Ilta Sanoma

Hätäjarrumekanismi voitaisiin ottaa käyttöön, mikäli muut koronatoimet eivät ole riittäviä.

Pääministeri Sanna Marin sekä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru.

Pääministeri Sanna Marin sekä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru. Kuva: Stephanie Lecocq / Reuters, Vesa Moilanen / Lehtikuva

Kysymys Suomen koronatoimien mahdollisesta tiukentamisesta muuttuu hetki hetkeltä polttavammaksi. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) on vaatinut pitkin viikkoa Suomen koronatoimiin lisää vauhtia. Hänen mukaansa niin sanotusta hätäjarrusta on päätettävä ensi viikolla. Pääministeri Sanna Marin (sd) korostaa vielä alueellisia toimenpiteitä ennen hätäjarrusta vetämistä.

Tiistai-iltana Kiuru sanoi Ylen A-studiossa, että "Suomella on nyt kiire" muun muassa kolmansien rokotusten vauhdittamisessa. Apua vauhdittamiseen hän haluaisi kansalaisjärjestöiltä ja jopa Puolustusvoimilta. Kiurun esiintyminen A-studiossa otettiin monissa sosiaalisen median kommenteissa tuoreeltaan ilolla vastaan.

Viikonloppuna Kiuru sanoi HS:lle, että STM esitti hallituksen sote-ministerityö­ryhmälle perjantaina, että hallitus päättäisi hätäjarrumekanismin käyttöönoton aikataulusta ensi viikolla.

-?En lähde spekuloimaan hätäjarrun sisältöjä vielä, koska ne ovat ensi viikon asioita ja ensi viikolla arvioidaan, ovatko alueelliset toimenpiteet riittämättömiä. Sitten valtioneuvoston käsissä on, millaisin toimin ja millä aikataululla jatketaan.

Samaan aikaan pääministeri Sanna Marin on ollut lausunnoissaan vielä hyvin maltillinen. Lauantaina Marin kertoi, että hänen näkemyksensä mukaan hätäjarrun vetäminen ei ole vielä tarpeellista, sillä alueille on edelleen toimenpiteitä, joita ne voivat tehdä. Hän pitää siis ensisijaisena, että hallitus ja alueelliset viranomaiset kiristävät toimia ennen järeimpien mahdollisten toimien käyttöönottoa.

- Hallituksen ja alueellisten viranomaisten on mahdollista kiristää toimia myös ilman hätäjarrumekanismin käyttöönottoa. Pitäisin tätä ensisijaisena, Marin kommentoi IS:lle tekstiviestillä lauantaina.

Marin ei kuitenkaan sulkenut pois kovempia toimia, jos ne ovat välttämättömiä.

Lue lisää: Asko Järvinen: Omikron leviää nyt eksponentiaalisesti - "Jotain, mitä ei ole aiemmin nähty"

Hätäjarrumekanismin käyttöönotolla tarkoitetaan, että voimaan tulisi taas laajoja valtakunnallisia rajoitustoimia. Alueelliset epidemiavaiheet, eli perustaso, kiihtymisvaihe ja leviämisvaihe, voitaisiin palauttaa koronatoimien kohdentamista varten. Tällä hetkellä valta päättää koronatoimista on alueellisilla viranomaisilla.

Yksi mahdollinen toimi voisi olla koronapassin poistaminen väliaikaisesti käytöstä. Koronapassin väliaikaista jäädyttämistä kannatti lauantaina Ylen Ykkösaamussa THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta.

-?Todennäköisesti tulee tarve pistää passi hyllylle ainakin vähäksi aikaa, hän sanoi.

Tervahauta tarkoittaa sitä, että esimerkiksi ravintola- ja tapahtumarajoituksia ei voisi enää ohittaa edes edellyttämällä asiakkailta koronapassia.

-?Henkilö, joka on saanut on omikronista tartunnan, voi olla oireeton. Samassa tilaisuudessa voi olla negatiivisen testituloksen saanut mutta rokottamaton henkilö. Samoihin kokoontumisiin rokotettujen kanssa voi siis päästä koronatestin ottaneita rokottamattomia henkilöitä altistamaan itsensä. Rokottamattomat ovat silloin vaarassa, Tervahauta kertoo.

Lue lisää: Hus-johtaja Ylelle: Korkein valmius on "sama kuin sotatilassa"

Hätäjarru voidaan ottaa käyttöön tilanteessa, jossa esimerkiksi rokotukset tai alueelliset rajoitukset eivät olisi riittäviä hillitsemään koronatilannetta. Tällainen tilanne voi olla vastassa, jos esimerkiksi sairaala- ja tehohoito uhkaavat ylikuormittua. Hätäjarrun käyttöön ottaminen edellyttää hallitukselta periaatepäätöstä.

Eri hallituspuolueiden johtajien kommentit hätäjarrusta vetämiseen olivat lauantaina varovaisia. Esimerkiksi keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko kertoi HS:lle yhtyvänsä Marinin näkemyksiin. Rkp:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoi samassa HS:n jutussa, että hän ei vielä puolla varauksetta hätäjarrusta vetämistä.

THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta sanoi lauantaina, että THL ei ole toistaiseksi valmistellut hallitukselle suositusta hätäjarrun käyttöön ottamisesta.

Ilta Sanoma
samedi 18 décembre 2021 22:09:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.