Ilta Sanoma

Hollannin sulkutila on toistaiseksi tiukin omikronin takia toteutettu koronatoimenpide.

Ihmisiä Amsterdamissa tekemässä viimeisiä ei-välttämättömiä ostoksia ennen sulkutilan käynnistymistä.

Ihmisiä Amsterdamissa tekemässä viimeisiä ei-välttämättömiä ostoksia ennen sulkutilan käynnistymistä. Kuva: Romy Arroyo Fernandez

Hollanti on ilmoittanut siirtyvänsä koronaviruksen omikronvariantin vuoksi tiukkaan sulkutilaan sunnuntaista lähtien, BBC kertoo.

Ei-välttämättömät myymälät, koulut, baarit, ravintolat ja muut julkiset paikat pysyvät suljettuina ainakin tammikuun puoliväliin asti. Pääministeri Mark Rutte sanoi rajoitusten tulon olleen "väistämätöntä".

Päätös uusista toimenpiteistä tuotiin julki tänään maan hallituksen ja terveydenhuollon asiantuntijoiden kokouksen jälkeen. Hollannin sulkutila on toistaiseksi tiukin omikronin takia toteutettu koronatoimenpide.

- Seison täällä surullisin mielin, kuten monet kansalaisista, pääministeri totesi tiedotustilaisuudessa.

- Hollanti menee jälleen kiinni.

Kuva: Romy Arroyo Fernandez

Asiantuntijoiden mukaan omikronin odotetaan saavuttavan Hollannissa valtavariantin aseman joulun ja uudenvuoden välillä. Omikronin leviämistä on yritetty hillitä maassa jo viikkojen ajan rajoittamalla esimerkiksi kauppojen ja ravintoloiden aukioloaikoja.

Hollannin terveysviranomaiset ovat raportoineet maassa yli 2,9 miljoonaa koronavirustartuntaa ja yli 20?000 koronakuolemaa pandemian aikana.

Ilta Sanoma
samedi 18 décembre 2021 22:21:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.