelikaverini tietävät, että olen tosi vaativa niin omia kuin joukkueenkin suorituksia kohtaan. En muuttanut tämänkään jälkeen asennettani tai toimintatapojani tuolla kentällä, nurmolaisjoukkueen kapteeni painottaa.

Sydänongelmat ovat kuitenkin jalostaneet Valkosen siviiliminää, sillä perfektionisti kertoo opetelleensa olemaan itselleen armollisempi. Tiskaamattomat astiat tai imuroimaton asunto ei enää keikauta maailmaa samalla tavalla kuin ennen. Maailmankuvaan on tullut annos perspektiiviä.

-?Elämä on kuitenkin aika lyhyt. Jokaisen meistä on varmasti hyvä oppia nauttimaan niistä pienistä asioista ja hetkistä, eikä käyttää aikaa liialliseen stressaamiseen tai murehtimiseen. Sitä tässä opettelen ja olen varmaan vähän oppinutkin.

Myös valmentaja on tehnyt suojatistaan samansuuntaisia havaintoja.

-?Riikka on hyvin avoin ja ulospäin suuntautunut ihminen, joka johtaa kapteenina omalla esimerkillään joukkuetta upeasti. Uskon, että kovat kokemukset ovat vahvistaneet häntä entisestään ja laittaneet urheilua sopivaan elämänlokeroon. Lentopallon merkitys on edelleen iso, mutta kenties se on asettunut vielä paremmin oikeisiin mittasuhteisiin, Raatikainen pohtii.

Jymyvolley juhlii pistettä ottelussa Hämeenlinnaa vastaan lokakuussa. Riikka Valkonen kuvassa keskellä.

Jymyvolley juhlii pistettä ottelussa Hämeenlinnaa vastaan lokakuussa. Riikka Valkonen kuvassa keskellä. Kuva: Suomen lentopallo

Keväällä Oulun yliopistosta luokanopettajaksi valmistunut Valkonen tekee pelaamisen ohella opettajan sijaisuuksia ja on mukana perheyrityksen toiminnassa. Urheilun puolella Jymy taistelee tiukasti pudotuspelipaikasta, ja kentällä pirteästi esiintynyt Valkonen on tuntenut olonsa fyysisesti hyvävoimaiseksi. Lentopallo tarjoaa edelleen nautintoa: Ylihärmän Junkkareiden kasvatti haluaa ammentaa urheilusta kaiken sen, mitä sillä on hänelle tarjottavanaan.

-?Pyrin ajattelemaan, että kaikissa asioissa on jotain hyvää. Kun ottaa sen asenteen, myös löytää sitä hyvää joka puolelta. Uskon, että tällä kaikella tapahtuneella on joku tärkeä tarkoitus. En vain vielä tiedä mikä se on.

Haastattelupäivän aamuna, kuten aina torstaisin, Valkosen yöpöydällä olevassa etäseurantalaitteessa tuikkii sydänvalo. Valkonen painaa nappia, jonka jälkeen tahdistin lähettää tiedot seurantajärjestelmän kautta sairaalalle. On sovittu, että sairaalasta ollaan välittömästi yhteydessä, jos jotain epäilyttävää ilmenee.

Mitään ei ole ilmennyt. Elämä hymyilee taas.

Ilta Sanoma
dimanche 19 décembre 2021 09:15:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilulehden parhaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.