Ilta Sanoma

Juominen kaduttaa tutkimuksen mukaan vähiten suomalaisia ja tanskalaisia.

Kuva: Veera Korhonen

Australiassa juodaan maailman maista eniten humalahakuisesti, kertoo tuore Global Drug Survey -tutkimus.

Kyselyn mukaan ihmiset joivat humaltumistarkoituksessa keskimäärin noin 15 kertaa vuonna 2020. Australialaiset joivat kuitenkin jopa 27 kertaa viime vuoden aikana. Luku on siis melkein kaksinkertainen keskiarvoon nähden.

Suomi sijoittui kyselyssä jaetulle kakkospaikalle yhdessä Tanskan kanssa. Molemmissa maissa juotiin humalahakuisesti noin 24 kertaa vuoden aikana.

Nämä ovat kyselyn mukaan kymmenen humalahakuisinta maata:

1. Australia

2. Tanska

2. Suomi

4. USA

5. Iso-Britannia

6. Kanada

7. Irlanti

8. Ranska

9. Ruotsi

10. Alankomaat

Tutkimuksessa selvitettiin myös muun muassa, kuinka usein juominen kaduttaa. Katumisella tarkoitettiin sitä, että henkilö toivoo, että olisi juonut vähemmän tai ei ollenkaan.

Kyselyn maista vähiten juominen kadutti Suomessa ja Tanskassa. Molemmissa maissa 17 prosenttia juomiskerroista kadutti. Eniten juominen kadutti Irlannissa. Irlantilaiset katuivat 28 prosenttia juomiskerroistaan.

Global Drug Survey on maailman suurin päihdetutkimus. Vuosittain tehtävään tutkimukseen vastasti vuonna 2020 yli 32?000 ihmistä kaikkiaan 22 maasta.

Ilta Sanoma
dimanche 19 décembre 2021 03:24:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.