Ilta Sanoma

Jesse Puljujärvi joutui koronalistalle Yhdysvalloissa.

Jesse Puljujärvi joutui sivuun Oilersin toiminnasta.

Jesse Puljujärvi joutui sivuun Oilersin toiminnasta. Kuva: Jason Franson / ZUMA

Edmonton Oilers on yksi lukuisista koronaviruksen viime päivinä moukaroimista joukkueista.

Vaikka neljä joukkueen pelaajaa ja päävalmentaja Dave Tippett olivat pudonneet parin edellisen päivän aikana koronalistalle, Oilersin lauantain vieraspeliä Seattlessa ei siirretty.

Muutama tunti ennen ottelua Oilers julkaisi ikävän tiedotteen: edellisottelun sankari Jesse Puljujärvi, 23, on asetettu koronaprotokollaan.

Pahaksi onneksi Oilers oli ehtinyt jo matkustaa Yhdysvaltojen puolelle Seattleen, kun tieto Puljujärven tilanteesta tuli.

Koronaprotokollaan voi tiettävästi joutua myös läheisestä kontaktista koronatartunnan saaneen kanssa. Mutta koska Puljujärvi oli ainoa lauantaina koronalistalle joutunut Oilersin pelaaja, kyse on mitä ilmeisimmin positiivisesta testituloksesta.

Näin ollen hän jäänee eristykseen Seattleen.

Kanadan säädökset koronaviruksen suhteen ovat tiukkoja, ja koronapositiivisena valtionrajan ylittäminen ei varmasti onnistu kovin helposti.

Pahimmassa tapauksessa - ja Kanadan lakipykälien mukaan - Puljujärvi voi joutua odottelemaan Yhdysvaltojen puolella 14 vuorokauden ajan. Se tietäisi kotiinpaluun viivästymistä ensi vuoden puolelle.

Rajahuoli on alkanut nousta NHL:ssä viime päivien koronakaaoksen aikana esiin. Nyt pelätty tapahtui Puljujärven kohdalla.

Edmonton Journalin mukaan Oilers oli viivästyttänyt perjantaina lentoaan Edmontonista ja tehnyt ylimääräiset koronatestit vähentääkseen todennäköisyyttä, että joku joukkueesta testattaisiin positiiviseksi Yhdysvaltojen puolella, eikä näin ollen pystyisi palaamaan Kanadaan.

Lauantaiaamun pakollisissa testauksissa Seattlessa Puljujärvi oli kuitenkin narahtanut. "Herättäen huolta miten ja milloin hän pääsee kotiin", Journal kirjoittaa.

Carolinan Sebastian Aho jäi muutama päivä sitten positiivisen koronatestin jälkeen jumiin Kanadan puolelle Vancouveriin. Pari päivää viranomaisten kanssa kestäneiden neuvottelujen jälkeen Hurricanes onnistui saamaan Ahon vapaaksi eristyksestä.

Hänet kuljetettiin ambulanssilla rajan yli Yhdysvaltojen puolelle, josta seuran omistajan yksityiskone kävi hakemassa suomalaistähden kotiin.

Puljujärven ohella myös Montrealin Artturi Lehkonen joutui lauantaina koronalistalle. Suomalaisista listalla ovat myös Aho, Mikael Granlund ja Juho Lammikko.

Kaikkiaan koronaprotokollassa yhtäaikaisesti olevien NHL-pelaajien määrä nousi lauantaina jo yli sataan. Myös viiden joukkueen päävalmentajat ja pitkä liuta muita taustahenkilöitä on tällä hetkellä koronalistalla.

Sinne joutuminen tietää lähes kaikissa tapauksissa vähintään kymmenen päivän sivussa oloa joukkueen toiminnasta.

Ottelusiirtoja NHL-kaudella on tehnyt nyt 27, joista vain kahdelle on löydetty korvaava päivä.

Ilta Sanoma
dimanche 19 décembre 2021 10:42:00 Categories: Ilta Sanoma NHL

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.